Valikko
Kotimaa

Poliisi linjaa: Rikollis­järjestön kannatus­tuotteiden käyttäjä ilmaisee tukensa järjestölle

Poliisihallitus julkisti uudet ohjeensa epristä eli Putin-rekisteristä. Rekisteriin voidaan syöttää tietoja ihmisistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen taikka myötävaikuttavan rikokseen.

Poliisihallitus on laatinut uudet, yksityiskohtaiset ohjeet epäiltyjen rekisteristä (epri) eli niin sanotusta Putin-rekisteristä. Ensimmäistä kertaa poliisi myös julkisti ohjeet ilman minkäänlaisia mustauksia.

Epriin voidaan syöttää tietoja ihmisistä, joiden on syytä epäillä syyllistyvän tai syyllistyneen rikokseen taikka myötävaikuttavan rikokseen. Varsinkin myötävaikuttajia on syyttäjien arvioiden mukaan syötetty liian matalalla kynnyksellä. Rekisteriin on päätynyt esimerkiksi autoaan rikollisjengiin kuuluvalle lapsenlapselleen lainannut isoäiti.

Ohjeissa kiinnitetäänkin huomiota siihen, milloin ihminen voidaan kirjata rekisteriin myötävaikuttajana.

Jengiläisen mummo voi myös jatkossa päätyä rekisteriin myötävaikuttajana, jos autoa on käytetty rikollisessa toiminnassa. Kyse on tiedustelurekisteristä, joten poliisi ei voi lähteä kyselemään mummolta, tiesikö tämä auton käyttötarkoituksesta, selvensi poliisitarkastaja Juha Henttala Poliisihallituksesta. Poliisihallitus piti torstaina tiedotustilaisuuden aiheesta.

Jo aiemmin lain esitöissä on linjattu, että myötävaikuttajan toiminnassa ei ole kyse osallisuudesta rikokseen. Kysymys voi olla rikollisuuteen vaikuttavasta yhteistyösuhteesta, esimerkiksi rikoksentekijän elämän rahoittamisesta, majoittamisesta tai välineiden hankkimisesta tämän käyttöön.

Myötävaikuttamista ei sen sijaan ole esimerkiksi sukulais- tai perhesuhteista johtuva normaali yhteydenpito. Myöskään jengiläisen tapaaminen ilman rikokseen liittyvää tapahtumaa ei tarkoita, että tapaamisesta voitaisiin tehdä epri-merkintä.

Uudessa ohjeessa pohditaan erikseen rikollisryhmän kannatustuotteiden hankkimista ja käyttämistä.

Vähäarvoisten kannatustuotteiden hankkiminen ei ole lain mukaan rangaistavaa. Tuotteiden käyttäminen sen sijaan viestittää epri-ohjeen mukaan kannatusta rikollisryhmälle.

”Support-tuotteiden kantaja ilmaisee tietoisesti ja julkisesti tukensa kannattamalleen järjestäytyneelle rikollisryhmälle”, ohjeessa todetaan.

Ohjeen mukaan support-tuotteiden kantaja on vallitsevan tiedon valossa mahdollinen ehdokas järjestäytyneen rikollisryhmän jäseneksi ja saattaa pyrkiä hyötymään siihen liittävästä pelon ilmapiiristä.

Näiden henkilöiden varhainen tunnistaminen on ohjeen mukaan erityisen tärkeää, koska vakavia rikoksia teetetään juuri rekrytointivaiheessa olevilla ja sen juuri ohittaneilla henkilöillä.

Ohjeissa pohditaan myös, milloin rikollisryhmän tilaisuuden osallistujia voidaan merkitä rekisteriin. Kun tietoja myötävaikuttajista syötetään, pitäisi arvioida tilaisuuden luonnetta, osallistujien asemaa rikollisryhmässä ja tilaisuuden tarkoitusta. Tilaisuudet ja kokoukset ovat usein rekrytointitilaisuuksia, joihin ei ole mahdollista osallistua sattumalta, ohjeissa huomautetaan.

Valvontaan kiinnitetään ohjeissa erityistä huomiota. Ensisijainen vastuu on tietojen syöttäjällä.

”Jokainen rekisteriin tehtävästä talletuksesta päättänyt henkilö vastaa syötön perusteista, tiedon luokittelusta ja tallettamisesta sekä yleisesti syöttönsä lainmukaisuudesta, jota lähiesimiehen tulee valvoa.”

”Epäselvissä tapauksissa syötöstä vastuussa olevan on varmistettava syötön laillisuuden edellytysten täyttyminen olemalla yhteydessä esimieheensä jo ennen asian kirjaamista.”

Kun rekisteriin ollaan syöttämässä kokonaan uutta henkilöä koskevia tietoja, syötön lainmukaisuus pitää varmistaa päällystöön kuuluvalta henkilöltä, poliisissa siis vähintään komisariolta.

Epri-ohjeen uusimisen ja julkistamisen taustalla on rekisteriin kohdistunut rankka arvostelu ja epäluulo, jotka huipentuivat rekisterin merkintöjen laillisuutta selvittäneeseen oikeudenkäyntiin. Kohu alkoi keväällä 2013, kun MTV:n uutiset paljasti Venäjän presidentin Vladimir Putinin olevan rekisterissä.

Rekisterin sisällöstä alkoi rikostutkinta, ja lopulta kolme poliisihallinnossa työskennellyttä miestä sai syytteet. Syyttäjien mukaan rekisteriin on merkitty ihmisiä liian matalalla kynnyksellä joko rikoksesta epäiltynä tai myötävaikuttajana.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi helmikuussa syytteet. Oikeus ei ottanut lainkaan kantaa rekisterin lainmukaisuuteen. Se hylkäsi syytteet sillä perusteella, että rekisterin lainmukaisuuden valvonta ei kuulunut syytetyille.

Syyttäjät veivät jutun hovioikeuteen yhden syytetyn, Poliisihallituksen rekisterinpitopäällikön, osalta. Asian käsittely siellä on kesken.

Myös Poliisihallitus setvi rekisteriin tehdyt merkinnät. Noin 50 000 merkinnästä on nyt poistettu lähes 1 300. Poistot liittyivät lähinnä siihen, että kirjauksen perustelut olivat puutteelliset, eikä niistä ilmennyt, että merkinnälle olisi ollut riittävät syyt.

Poliisihallituksella ja valtakunnansyyttäjänvirastolla näytti olevan aivan erilaiset näkemykset merkintöjen lainmukaisuudesta. Oikeudenkäynnissä syyttäjät arvioivat, että lainvastaisia merkintöjä olisi useita tuhansia.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ei halunnut torstaina arvioida, mistä näkemysero johtuu.

”Saadun palautteen perusteella olemme tehneet voimakkaita korjaustoimenpiteitä. Nyt lähdetään puhtaalta pöydältä”, Kolehmainen sanoi.

Tavoitteena on palauttaa epri aktiiviseen käyttöön, sillä kohun alettua rekisterin käyttö romahti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Epri
  • Poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    7. 7

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      Afganistanin ”Idolsin” finaaliin pääsi ensimmäistä kertaa nainen – ”Se osoittaa, että ihmisten ajattelu on muuttunut”

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    9. 9

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää