Kotimaa    |   HS-Analyysi

Stubbin ja Orpon välillä on sittenkin eroja

Orpon eduksi katsotaan vankka kentän tuntemus. HS:n vaalikoneen mukaan Orpo on linjoissaan ehdottomampi kuin Stubb.

Tämä ei ole linjavaali, vaan johtajavaali.

Tämä on keskeinen hokema, jota kokoomuksesta laajasti toistetaan nyt, kun nykyinen puheenjohtaja Alexander Stubb on saanut jo kaksi vastaehdokasta kesäkuun puoluekokouksen puheenjohtajavaaliin. Selvää on, että kokoomuksessa todella moni on tyytymätön Stubbin johtamistapaan.

Stubbin päävastustaja on sisäministeri Petteri Orpo, jota pidetään maltillisena keskustaoikeistolaisena kokoomuslaisena, jollaiseksi myös Stubb itseään kutsuu.

Jos päävastustaja olisi ensimmäisenä kisaan ilmoittautunut Elina Lepomäki, vaaleista tulisi linjavaali, koska kansanedustaja Lepomäki edustaa selvästi oikeistolaisempaa näkemystä kuin Stubb ja Orpo.

Vai edustaako? Orpo ei ole vielä kertonut linjastaan, eivätkä Stubb ja Orpo ole avanneet, millä tavalla heidän poliittiset linjauksensa eroavat toisistaan.

Heidän linjassaan on jonkin verran eroja. Ainakin näin oli viime vuoden Helsingin Sanomien vaalikonevastauksissa.

Suurimmat eroavuudet ovat yksityiskohtaisissa kysymyksissä. Orpo piti nykyistä taksijärjestelmää hyvänä. Stubb oli enemmän vapauttamisen kannalla. Orpo halusi lisää kuria kouluun, kun taas Stubb ei nähnyt kurissa pelastusta.

Johtuneeko lyhyemmästä ministerikokemuksesta vai mistä, mutta Orpo on vastauksissaan selvästi ehdottomampi kuin Stubb. Stubb vastaa kahteen kysymykseen ”en osaa sanoa”, kun Orpolta löytyy aina vastaus.

Jos jättää Stubbin ”en osaa sanoa” -vastaukset huomioimatta, he ovat 18 kertaa ainakin vähän eri mieltä vaalikoneen kolmessakymmenessä kysymyksessä.

Usein vastausten sävyero on hienonhieno, mutta yksi ero vastauksien tyylissä on: Orpo antaa yhdeksän kertaa ehdottoman vastauksen (täysin samaa mieltä tai täysin eri mieltä), kun Stubb vetää äärilaitaan vain neljä kertaa.

Jos vaalikonevastauksien perusteella pitäisi jotain sanoa, niin Stubb vaikuttaa kyselyssä enemmän maltilliselta keskustaoikeistolaiselta kuin Orpo. HS ei kysynyt, mitä mieltä Stubb ja Orpo nyt ovat vaalien aikaisista näkemyksistään.

Orpolla on hivenen jyrkempi kanta esimerkiksi siihen, ettei hyvätuloisten verotusta saa ki­ristää kuten myös siinä, että ­Suomen julkinen sektori on liian suuri ja sitä on syytä pienentää. Orpo on ehdottomampi myös siinä, että hallituksen pitää kiristää velvoitteita ottaa vastaan tarjottu työpaikka.

Orpo on täysin sitä mieltä, että yritysten pitäisi voida maksaa työehtosopimuksia pienempiä palkkoja, jotta Suomeen saataisiin työpaikkoja. Stubbilla on astetta maltillisempi näkemys aiheesta.

Mutta johtajaahan näissä vaaleissa ollaan valitsemassa, ja se ei vaalikoneesta selviä.

Petteri Orpo, 46, on pitkän linjan kokoomuslainen, kentän kasvatti. Hän on ollut esimerkiksi Varsinais-Suomen kokoomuksen toiminnanjohtaja, kokoomuksen apulaispuoluesihteeri ja puoluejohtaja Ville Itälän avustaja.

Orpon kokemus kotimaassa on Stubbia monipuolisempi. Hänen edukseen katsotaankin toimiminen monissa eri tehtävissä. ”Kuntapolitiikasta tulee kotimaan politiikan korkeakoulu”, eräs puoluevaikuttaja sanoo.

Stubb on 48-vuotias filosofian tohtori, jolla on pitkä tutkijatausta. Hän on ollut politiikan asiantuntija, mutta kokoomuksen kentän tuntemus on jäänyt vähemmälle.

Hänellä on kahdeksan vuoden ministerikokemus, mutta poliittinen kokemus on kuitenkin vahvinta ulkopolitiikan saralla, jossa hän ei toimi.

Stubb on yhteishengen hakija ja avoimuudessaan innostava ja kannustava. Häntä kehutaan siitä, että hän pyrkii löytämään omilleen tehtäviä, jotka vastaavat heidän osaamistaan.

Hyvään johtajuuteen liittyy, että johtaja on omistautunut asialleen, puolueen arvomaailmalle ja puoluekentälle.

Orpo on kasvanut kokoomuksen sisällä, joten hänellä on omistajuus luonnostaan, eli hänet koetaan omaksi. Tästä kertoo myös Orpoon kohdistettu paine ryhtyä ehdokkaaksi. ”Hän on meidän Petteri, kiistatta kiltti mies”, eräs kokoomuslainen kuvailee.

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov ja Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Marianna Kupias ilmoittivat perjantaina tukevansa Orpoa.

Toki myös Stubb onnistui herättämään omistajuutta tultuaan puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten. Hänen karismaattisuutensa ja avoimuutensa hurmasivat silloin puolueväen.

Siitä on 23 vuotta, kun jatkokaudelle tähtäävä kokoomuksen istuva puheenjohtaja on viimeksi haastettu. Tämä kertoo Orpoon kohdistuvan paineen määrästä.

Kyse ei ole ihan pelkästään johtajavaalista, vaan kokoomuksessa todella käydään myös keskustelua puolueen arvopohjasta ja politiikasta.

Eräiden mielestä Stubbilta puuttuu suunta, mihin hän kokoomusta vie. Päivänpolitiikassa Stubb ajaa parhaansa mukaan kokoomuksen arvomaailmaa, mutta häneltä odotetaan myös näkemystä siitä, minkälainen kokoomuksen pitää tulevaisuudessa olla.

”Kiinnostavaa nähdä, miten Orpo vastaa tähän haasteeseen. Se ratkaisee puheenjohtajavaalin”, sanoo entinen kokoomusvaikuttaja.

Eräs kokoomuslainen sanoo pitäneensä aina selvänä, että eräänä päivänä Orpo on puo­lueen puheenjohtaja. Orpo nähdään miehenä, joka vie asioita eteenpäin, ratkoo ongelmia.

Näin ehdokkaat luonnehtivat...
Itseään

 

Alexander Stubb:

”Toivon, että kun ihmiset näkevät Alexin, heillä tulee mieleen sanat reilu, lojaali ja avoin”.

 

Petteri Orpo:

”Harkitsevainen, vahva sosiaalinen omatunto, päättäväinen.”

Puolueen linjaa

 

Stubb:

”Yhdessä olemme rakentaneet hal­litusohjelmaa, sotea, yhteiskunta­so­pimusta ja talouspolitiikkaa. En läh­de määrittelemään linjoja. Uskonpa että olemme molemmat keskusta­oikeistolaisia maltillisia kavereita.”

 

Orpo:

”Kampanjan aikana esitän oman näkemykseni, miten kokoomusta kehitetään ja mihin Suomea viedään. Sitä kautta tulevat ne erot, mitkä meissä mahdollisesti on.”

Johtamista

 

Stubb:

”Tämä on sellainen ammatti, että paineensietokyky mitataan joka päivä aamusta iltaan ja joka päivä pitää ansaita luottamus.”

 

Orpo:

”Uskon moderniin johtamiseen, jossa otetaan väkeä mukaan, ei perinteisellä jääkiekkovalmentajatyylillä vaan kannustamalla ja innostamalla. Viimeinen vuosi sisäministerinä on kertonut, että vaikeassa tilanteessa asioiden hoitaminen määrätietoisesti onnistuu.”

Orpo on kokoomusedustajien suosikki

Kokoomuksen eduskuntaryhmän suosikki uudeksi puheenjohtajaksi on sisäministeri Petteri Orpo, ilmenee HS:n kyselystä. HS tavoitti helatorstaina 27 kokoomusedustajaa, ja kaikkiaan tiedossa on 31 edustajan mieli­pide. Yhteensä ryhmässä on 37 edustajaa.

Orpoa tukee julkisesti 13 edustajaa, nykyistä puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Alexander Stubbia viisi, kansanedustaja Elina Lepomäkeä neljä. Osa Orpon tukijoista ei halua vielä paljastaa julkisesti kantaansa.

Orpoa ilmoittavat julkisesti tukevansa nyt ainakin Paula Risikko, Sari Sarkomaa, Hjallis Harkimo, Eero Lehti, Pertti Salolainen, Jaana Pelkonen, Timo Heinonen, Antti Häkkänen, Kalle Jokinen, Jukka Kopra, Jaana Laitinen-Pesola, Sari Raassina ja Anne-Mari Virolainen.

Puheenjohtajavaihdosta halua­vat myös Lepomäki sekä arvokonservatiivisen siiven Wille Rydman ja Susanna Koski. Harri Jaskari on lupautunut Lepomäen kampanjapäälliköksi.

Stubbia tukevat ryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen, Juhana Vartiainen, Kai Mykkänen ja Eero Suutari.

Kokoomus valitsee puheenjohtajansa puoluekokouksessaan 10.–12. kesäkuuta Lappeenrannassa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Varokaa ansaa: ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    8. 8

      Tutkija: Jihadistisia iskuja tehdään aiempaa enemmän, vaikka terrorismia on kokonaisuutena vähemmän kuin vuosiin – ”Iskuja voidaan tehdä kaikkialla Euroopassa”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Suurlähettiläät ja suomisoul antoivat äänen lama-ajan seksinnälkäisille ja epätoivoisille heteromiehille – nyt he saattaisivat tarvita suomisoulia taas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää