Kotimaa

Pandoja odotetaan Suomeen – Ähtärissä istutettu bambuja eläimiä varten

Aikaisintaankin pandat saapunevat Suomeen vasta loppuvuonna 2017.

Kaksi vuotta jatkunut työ kahden jättiläispandan eli isopandan saamiseksi Suomeen edennee pian varsinaisiin päätöksiin. Kevään aikana Ähtärin eläinpuisto on neuvotellut Kiinan metsähallinnon kanssa esimerkiksi pandatarhan rakentamisen yksityiskohdista, hankkeen aikataulusta ja rahoituksesta.

Kevät lähenee loppuaan. Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Juhani Haapaniemi ei kuitenkaan halua veikata, missä vaiheessa sopimus pandojen sijoittamisesta kenties tehdään.

”Heti kun on kerrottavaa, tulemme ilomielin kertomaan. Uskon, että lähiaikoina.”

Mikä tässä sitten kestää? Pandojen hankinta on aikaa vievä projekti. Ähtärin eläinpuisto käynnisti omat selvityksenä pandojen saamiseksi jo keväällä 2014. Virallisen alkusysäyksen hanke sai saman vuoden joulukuussa, kun maa- ja metsätalousministeriö valitsi Ähtärin eläinpuiston Suomeen mahdollisesti tulevien pandojen sijoituspaikaksi.

Kuluvan vuoden huhtikuussa uutisoitiin tieto, että Kiinan ja Suomen viranomaiset ovat sopineet hankkeesta periaatetasolla. Nyt neuvottelut etenevät Haapaniemen mukaan hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta aikaisintaankin pandat saapuvat Suomeen loppuvuonna 2017.

Kuinka vaikeaa pandojen saaminen Suomeen on?

”Ei pandojen saaminen Suomeen ole sen vaikeampaa kuin muuallekaan. Jokainen pandoja saanut maa on käynyt läpi pitkät neuvottelut”, Haapaniemi kertoo. Kyseessä on suojeluhanke ja siten ”valtavan laaja kokonaisuus”.

”Eläimen suojeluun liittyvät ruokintakysymykset, lääkintäkysymykset ja ihan tarhan rakentamiseen liittyvät tekniset asiat.”

Kaikkia ei ajatus pandojen tulosta Suomeen miellytä. Pandahanke on kirvoittanut kritiikkiä muun muassa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitolta ja eläinoikeusyhdistys Animalialta. Niiden mukaan eläinpuisto ei esimerkiksi kykenisi tarjoamaan pandoille lajinmukaisia olosuhteita.

Kritiikin mukaan pandan suojelua pitäisikin kehittää ennen kaikkea sen luontaisilla elinalueilla Keski-Kiinassa.

Haapaniemen mukaan Sichuanin maakunnassa metsäisillä vuoristoalueilla elävä jättiläispanda soveltuu Suomen olosuhteisiin hyvin.

”Me teemme tätä yhteistyössä kiinalaisasiantuntijoiden kanssa. He ovat arvioineet Suomea ja tulleet tulokseen, että tämä on ilmastollisesti hyvä paikka.”

Jättiläispandan maahanmuuton suuria kysymyksiä on ravinto. Pandan pääravinto on bambu, jota se syö päivässä jopa neljäkymmentä kiloa. Sitä ei kasva Suomessa, joten ruoka pitäisi käytännössä rahdata ulkomailta.

Vastaisuudessa pandoille voisi antaa myös pieniä määriä Suomessa viljeltyä bambua. Torstaina Ähtäriin istutettiin neljää vuoristobambulajia osana ProAgria Etelä-Pohjanmaan ja Ähtärin eläinpuiston uutta Bambua pandalle -hanketta.

Jättiläispandoja on jäljellä noin 1 900

 Jättiläispanda eli isopanda (Ailuropoda melanoleuca) on erittäin uhanalainen.

 Luonnonvaraisia jättiläispandoja oli vuonna 2014 tehdyn laskennan mukaan 1 864. Se on noin 300 yksilöä enemmän kuin vuonna 2004.

 Maailman eläintarhoissa on yli 400 pandaa, joista valtaosa Kiinassa.

 Luonnonvaraisia pandoja on enää vain Kiinassa, ja sielläkin vain kolmessa maakunnassa.

Lähde: WWF Global

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pandat
  • Eläinsuojelu
  • Eläintarhat
  • Kiinan pandadiplomatia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    4. 4

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    5. 5

      Halpa kolmen euron pikkusikariaski on tämän kesän myyntimenestys – nyt hallitus aikoo nostaa sen hintaa

    6. 6

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    7. 7

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    8. 8

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    9. 9

      Pekka Sauri arvioi Pentti Linkolan elämäkerran: Kun Persianlahden sota syttyi, Linkola toivoi ”huomattavaa tappamista”

    10. 10

      Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Nyt Suomen kirkko on taas siinä tilanteessa, että kaikki kymmenen piispaa ovat miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    6. 6

      Halla-aho vaatii Helsingin kohtuuhintaisten asuntojen kohdentamista työssä käyville – Vapaavuori: ”Tämän tyyppiseen diskriminaatioon ei ole mahdollisuutta”

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää