Valikko
Kotimaa

Rikollispomo muutti kertomustaan Aarnion hovioikeuskäsittelyssä – mystinen vantaalainen liikemies teki paluun

Keijo Vilhunen perui kertomuksensa, jonka mukaan Jari Aarnio suositteli Trevoc-sijoitusta.

Jari Aarnioon liittyvässä hovioikeuskäsittelyssä tapahtui torstaina käänne, kun United Brotherhood -jengin entinen johtohahmo Keijo Vilhunen muutti kertomustaan. Tai oikeammin voisi sanoa, että Vilhunen palasi alkuperäiseen kertomukseensa.

Hovioikeudessa puidaan parhaillaan seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyviä syytteitä.

Vilhusen kertomus muuttui siltä osin, kuka oli antanut hänelle vinkin, että Trevoc olisi hyvä sijoituskohde. Vilhunen kertoi alkuun esitutkinnassa, että vinkki oli tullut vantaalaiselta liikemieheltä. Vilhusen loppulausunnossa kuitenkin paljastettiin, että vantaalainen liikemies oli todellisuudessa Aarnio.

Vilhunen vahvisti asian myös loppulausunnon jälkeen tehdyissä kuulusteluissa.

Kun Trevoc-asiaa käsiteltiin käräjäoikeudessa, Vilhunen ei halunnut tulla lainkaan kuulluksi. Käräjäoikeudessa myös Vilhunen oli syytteessä rahoitusjärjestelyihin liittyen. Häntä ei kuitenkaan tuomittu mistään, eikä syyttäjä valittanut hänen osaltaan hovioikeuteen.

Torstaina hovioikeudessa Vilhusta haluttiin kuulla muiden syytettyjen tekemisten selvittämiseksi. Vilhunen suostui kuultavaksi ja palasi alkuperäiseen kertomukseensa, että sijoitusvinkki oli tullut vantaalaiselta liikemieheltä. Vilhusen mukaan liikemies ei ollut Aarnio, mutta hän ei suostunut avaamaan asiaa enempää.

Vilhusen mukaan hän oli aiemmin nimennyt Aarnion vain siksi, koska kävi kauppaa keskusrikospoliisin kanssa.

Vilhunen kertoi, että hänen tavoitteensa oli ollut päästä vapaaksi tutkintavankeudesta. Lisäksi hän olisi halunnut, ettei hänen lähiomaistaan vastaan nostettaisi asiassa syytettä. Syyte kuitenkin nostettiin ja Vilhunen vapautui tutkintavankeudesta vasta paljon myöhemmin.

Vilhunen perui esitutkinnassa Aarniosta kertomiaan asioita myös hasistynnyrijuttuun liittyneessä käräjäoikeuden käsittelyssä, joka päättyi aiemmin tänä keväänä.

Aarniota kuultiin hovioikeudessa maanantaina. Hän kertoi, että Trevoc-sijoituksen takana oli sijoittaja, jonka henkilöllisyyttä hän ei halunnut paljastaa tietolähdetoimintaan vedoten.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion vuosi sitten yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomion mukaan Aarnio oli hankkimassa poliisiin Trevocin laitteita samaan aikaan, kun hän oli yhtiössä omistajaan rinnastettavassa asemassa.

Trevoc-juttua puidaan hovioikeudessa

 Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio sai käräjäoikeudessa yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

 Käräjäoikeus hylkäsi syytteet törkeästä petoksesta.

 Hovioikeus käsittelee seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyviä syytteitä kesäkuun puoliväliin asti. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

 Aarnion huumesyytteiden käsittely käräjäoikeudessa on päättynyt. Myös Keijo Vilhunen on syytteessä huumejutussa. Tuomio annetaan syksyllä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    4. 4

      Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

    5. 5

      Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    9. 9

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    10. 10

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää