Valikko
Kotimaa

Avioerojen määrä on pysynyt samana peräti 20 vuotta – eroon päädytään kuitenkin aiempaa nopeammin

Ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä

Suomalaisten avioeronneisuus on pysynyt samalla tasolla peräti 20 vuotta.

”Määrä heittelehtii jonkin verran vuosittain, mutta suurin piirtein samaa käyrää on tultu pitkään”, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Timo Nikander.

Viime vuonna avioerojen määrä lisääntyi, mutta edellisenä vuonna se väheni. Etenkin 45–64-vuotiaat erosivat viime vuonna vähän enemmän kuin aiemmin.

Eroon päättyvä avioliitto kestää tuoreimman tilaston mukaan keskimäärin enää yhdeksän vuotta. Vielä 2000-luvun alussa yleinen kestoikä oli 12 vuotta.

Jos molemmat eroavat puolisot ovat ensimmäisessä liitossaan, päättyvä liitto on keskimäärin kymmenen vuoden pituinen.

Ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Luku on pysynyt samalla tasolla viime vuosikymmenen ajan.

Eroista kaksi kolmesta koskee avioliittoja, joissa kumpikin puoliso oli ensimmäisessä liitossaan. Vielä 1990-luvun alussa osuus oli 80 prosenttia, joten toisen ja kolmannen kerran eroajat ovat kasvattaneet roimasti osuuttaan.

Väestöliiton perhetutkija Lassi Lainiala arvioi, että avioerokäyrää tasoittaa osaltaan avioliiton vähentynyt suosio.

”Monen arkikokemus on, että eroja on paljon. Ne ovat kuitenkin melko usein eroja avoliitoista.”

Avoliitoista erotaan selkeästi useammin kuin aviosuhteista.

”Suurin osa kokee jonkinlaisen eron elämänsä aikana”, Lainiala tiivistää.

Avioeroon päätyvät ovat nelikymppisiä. Naiset ovat keskimäärin 40,4 vuoden ikäisiä ja miehet 42,8 vuoden ikäisiä erotessaan ensimmäisestä avioliitostaan.

Eroavien keski-ikä on pysynyt suurin piirtein samana pitkään. Vaikka avioitumisikä nousee, se ei näy eroavien keski-iän nousuna. Liitto kestää vähemmän aikaa, koska kriisi koittaa entiseen tapaan neljänkympin tietämillä.

Avioero muuttui hakemusasiaksi vuonna 1987. Sen jälkeen tuomioistuin ei enää ole tutkinut, miksi avioeroa haetaan. Sovittelukaan ei ole pakollista.

Avioeroon päätyi viime vuonna hieman vajaa 14 000 suomalaista avioliittoa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    2. 2

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    6. 6

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Ilmastonmuutos takoo ennätyksiä – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    8. 8

      Neljä saksalaista Isis-tukijoiksi epäiltyä naista on pidätettyinä Irakissa – yksi heistä on todennäköisesti 16-vuotias Linda, joka herätti suuren mediahuomion

    9. 9

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    10. 10

      Helsinki pyrkii eroon susiksi osoittautuneista vanhoista matalalattiaratikoistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää