Kotimaa

Sopu kivuliaasti työstetystä yhteiskunta­sopimuksesta vastatuulessa – liittojen vaalit tuovat esteitä

Ammattiliitto Pron äänensävyt ovat koventuneet. Liitolla on edessään puheenjohtajavaalit.

Noin kolmen viikon kuluttua pitäisi olla tiedossa, syntyykö vuoden verran kivuliaasti työstetty yhteiskunta- eli kilpailukykysopimus vai ei.

Liitot ovat neuvotelleet vasta pari viikkoa siitä, miten ne soveltavat omissa työehtosopimuksissaan keskusjärjestöjen helmikuussa sopimia linjauksia.

Neuvotteluissa on kaksi erityisen vaikeaa kohtaa:

Se, miten eri aloilla työaikaa pidennetään 24 tunnilla, ja se, millä ehdoin eri aloilla laukeaa niin sanottu selviytymislauseke. Lauseke määrittelee sitä, miten kriisitilanteissa työehtoja voidaan heikentää, jotta työpaikkoja säilyisi.

Asioita ei ole paljon, joten aikaa riittää. Toisaalta aikaa tuhlautuu siihen, ettei kukaan halua ensimmäisenä ilmoittaa jäsenilleen, miten työaika pitenee 24 tunnilla. Jonkun pitää tulla ulos kaapista, muuten kaikki jäävät kaappiin.

Neuvottelutilanne on työnantajille helppo, koska työnantajien kustannukset joka tapauksessa pienenevät, jos sopimus syntyy. Helppous tulee siitä, että kilpailukykysopimuksen koko idea on yritysten kustannuksien pienentäminen. Kyse on sisäisestä devalvaatiosta, jonka maksavat palkansaajat, jotta työpaikkoja tulisi lisää.

Karkeasti ottaen palkansaajat haluaisivat sopia 24 tunnin lisätyöstä niin, ettei kukaan oikeastaan lisätyötä edes huomaa, ja työnantajat niin, että siitä on yhtiölle eniten hyötyä ja vähiten työaikateknistä vaivaa.

Työnantaja vaativat lisää kokonaisia työpäiviä, kun palkansaajat ottaisivat mieluummin ­lisäminuutteja päiviin.

Jos työnantajat kaikilla aloilla pitävät kiinni siitä, että pääosin vain kokonaiset lisätyöpäivät kelpaavat, sopimusta tuskin syntyy.

Vaikka monista neuvottelupöydistä löytyy ihmisiä, jotka kykenevät jo arvelemaan, miten kompromissi voisi syntyä, kumpikaan osapuoli ei näytä korttejaan ennen kuin on pakko. Jos jurnuttaminen jatkuu, on vaara, että sopimuksia alkaa syntyä vasta aivan viime hetkinä.

Jos silloinkaan.

Joissakin palkansaajapöydissä on jo keskusteltu vaihtoehdosta, että neuvotteluja voisi jatkaa vaikka kesän loppuun tai syksyyn, kun nykyiset työehtosopimukset muutenkin päättyvät.

Tämä olisi keskusjärjestöjen alustavan sopimuksen vastaista, mutta joku voi ajatella niinkin, että näin ay-liike voi pitempään uhkailla hallitusta sopimuksen kaatamisella, jos hallitus ei toimi toivotulla tavalla.

Toukokuun lopun aikataulu näyttää vaikealta jo siksi, että Metalliliitto valitsee uuden liittovaltuuston toukokuun lopulla. Liitto on jo sanonut, että valtuusto kokoontuu aikaisintaan kesäkuun alussa päättämään mahdollisesta sopimuksesta. Toukokuun lopulla Metalliliiton uusi liittokokous valitsee myös liiton puheenjohtajan. Riku Aalto saa luultavasti jatkopestin.

Ammattiliitto Pro taas on jo muutamaan otteeseen uhannut kaataa sopimuksen.

Liitto on suivaantunut siitä, että hallitus ehdottaa mallia, jonka mukaan työtä pitäisi ottaa vastaan myös työttömyys­korvausta pienemmällä palkalla. Liitolle ei käy myöskään hallituksen ehdotus vapaaehtoisesta työnäytteestä.

Ilman Prota kilpailukykysopimusta tuskin syntyy, sillä se neuvottelee 60 sopimusta. Kaikkiaan sopimuksia on noin 300.

Aikaisemmin Prota johti Sdp:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne. Hän oli taitava mekkaloimaan niin, että liitto pysyi otsikoissa. Nykyisen puheenjohtajan Jorma Malisen aikana on ollut rauhallisempaa. Noin kuukausi sitten Pron hallitus tosin piti ärhäkkään kokouksen ja linja muuttui.

Elokuussa Pron vaaleissa valitaan uusi hallitus. Eikä Malisenkaan valinta ole täysin varma, vaikka vastaehdokkaita ei ole vielä ilmoittautunut.

Prossa – ja monissa muissakin liitoissa, kuten Metalliliitossa – ollaan vakavasti hermostuttu hallituksen työllistämisehdotuksista, ja lähestyvät vaalit voivat lisätä vihaisuutta.

Vaikka nyt etsitään koko Suomelle lisää työtä, aina se omankin työn jatkuminen kiinnostaa.

Tavoitteena lisää työpaikkoja

 Kilpailukykysopimus tehdään, jotta työpaikkoja syntyisi lisää. Näin julkiset menot vähenisivät ja verot lisääntyisivät.

 Sopimuksen mukaan palkat eivät nouse vuonna 2017.

 Lisäksi työaikaa pidennetään 24 tunnilla ja sosiaaliturvamaksuja siirretään merkittävästi työnantajilta palkansaajille.

 Myös julkisen sektorin lomarahoja halutaan leikata 30 prosenttia vuosina 2017–2019.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • yhteiskuntasopimus
  • Pro
  • Metalliliitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Silminnäkijän video Turun puukotuksesta: poliisit vartioivat maassa makaavaa miestä

    5. 5

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Sisäministeri Risikko: Ei ole tietoa siitä, että Turun puukotuksissa olisi kyse terroriteosta

    8. 8

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    9. 9

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    10. 10

      Poliisi nostanut valmiuttaan koko maassa Turun tapahtumien takia – partiot jalkautuvat keskustoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    2. 2

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tämä tiedetään Turun puukotuksista: Kaksi kuollut ja kuusi loukkaantunut, poliisi ampui epäiltyä reiteen – poliisin mukaan Turun keskusta on nyt turvallinen

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    11. Näytä lisää