Kotimaa

Väyrynen lähetti puhemiesneuvostolle paimenkirjeen– ”En painosta, esitän käsitykseni”

Virkakunnassa kirjettä on hämmästelty ja luonnehdittu jopa ”pyrkimykseksi poikkeuksellisen vahvasti vaikuttaa valiokuntakäsittelyyn”.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) ei kelpuuta kansalaisaloitteelleen kaavailtua käsittelytapaa eduskunnassa.

Väyrynen on lähettänyt eduskunnan puhemiesneuvostolle maanantaina kirjeen, jossa hän esittää, että kansalaisaloite eurosta eroamiseksi pitäisi käsitellä eduskunnan talousvaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Kirje on luettavissa täällä.

Eduskunnan puhemiesneuvosto aikoo esittää, että kansalaisaloite käsitellään perustuslakivaliokunnassa.

”Aloitteessa euroerolle esitetään sekä talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. Tästä syystä toivomme, että sitä käsiteltäisiin ainakin talousvaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa”, lukee Väyrysen allekirjoittamassa kirjeessä.

”Sisällön puolesta aloite kuluu enemmän talousvaliokunnan puolelle. Aloite täytyy käsitellä ehdottomasti ainakin näissä molemmissa valiokunnissa”, Väyrynen täsmentää HS:lle.

Aloitteen jatkokäsittelyä valmistelleen virkakunnan kanta on, että kaikki kansalaisaloitteet, joissa vaaditaan kansanäänestystä, on tähän asti käsitelty perustuslakivaliokunnassa.

Väyrynen vaatii aloitteessaan, että Suomen jäsenyydestä euroalueella pitäisi järjestää kansanäänestys.

Eduskunta keskustelee Väyrysen kansalaisaloitteesta täysistunnossa torstaina, heti kyselytunnin jälkeen.

Väyrysen kirje saapui eduskuntaan maanantaina. Virkakunnassa kirjettä on jopa hämmästelty ja luonnehdittu ”pyrkimykseksi poikkeuksellisen vahvasti vaikuttaa valiokuntakäsittelyyn”.

Kirjeessä Väyrynen muun muassa ohjeistaa, että ”Talousvaliokunnassa tulisi arvioida Suomen eurojäsenyyden vaikutuksia maamme tähänastiseen tulevaan taloudelliseen kehitykseen.”

Puhemiesneuvoston on määrä tehdä virallinen ehdotuksensa aloitteen jatkokäsittelystä torstaina. Perinteisesti puhemiesneuvosto on noudattanut virkamiesvalmistelun kantaa.

Eduskunnan täysistunto on puolestaan päättänyt kansalaisaloitteiden jatkokäsittelystä puhemiesneuvoston esittämällä tavalla.

Väyrynen kiistää painostusyrityksen.

”En painosta. Esitän puhemiesneuvostolle vain oman käsitykseni”, Väyrynen lisää.

Vinkin kaavaillusta valiokuntakäsittelystä Väyrynen kertoo saaneensa lauantaina, perustuslakivaliokunnan jäseneltä Ulla Parviaiselta (kesk).

”Kuusamossa, yleisötilaisuudessa Parviainen kertoi, että asia on tulossa perustuslakivaliokunnan käsittelyyn”, Väyrynen kertoo.

Väyrynen sai kansalaisaloitteensa taakse yli 53 000 allekirjoittajaa.

Väyrynen luovutti kansalaisaloitteensa eduskunnan puhemiehelle Maria Lohelalle (ps) maaliskuun alussa. Nimien keruun hän käynnisti jo viime kesänä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kansalaisaloite

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

    6. 6

      HS seuraa: Niinistö ja Putin ovat oopperassa – venäläisnaisten seurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    7. 7

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    8. 8

      Poliisisaattue ja utelias yleisö seurasivat Vladimir Putinin vierailua Savonlinnan maisemissa – katso kuvat presidenttien päivästä

    9. 9

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    10. 10

      Venäjän mediassa on hämmästelty Suomen ja Venäjän hyviä suhteita Putinin Savonlinnan-vierailun alla – ”Miksi välit ovat niin läheiset?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    9. 9

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    10. 10

      Miksi ihminen pitää luomua ylivertaisena tai uskoo Jumalaan? Marjaana Lindeman tutkii työkseen ihmisten ajattelua ja uskomuksia, jotka voivat johtaa vaarallisiinkin tekoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    7. 7

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää