Kotimaa

Sipilän hajauttamisajatuksille tyrmäys

Tiiviin talouselämän hyödyt häviävät, jos ihmiset jäävät etäyhteyksien varaan.

Taloustieteilijät suhtautuvat torjuvasti pääministeri Juha Sipilän (kesk) ajatuksiin, joiden mukaan Suomi voisi saada kilpailuetua keskittämisen sijaan hajauttamisesta.

Yritysten ja työvoiman kannattaa keskittyä, koska silloin niistä tulee tuottavampia, kuvailee erikoistutkija Elias Einiö Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta Vattista. Keskittymisen hidastamiselle on vaikeaa löytää taloudellisia perusteita.

”Viimeaikaiset tutkimustulokset eivät tue sellaista näkemystä”, Einiö sanoo.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan Mika Malirannan mukaan valtavirran taloustieteessä on poikkeuksellisen laaja yksimielisyys siitä, että keskittyminen tuo selviä hyötyjä.

”Ei tästä ole erimielisyyttä juuri ollenkaan”, Maliranta sanoo.

Toisaalta innovatiivisia yrityksiä on myös etäällä keskuksista. Turun yliopiston talousmaantieteen professori Päivi Oinas sanoo, että tämän ilmiön syitä olisi syytä tutkia lisää.

Suomen väestön ja työpaikkojen siirtyminen kaupunkeihin on jatkunut voimakkaasti.

Neljännesvuosisadassa kaupunkialueiden väkiluku on kasvanut 680 000 asukkaalla ja maaseudun väkiluku pienentynyt 200 000 ihmisellä. Väestön ja työllisyyden kasvu on keskittynyt seitsemään suureen kaupunkialueeseen.

Sipilä sanoi puheessaan lauantaina uskovansa, että koko Suomi voidaan pitää asuttuna. Hänen mukaansa tämä on mahdollista, koska verkkoyhteyksien kehityksen takia etätyö onnistuu mistä vain.

”On aika moneen kertaan todettu, että se ei pidä paikkaansa”, sanoo aluetieteen professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan isoissa keskuksissa syntyy kohtaamisia, Einiön sanoin ”tiedon läikkymisiä”, joita etäyhteyksien välityksellä ei tapahdu.

Sotarauta puhuu ”mukana­olon logiikasta”. Kun muutostahti on nopea, on tärkeää olla siellä, missä uutta kehitetään.

”Uuden luomisen virrassa mukana olevat pystyvät soveltamaan nopeammin kuin muut. Tämä on yksi syy, miksi asiat keskittyvät”, hän sanoo.

Toinen olennainen keskittymisen hyöty liittyy työmarkkinoihin. Kun samalla alueella on paljon yrityksiä, työntekijä voi löytää työpaikan, jossa hänen kykynsä tulevat parhaiten hyödynnettyä.

Valtiovalta on hidastanut keskittymistä Malirannan mukaan ainakin kahdella tavalla. Yliopistot ovat enemmän hajallaan kuin olisi tarpeen, ja alueille kohdistetaan taloudellista tukea.

”Ei tueta ihmisiä vaan tuetaan alueita”, Maliranta sanoo.

Päähallituspuolue keskustan talousmaantieteellinen työryhmä hahmotteli kaksi vuotta sitten Suomea, jossa yhteiskunta voisi olla hajautettu, vaikka se saattaisikin tarkoittaa hitaampaa talouskasvua.

Kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen huomauttaa kirjoituksessaan Sipilän hallituksen ohjelman poikkeavan edellisistä siinä, että ohjelmasta puuttuu aluepolitiikkaa koskeva kohta kokonaan.

Aluetieteen professori Hannu Katajamäki Vaasan yliopistosta ei usko, että Sipilä haluaisi pitää koko maan väkisin asutettuna hinnasta millä hyvänsä.

”Tästä ei ole kyse vaan maantieteellisten resurssien maksimaalisesta hyödyntämisestä”, hän sanoo.

Katajamäki pitää esimerkiksi metsätaloutta ja matkailua elinkeinoina, joiden edellytykset täytyy pitää kunnossa ympäri Suomea.

Pitäisikö kaikkien suomalaisten sitten muuttaa pääkaupunkiseudulle?

Mika Malirannan mukaan tästä ei ole kyse. Kaikki eivät luonnollisesti halua muuttaa Helsinkiin, ja lisäksi liian nopea kasvu toisi omat ongelmansa esimerkiksi asuntojen hintojen nousuna.

”Liikaan hajauttamiseen ja aivan äärimmäiseen keskittymiseen liittyy kumpaankin ongelmia”, Maliranta sanoo.

Sipilä haluaa pitää koko maan asuttuna

 Pääministeri Juha Sipilä puolusti hajauttamista keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Jyväskylässä.

 Sipilä kertoi haluavansa lähteä hakemaan keskittämisen sijaan kilpailuetua hajauttamisesta: ”Uskoni siihen, että koko Suomi voidaan pitää asuttuna verrattuna Ruotsin keskittämiseen, on vahva.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    5. 5

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    6. 6

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Turun puukkoiskun jälkeen meiltä kysytään reiluutta ja valppautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää