Valikko
Kotimaa

Tutkijat: Monet johtajaisät tyytyvät poimimaan rusinat perhe-elämän pullasta

Johtajana työskentelevät isät, jotka eivät vietä aikaa pienten lastensa kanssa, katuvat valintaansa usein myöhemmin.

Työelämässä johtavassa asemassa olevista perheenisistä osa osallistuu tuoreen tutkimuksen mukaan vain pinnallisesti lastensa ja puolisonsa elämään ja keskittyy nauttimaan yhteisen ajan parhaista puolista.

Johtajaisien perhe-elämää kartoitetaan tohtorikoulutettava Emilia Kankaan ja professori Anna-Maija Lämsän tutkimuksessa, jonka tuloksia käsitellään torstaina Helsingin yliopiston työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen seminaarissa.

Tutkimustyö tehtiin Jyväskylän yliopistossa, ja se on osa Emilia Kankaan väitöskirjatutkimusta.

29:lle julkisen ja yksityisen sektorin eri tasoiselle johtajalle tehty haastattelututkimus jaottelee johtajaisät neljään eri tyyppiin, joista ”rusinat pullasta” -isät muodostaa yhden ryhmän.

”Yleisimpiä isätyyppejä oli kaksi. Toinen niistä on perinteinen johtajaisä, joka jättää perheestä huolehtimisen kokonaan puolisolleen. Toinen tyyppi on sekin lapsiin ja perheeseen sitoutumaton, mutta sen edustaja elää perheessä, jossa myös äiti tekee uraa – ja samalla hoitaa kodin”, Anna-Maija Lämsä kertoo.

Hänen mukaansa ”ykköstyypin” isät usein katuvat myöhemmin sitä, etteivät he osallistuneet lastensa elämään.

Kolmannen ryhmät muodostivat tutkimuksessa ”rusinat pullasta” -isät.

”He kyllä osallistuvat perhe-elämään, mutta vain sen mukaviin puoliin. Puolisolle jäävät ne arkisimmat askareet”, Lämsä kertoo.

Hänen mukaansa tällaisessa perheessä mies voi valita, millaista vanhemmuutta hän toteuttaa. Sen sijaan naisen harteille jää vastuu siitä, että kaikki on kotona kunnossa.

Neljäs johtajaisätyyppi eroaa selkeästi muista.

”Nämä miehet edustavat uutta osallistuvaa isyyttä, joka on jo lähellä äitiyttä. Tällainen johtajaisä elää perheen ehdoilla, ja kotityöt jaetaan”, Lämsä selvittää.

Hänen mukaansa muutkin tutkimukset tukevat käsitystä arvojen muutoksesta.

”Muutos aiheuttaa paineita organisaatioille, jotka toimivat yhä perinteisesti. Vielä toistaiseksi suomalaiset miehet esimerkiksi käyttävät vanhempainvapaita muihin Pohjoismaihin verrattuna vähiten. Olemme siis peränpitäjiä.”

Useimmiten muutosten jarruna ovat Lämsän ja Kankaan mukaan kaavoihin kangistuneet asenteet sukupuolirooleista.

”Näitä rooleja noudatetaan sekä kotona että töissä”, Lämsä sanoo.

Hänen mukaansa asenteet ovat jopa käytännön esteitä suurempi hidaste muutoksille.

Myös Emilia Kangas toivoisi työelämän asenteiden muuttuvan.

”Yrityselämän organisaatiokulttuurissa johtajaisille ei anneta mahdollisuutta työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Perhe-elämän nähdään miesten osalta olevan ristiriidassa työlle omistautumisen kanssa. Toisaalta naisjohtajat ovat jo vuosia pystyneet yhdistämään työ- ja perhe-elämän.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • perhe-elämä
  • äidit ja isät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää