Kotimaa

Miksi ­ministeriö julkaisi asekauppiaiden mainoksia sivuillaan?

Puolustusministeriö julkaisi hävittäjäkauppiaiden mainosvideot omalla nettisivullaan.

Ilmavoimien Hornet-hävittäjien seuraajien hankinta on edennyt vaiheeseen, jossa Puolustusvoimat on lähettänyt tietopyynnöt Britannialle, Ranskalle, Ruotsille ja Yhdysvalloille.

Puolustusministeriö on perustanut tätä HX-hanketta varten nettisivuston.

Sivustolla on erittäin poikkeuksellisesti tietopyyntö­vaiheeseen osallistuvien asevalmistajien mainosvideoita. Aseyhtiöiden mainoksia ei ole ennen ministeriön sivustolla nähty.

Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen, miksi asekauppiaat saavat mainostaa puolustusministeriön internetsivuilla?

”Tätä projektia kohtaan on niin suuri kiinnostus, että päätettiin antaa kaikkien toimijoiden kertoa omasta projektistaan. Siinä ollaan tasapuolisia.”

Millaiset ohjeet yrityksille annettiin?

”Ei saa haukkua muita, mutta saa kertoa omasta tuotteesta.”

Kenen idea mainosvideot olivat?

”En tiedä kuka sen keksi.”

Onko tällaista mainontaa tehty ennen asekaupoissa?

”Ei minun tietääkseni. Tuskinpa.”

Onko tarkoitus ottaa tällainen käyttöön myös muissa asekaupoissa, kuten Meri­voimien Laivue 2020 -hankkeessa, jossa ollaan ostamassa neljä sotalaivaa?

”Harkinnan mukaan, jos on tilanne, jossa on yksittäisiä järjestelmiä ja suuri kiinnostus. Laivue 2020 -hankkeessa tuskinpa, koska laivat rakennetaan monen toimijan kanssa yhteistyössä.”

Eikö teitä kiusaa, että videot ovat lähinnä asemyyjien mieli­kuvamainontaa, jossa on hyvin vähän todennettavissa olevia faktoja?

”Kun se on tasapuolista, niin ei.”

Mitä kansalaiset hyötyvät tällaisesta mainonnasta?

”He saavat tietoa. Tosin jos tahtoo syvällistä tietoa toimijoista, niin pitäisi mennä vielä paljon syvemmälle.”

Ministeriön nettisivustolla on viiden yrityksen mainosvideot: Dassaultin, Saabin, Boeingin, Lockheed Martinin ja Bae Systemsin.

Vain Saab on viitsinyt räätälöidä videotaan niin paljon, että siinä on suomenkielinen kertoja. ”Tämä on kotimaani. Joku voisi pitää sitä ankarana ja kovana. Joskus näin onkin, mutta minä rakastan sitä”, kertojanääni aloittaa.

Muut mainokset ovat englanninkielisiä. Tosin Dassaultin video alkaa Kalevalan toisen runon kokko- eli kotkalainauksella: ”Tulta iski ilman lintu, valahutti valkeaista.”

Siitä video jatkuu Jean Sibeliuksen Finlandian sävelin.

Boeing käyttää siniristiä mainoslauseiden kehyksenä ja viittaa pitkään kumppanuuteen suomalaisten kanssa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Tanskan poliisi: Merestä löydetty naisen ruumis on dna:n perusteella tunnistettu kadonneeksi toimittaja Kim Walliksi

    3. 3

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    4. 4

      Mira, 21 sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa hallitus alas”

    7. 7

      Hannibalin sotanorsut ylittivät Alpit – tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta se on totta

    8. 8

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    9. 9

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    10. 10

      Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – sitten tapahtui yllättävä käänne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    8. 8

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    9. 9

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tanskan poliisi: Merestä löydetty naisen ruumis on dna:n perusteella tunnistettu kadonneeksi toimittaja Kim Walliksi
    3. Volgalla sijaitsevasta pienestä museosaaresta halutaan Venäjän dokumentti-Cannes – ”Parhaat festivaalit järjestetään syrjäisissä pikku paikoissa”
    4. Mira, 21 sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”
    5. Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – sitten tapahtui yllättävä käänne
    6. HS selvitti: Kannatuksen lasku horjuttaa keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemaa – ”Se vaihe on jo ohi, kun kaikki mitä Sipilä sanoi oli vain loistavaa, briljanttia ja raikasta”
    7. Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä
    8. ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia
    9. PK-35 otti avausvoiton jalkapallon Mestareiden liigan karsinnassa – lohkovaihe häämöttää kahden ottelun päässä
    10. Hannibalin sotanorsut ylittivät Alpit – tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta se on totta
    11. Tunti sitten
    12. Professori Turun puukotuksista: Terroristinen motiivi voi olla vaikea näyttää toteen – nämä asiat saattavat olla ratkaisevia
    13. Näytä lisää