Valikko
Kotimaa

Suomi pystyisi luopumaan kaatopaikoista jo lähivuosina

Vuonna 2006 yli 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä vietiin kaatopaikoille. Nyt kaatopaikkojen osuus on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin, kertoo Jätelaitosyhdistys ry. Yhdistyksen mukaan kaatopaikoista voi luopua lähes kokonaan seuraavien vuosien sisällä.

Vuonna 2006 yli 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä vietiin kaatopaikoille. Nyt kaatopaikkojen osuus on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin, kertoo Jätelaitosyhdistys ry. Yhdistyksen mukaan kaatopaikoista voi luopua lähes kokonaan seuraavien vuosien sisällä.

”Kierrätyslaitosten määrän kasvu ja uusien jätevoimaloiden valmistuminen on mahdollistanut kaatopaikkojen vähentämisen. Myös biojätteen kierrättämiskyky on parantunut”, sanoo Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo.

Jätelaitosyhdistys edustaa kuntien jätelaitoksia. Jätelaitokset vastaavat asumisessa syntyvistä jätteistä sekä julkisessa palvelutoiminnassa, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja koulutustoiminnassa syntyvistä yhdyskuntajätteistä. Jätelaitosten keräys-, kuljetus-, käsittely- ja hyödyntämisjärjestelmät kattavat koko maan.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden käyttöpäällikkö Jukka Salmelan mukaan kaatopaikka kuuluu menneisyyteen. Esimerkiksi Espoon Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus on korvannut kaatopaikan. Laitosmaisessa käsittelyssä esimerkiksi rakentamisen purkujätteistä voidaan eritellä puhdasta puuta ja metallia kierrätykseen ja kiveä rakennushankkeisiin.

Materiaalikierrätykseen soveltumaton sekajäte poltetaan jätevoimaloissa. Salon mukaan tällaisia poltettavia tuotteita on esimerkiksi vaipat ja rätit. Polttoaineesta syntyy kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa. Bio- ja puutarhajätteestä saadaan biokaasua, josta tehdään sähköä ja lämpöä.

Salmela uskoo, että vanhat jätteidentäyttöalueet tullaan tulevaisuudessa avaamaan. Niiden sisältämä materiaali voidaan ottaa uusiokäyttöön. Perinteinen yhdyskuntajäte tulee lähes suljetuksi kierroksi, jossa jäte pystytään hyödyntämään.

Materiaalikierrätykseen tai energiahyödyntämiseen soveltumaton jäte kuuluu loppusijoitukseen. Loppusijoitukseen joutuu Salmelan mukaan noin 6 prosenttia HSY:n keräämästä jätteestä. Suurin osa on loppusijoitettavasta jätteestä on peräisin yrityksiltä ja teollisuudesta. Asumisesta ei synny juuri loppusijoitukseen kuuluvaa jätettä.

Salmelan mukaan ympäristölle tai ihmisille vaarallisia aineita tulee olemaan niin kauan kuin ihmisiäkin on. Näiden aineiden loppusijoittamisesta pitää Salmelan mukaan huolehtia. Tulevaisuudessa loppusijoitustuotteille olisi maaperässä ikään kuin pankin tallelokero, jonne ne voidaan sijoittaa, Salmela visioi.

Kuntien kierrätys- ja hyödyntämisinvestointien valmistuminen nostaa Jätelaitosyhdistyksen mukaan Suomen yhdyskuntajätehuollon Euroopan huippumaiden tasolle. Saksassa, Ruotsissa ja Hollannissa noin puolet jätteestä kierrätetään, ja loppu hyödynnetään energiana. Vain yksi prosentti jätteestä päätyy kaatopaikoille loppusijoitukseen.

Parannettavaakin kuitenkin on. Salon mukaan Suomi on materiaalikierrätysvertailussa keskitasolla, vaikka kaatopaikat ovatkin vähentyneet. Tällä hetkellä kierrätyskelpoisen jätteen osuus on kolmannes kaikesta poltetusta jätteestä.

Salon mukaan Suomen kierrätysaste nousisi heti 10 prosenttiyksikköä, jos tätä jätettä ei poltettaisi vaan se kierrätettäisiin. Erityisesti yksityisellä puolella ei ole vaihtoehtoja energiahyödyntämiseen.

Salmelan mukaan viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut suuri harppaus, jossa kunnat ovat olleet merkittävässä roolissa. Uusia jätevoimaloita on otettu käyttöön ja jätettä saadaan kierrätykseen jätehuoltomääräyksillä.

”Suomi nousee kohisten”, Salmela sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jätehuolto
  • Kaatopaikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      CNN: FBI:n mukaan Trumpin avustajat saattoivat tehdä yhteistyötä venäläisten kanssa Clintonia vastaan

    8. 8

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    9. 9

      Kaikki on aina jonkun toisen syytä

    10. 10

      Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää