Kotimaa

Yli 300 000 työntekijän työehdoista sopu

Kunta-alan suurin työehtosopimus pidentää viikoittaista palkatonta työaikaa puolella tunnilla.

Kilpailukykysopimus sai lisää tuulta purjeisiinsa maanantai-iltana, kun kuntapuolen neuvottelijat pääsivät sopuun kuntasektorin suurimmasta työehtosopimuksesta.

Sopimus koske suoraan 310 000 palkansaajaa ja siinä pidennetään viikoittaista palkatonta työaikaa 30 minuuttia.

Kuntatyönantajat KT:n, julkis­alan koulutettujen Jukon, Kunta-alan unionin sekä Kunta-alan koulutetun hoitohenkilöstön Kohon sopimuksen piirissä on valtaosa kunta-alan työntekijöistä.

Ulkona ovat vielä lääkärit, tekniikan ala, tuntipalkkaiset sekä muut kuin lastentarhan opettajat.

Myös paikallisesta sopimisesta ja lomarahoista on päästy sopuun, kertoo Jukon ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

”Kyllä tämä sopimus avaa solmun. Koko kunta-alalla on 420 000 työntekijää. Tarkoitus on, että meillä on kaikki kattava sopimus valmiina iltaan mennessä.

OAJ:n osalta käymme nyt välittömästi opettajia koskevan sopimusalaneuvottelun kimppuun”, Luukkainen kertoi maanantai-iltana.

”Pyrimme siihen, että viimeistään huomisaamuun mennessä on valmista”, sanoi puolestaan KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen maanantaina.

Neuvottelut kilpailukykysopimuksesta jatkuivat tiukkoina läpi maanantain.

Liittojen on määrä saada työehtosopimukset valmiiksi tiistaina kello neljään mennessä.

Moni suuri työehtosopimus on kuitenkin yhä auki. Maanantai-iltana kokonaisuudesta uupuivat suuret liitot, kuten SAK:laiset Julkisten ja hyvinvointialojen JHL, palvelualojen Pam sekä vientialoja edustava Metalliliitto.

Neuvotteluissa hiertävät 24 tunnin palkattoman työajan pidennys sekä julkisella puolella lomarahojen leikkaus 30 prosentilla kolmen vuoden ajalla.

Myöhään sunnuntaina sopu löytyi Palvelualojen työnantajien Paltan sekä Posti- ja logistiikka-alan unionin Paun välillä. Myös metsäteollisuuden kaksi suurta liittoa pääsivät sunnuntaiyönä sopuun työehdoista.

Metsäteollisuuden sopimusten ansiosta mekaanisen metsäteollisuuden työntekijät ja puusepänteollisuus tuovat kilpailukykysopimuksen piiriin yli 20 000 työntekijää lisää.

Keskusjärjestöjen on määrä ar­vioida keskiviikkona, onko kilpailukykysopimus kyllin kattava. Sen jälkeen hallitus päättää, millaiseen veroaleen sillä on varaa.

Valtiovarainministeriö laskee, että noin 300 miljoonan euron verohuojennus ensi vuodelle kompensoisi kilpailukykysopimuksen aiheuttamat ostovoiman leikkaukset.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    4. 4

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    7. 7

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    8. 8

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Tuhansia tuholaisperhosia saapui Suomeen Virosta – invaasio saattaa näkyä puutarhoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää