Valikko
Kotimaa

Viikonloppuna sää lämpenee

Perjantaina selkeintä, aurinkoisinta ja myös lämpimintä on pohjoisessa, kertoo HS:n meteorologi Ida-Reetta Jokela.

Perjantaina selkeintä, aurinkoisinta ja myös lämpimintä on pohjoisessa, kertoo HS:n meteorologi Ida-Reetta Jokela.

Pohjoisen lämpötila johtuu vahvistuvasta korkeapaineesta, mutta maan etelä- ja keskiosassa on vielä epävakaista.

Väistyvään säärintamaan liittyen etelässä ja maan keskivaiheilla pilvisyys on melko runsasta, paikoin tulee myös sadekuuroja.

Etelärannikolla voi olla paikoin selkeämpää ja aurinko pilkistelee ajoittain.

Lämpötila on pilvisillä alueilla 10 ja 15 asteen välillä, mutta auringon paistaessa päästään jo lähelle kahtakymmentä astetta.

Pohjoisessa sen sijaan on perjantaina laajalti aurinkoista ja poutaista. Lämpötila kohoaa kesäisiin lukemiin, parinkymmenen asteen tienoille.

Viikonloppuna kesäinen sää jatkuu pohjoisessa ja maan etelä- ja keskiosassakin sää on pääosin poutaista.

Lämpötila kohoaa yleisesti pariinkymmeneen asteeseen, paikoin jopa sen ylikin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    2. 2

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    3. 3

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    4. 4

      Kaksi koulupoikaa nousi puolustamaan luokkakaveriaan, jota kiusattiin vaaleanpunaisen paidan vuoksi – nyt sankaritarina rohkaisee ihmisiä ympäri maailmaa

    5. 5

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Onko Emmanuel Macron Ranskan tuleva presidentti? 39-vuotias vaalien outolintu on naimisissa lukioaikaisen ranskanopettajansa kanssa ja kertoo hyviä asioita Euroopasta

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää