Valikko
Kotimaa

Helsingin yliopisto putosi mainelistalta – Ruotsista sadan maineikkaimman yliopiston joukkoon pääsi kaksi

Amerikkalaisyliopistot miehittivät kärkitilat brittilehden vuosittain julkaisemalla kansainvälisellä listalla.

Helsingin yliopisto putosi pois kansainväliseltä mainelistalta, jolle se nousi vuosien tauon jälkeen viime keväänä. Tuolloin yliopisto juhli myös 375-vuotista olemassaoloaan, eikä maan hallituksen yliopistosäästöistä ollut mitään tietoa.

Brittilehti Times Higher Education julkistaa vuosittain rankinglistoja, joista yksi perustuu pelkkään maineeseen. Käsityksiä yliopistojen tieteen ja opetuksen tasosta kyseltiin tammi–maaliskuussa kokeneilta tutkijoilta ja opettajilta eri puolilta maailmaa. Vastauksia saatiin 133 maasta yhteensä yli 10 000.

Sadan arvostetuimman yliopiston mainelista julkaistiin keskiviikkona kuudetta kertaa. Helsingin yliopisto ylsi ainoana Suomesta ensimmäiselle listalle vuonna 2011, ja toinen vierailu tapahtui viime vuonna, jolloin Helsingin yliopiston mainemaininnat riittivät ryhmään 81–90.

Viime vuosina Helsingin yliopisto on sijoittunut tärkeimmillä rankinglistoilla ylimmillään sijalle 67 ja yleensä sadan parhaan joukkoon ainoana Suomesta. Tavoitteena on ollut nousta 50:n kärkijoukkoon.

Mainelistalla on naapurimaa Ruotsista mukana on nytkin kaksi yliopistoa, mutta myös sen johtotähti Karoliininen instituutti putosi hieman, eli sijalta 45 ryhmään 51–60. Tarkat sijoitukset on mainittu vain 50 kärkiyliopiston kohdalla, koska lopuilla erot ovat niin pieniä.

Viime vuonna Ruotsista Uppsalan yliopisto ylsi ryhmään 81–90, kun tänä vuonna Lundin yliopisto oli toinen ruotsalaisedustaja ja löytyy ryhmästä 91–100.

Muiden pohjoismaiden yliopistoja ei mainelistalla näy. Viime vuonna mukaan päässyt Kööpenhaminan yliopisto koki saman kohtalon kuin Helsingin yliopisto. Naapurimaa Venäjältä Lomonosovin valtionyliopisto on jaetulla sijalla 30.

Mainelistan kymmenen kärki on yhdysvaltalaisyliopistojen hallussa, joskin sieltä löytyvät myös Britannian Cambridge ja Oxford. Kärjessä on Harvard jo kuudetta kertaa, ja Yhdysvalloista mukana on kaikkiaan 43 yliopistoa ja Britanniasta kymmenen.

Aasialaisten yliopistojen nousu vahvistui jälleen, ja nyt niitä on sadan maineikkaimman listalla jo 18, kun viime vuonna niitä oli kymmenen. Arvostetuin on Tokion yliopisto, joka ylsi sijalle 12.

Times Higher Education Rankingsin toimittajien mukaan juuri Aasian yliopistojen nousu selittää eurooppalaisten ja pohjoismaisten yliopistojen vaihtelevaa menestystä.

He viittaavat myös esimerkiksi Tanskan ja Suomen hallitusten tekemiin yliopistorahoituksen menoleikkauksiin vastakohtana sille, että Kiina, Etelä-Korea ja Hongkong investoivat voimakkaasti korkeakoulutukseen. ”Pohjoismaitten pitää juosta kovaa kilpaillakseen nousevien yliopistovaltioiden kanssa”, sanoo toimittaja Ellie Bothwell.

Helsingin yliopiston tutkimus- ja opintoasioista vastaava vararehtori Keijo Hämäläinen ei oikein usko, että yliopistorahoituksen menoleikkaukset tai Helsingin yliopiston irtisanomiset vielä näkyisivät mainearvioissa, vaan niiden vaikutus saattaa tulla vasta vuosien viipeellä.

Ylipäänsä hän on sitä mieltä, että sijoitukset sadan molemmin puolin ovat pitkälti sattumaa, ja erot pieniä.

Sen sijaan hän myöntää, että pääsy 50 parhaan joukkoon vaatisi työtä, eli pitäisi olla paljon huippututkijoita ja monilla aloilla, jotta maine leviäisi ja vakiintuisi. ”Nämähän ovat pitkälti subjektiivisia arvioita ja perustuvat tunnettuuteen”, sanoo Hämäläinen, joka itsekin on vastaaviin kyselyihin vastannut.

Hämäläinen epäilee myös, etteivät Suomen yliopistot vielä näy tarpeeksi digitaalisessa maailmassa: ”Olemme ehkä liian vaatimattomia.”

Rehtori Jukka Kola on parhaillaan vierailulla Etelä-Koreassa, jossa Suomea yhä pidetään myös koulutuksen mallimaana.

Kymmenen maineikkainta yliopistoa

 Harvard University

 Massachusetts Institute of Technology

 Stanford University

 University of Cambridge

 University of Oxford

 University of California, Berkeley

 Princeton University

 Yale University

 Columbia University

 California Institute of Technology

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yliopistot
  • kansainvälinen vertailu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    4. 4

      Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite

    5. 5

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    6. 6

      Tavaroiden rikkomista, puolisolta varastamista ja elatusmaksuista luistamista – Tällaista on taloudellinen väkivalta

    7. 7

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    8. 8

      Putin on valmis tapaamaan Trumpin Suomessa

    9. 9

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    10. 10

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    10. 10

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää