Valikko
Kotimaa

Lääketeollisuus julkistaa tukensa lääkäreille – ”Odotukset avoimuudesta ovat kasvaneet”

Yksittäisten lääkärien ja muiden avustusta saaneiden summat ja käyttötarkoitukset kerrotaan toukokuun lopussa.

Kymmenet Suomessa toimivat lääkeyhtiöt julkistavat toukokuun lopussa kaiken taloudellisen tukensa yksittäisille lääkäreille ja muille terveydenhuollon toimijoille.

Kyseessä on lääketeollisuuden eurooppalaisen kattojärjestön Efpian aloite, joka toteutuu ensimmäisenä Suomessa ja Ruotsissa. Muut 31 maata noudattavat Efpian suositusta julkistaa tiedot kuukautta myöhemmin.

Efpian jäsenjärjestö Suomessa on Lääketeollisuus ry, johon kuuluu 43 yritystä. Ne kattavat 63 prosenttia Suomen lääkemarkkinoista euroissa laskettuna.

Yhdistyksellä on ollut eettisiä ohjeita 1950-luvulta alkaen. Tuolloin kiellettiin reseptillä myytävien lääkkeiden mainostaminen kuluttajille ja muun muassa sanan ”maagillinen” käyttö.

Sittemmin yhdistys on alkanut tarkastaa lääkkeiden televisio- ja radiomainokset etukäteen ja valvoa lääkemainontaa muutenkin.

Esimerkiksi viime vuonna Lääkemarkkinoinnin valvontalautakunta langetti yhdistyksen jäsenille useita tuhansien eurojen sakkoja eettisten ohjeiden rikkomisesta.

Tuoreimmat kiristykset ovat parin vuoden takaa. Vieraanvaraisuuden tulee olla kohtuullista, lounas korkeintaan 45 ja illallinen 100 euroa. Lääkeyrityksen maksamaan kongressimatkaan ei voi liittää lomailua omalla kustannuksella eikä mainoslahjana saa antaa kynää, jossa on reseptilääkkeen nimi.

Lääkäriliitto on monesta asiasta samaa mieltä. Sen ohjeen mukaan teollisuus saa kouluttaa lääkäreitä, koska julkisella terveydenhuollolla ei ole siihen varaa, mutta pääasia on koulutus eikä viihde.

Lääkeyritysten on pitänyt pitää luetteloa taloudellisesta tuesta, jota ne ovat antaneet terveydenhoitoalan yhdistyksille ja potilasjärjestöille.

Nyt listaan liitetään myös alan ammattilaiset kuten lääkärit, hammaslääkärit, eläinlääkärit, sairaanhoitajat, farmaseutit ja proviisorit sekä terveydenhuollon organisaatiot hoitopaikoista yliopistoihin ja säätiöihin.

”Odotukset avoimuudesta ovat kasvaneet”, perustelee Lääketeollisuuden erityisasiantuntija Laura Labart.

”Tämä on luonteva jatkumo sääntelyn sarjaan.”

Yhdistyksen jäsenyritykset lisäävät nettisivuilleen toukokuun viimeisenä päivänä taulukon tuen saajista ja tuen suuruudesta ja käytöstä sekä muista palkkioista.

Aivan täydellisiä tiedot tuskin ovat, sillä tuen saajan nimeä ei julkisteta, ellei tämä anna suostumustaan.

”Odotamme, että yli puolet saajista antaisi suostumuksensa”, sanoo Lääketeollisuuden erityisasiantuntija Jaakko Laurila.

”Läpinäkyvyyden vaatimukset alalla ovat kasvaneet aika isoiksi.”

Lääkäriliiton ohjeen mukaan lääkärien ei pitäisi kieltää tietojen julkistamista, koska taloudellisten suhteiden piilottaminen ei ole lääkärikunnan etujen mukaista.

Jos lääkäri arvioi tiedon julkistamisen olevan ongelmallista, hänen pitäisi harkita, kannattaako koko etuutta ottaa vastaan.

Organisaatioilta suostumusta ei kysytä, vaan tiedot julkistetaan.

”Kaikki yhteistyö on asiallista ja sen voi julkistaa”, Labart huomauttaa.

”Toivon, että muutkin alat lähtevät mukaan.”

Matkoja, palkkioita, osallistumiskuluja

 Fakta

 Lääkeyritykset aikovat kertoa toukokuun lopussa, keitä ja millä summilla ne ovat tukeneet.

 Tuki on tapahtumiin osallistumisen avustusta esimerkiksi erikoislääkäriyhdistyksen kautta tai maksamalla suoraan osallistujien matkoja, majoituksia ja rekisteröintejä.

 Myös maksetut palvelu- ja konsulttipalkkiot kerrotaan.

 Jos tuettava ei anna lupaa nimensä kertomiseen, tiedot kerrotaan yhteenvetona.

 Myös terveydenhuollon organisaatioiden saamat lahjoitukset ja apurahat julkistetaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • lääkäri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

    8. 8

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    9. 9

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu
    3. Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara
    4. Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä
    5. Vaikeudet kasaantuvat Trumpin niskaan: Presidentti jatkaa oikeusministerinsä haukkumista ja senaatti äänestää Obamacaren kumoamisesta
    6. Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin
    7. Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan
    8. Suomelle kultaa moukarinheitossa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla
    9. Tunti sitten
    10. Kaksi vihollisleiriä lupailee tulitaukoa ja vaaleja konfliktin repimään Libyaan – Ranskan presidentti Macron kehuu ”historiallisesta rohkeudesta”
    11. Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy
    12. Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon
    13. Näytä lisää