Kotimaa

Laukon yksityiskartano aukeaa kansalle kesällä

Laukon kartanosta tulee erilainen matkailukohde kesäkuussa, se odottaa jopa tuhatta matkailijaa päivässä.

Tampere

Tampereen seudulla avautuu kesäkuun alussa erilainen matkailukohde, kun yksi Suomen tunnetuimmista kartanoista, Laukon kartano avaa ovensa matkailukeskuksena.

Kartanolle se on keino pysyä pystyssä, yleisölle puolestaan mahdollisuus nähdä läheltä ja sisältä aito, yksityisomistuksessa oleva kartano, jolla on pitkä historia. Se viettää tänä vuonna myös 600-vuotisjuhlaansa.

Vesilahdella sijaitseva kartano odottaa saavansa jouluun mennessä noin 30 000 asiakasta, kesällä useita satoja päivässä.

”Parhaillaan jopa lähemmäs tuhat ihmistä päivässä, siihen ollaan varauduttu”, sanoo toimintaa pyörittävä Liisa Lagerstam, joka kartanon on perinyt. Hän pohti yhdessä miehensä Jouni Minkkisen kanssa pitkään, mitä tehdä lähes käyttämättöminä olleille rakennuksille, joiden ylläpito on kallista. Syntyi idea matkailubisneksestä.

”Teimme tämän siksi, että Laukosta tulisi taas elävä paikka ja saisimme myös pidettyä tämän kunnossa.”

Jo viime kesänä kartanon alueen kunnostettuihin pienempiin rakennuksiin tuli vuokralaisia, jotka asuvat alueella pysyvästi. Kartano on myös koti, jonne pääsee sisälle, antiikki- ja taidekokoelman keskelle.

”Päärakennuksessa asuu vanha rouva eli äitini yhdessä päädyssä, mutta muuten pääsee kesällä kiertelemään talossa. Avasimme myös Pirunkellarin eli keskiaikaisen kivilinnan kellarikerroksen ensimmäistä kertaa yleisölle.”

Päärakennuksen ohella merkittävä kohde on Juhlatalli, jossa on vaihtuvia näyttelyitä, ravintola ja kahvila. Sinne ei ole sisäänpääsyä, mutta jos haluaa peremmälle kartanon pihoille ja sisätiloihin, pitää maksaa viidentoista euron päivälippu.

”Vuokrakartano” innosti yli odotusten. HS.fi/hstv

Kartanon mukaan nimettiin torikin

  Laukon kartanoa ovat asuttaneet eri mahtisuvut jo vuosisatoja, ensimmäisinä Kurkien suku 1400-luvulla.

  Elias Lönnrot kirjoitti siellä Kalevalaa.

  Kartanon mukaan on nimetty Tampereella tori, Laukontori, laivayhteyden vuoksi.

  Nykyinen kivinen päätalo on 30-luvulta, sillä punaiset polttivat puisen kartanon sisällissodassa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Antti Rinne kehottaa suomalaisia synnytystalkoisiin – kaksikin lasta olisi jo ”huomattava parannus”

    4. 4

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    5. 5

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    6. 6

      Mies kaahasi satasta keskellä Töölöä ja vastaantulevien kaistalla Bulevardilla – autossa oli mukana huumeita ja ladattu käsiase

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Vahvat naishahmot ja feministiset supersankari­elokuvat nostivat naisten ihaileman Joss Whedonin korkealle jalustalle – ex-vaimon avoin kirje repi hänet nyt alas

    9. 9

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    7. 7

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    10. 10

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää