Kotimaa

Väestöliiton tutkimus: Lapsiperheet asuvat yhä lähempänä keskustoja

Lapsiperheet ovat jääneet asumaan yhä lähemmäs keskustoja. Toisaalta odotettu lapsiluku on kasvanut myös kauimpana maaseudulla.

Touhukas Hilla Savela, 2, lähtee kipittämään kohti leikkipuiston laitaa ja saa äitinsä, Aura Nyqvistin, peräänsä. Karkumatka auringonpaisteessa päättyy takaisin suurella rahalla neljä vuotta sitten rakennetun Angry Birds -leikkipuiston hiekkalaatikolle.

Lähellä sijaitseva kotikerrostalo on Espoon Suurpellossa. Alue on viime vuosina rakentunut Kehä II:n kupeeseen kymmenen kilometrin päähän Helsingistä, jossa Nyqvistin mies työskentelee.

”Muutimme Vantaalta Espooseen kaksi vuotta sitten sen jälkeen, kun Hilla syntyi. Kiertelimme eri alueita ja tykästyin tähän – [Suurpellon alue] on vehreä ja täältä on hyvät yhteydet”, Nyqvist kertoo.

”En juurikaan kiinnittänyt huomiota lapsiperheisiin ennen kuin sain oman lapsen. Mutta nyt olen pannut merkille, että puistossa on aina lapsiseuraa.”

Lapsiperheet sijoittuvat nyt asumaan yhä lähemmäs kaupunkien keskustoja samalla, kun osa heistä karkaa entistä kauemmas kohti maaseutua, kertoo Väestöliiton tuore tutkimus.

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka monen kilometrin päässä kaupunkikeskuksista pikkulapsiperheiden määrä on ollut suurimmillaan vuosina 1980–2014.

Vielä 1980-luvulla oli selvää, että maaseudulla asui suhteellisesti eniten pikkulapsiperheitä, kertoo perhetutkija Lassi Lainiala Väestöliitosta.

”Mitä kauempana kaupunkikeskuksesta oltiin, sitä enemmän siellä oli pikkulapsiperheitä. 1990-luvun laman jälkeen tapahtui selvä käänne, kun lapsiperheet muuttivat omakotitaloihin kaupunkien lähialueille”, Lainiala kertoo.

Tätä ”Nurmijärvi-ilmiötä” selitti asuntojen ja tonttien hinnan lasku. Nurmijärven kaltaiset kunnat hyötyivät perheiden muuttaessa sinne suuremmista kaupungeista esimerkiksi toisen lapsen saa­tuaan.

Sama kehitys on jatkunut Lainialan mukaan viime vuosiin asti, kunnes tilanne vuosien 2013 ja 2014 aikana alkoi muuttua. Nyt näyttää siltä, että perheet pysyvät maakuntakeskuksissa, vaikka heillä olisi useampi lapsi.

”Kaupunkeihin on tehty täydennysrakentamista ja lapsiperheet jäävät yhä lähemmäs kaupunkien keskustoja. He voivat jatkaa perheellistymistä kaupungeissa, jossa on enemmän heille sopivia asuntoja.”

Leikkipuiston kiipeilyrakennelman juurelle poikansa kanssa laskeutunut Sari Jäämaa kertoo, että heidän nelihenkinen perheensä muutti Tapiolasta Mankkaalle Tommin, 4, synnyttyä. Perhe tarvitsi lisää tilaa ja asuu nyt rivitalossa.

Suurpellosta katsottuna kotikaupunginosa sijaitsee viereisen Kehä II:n sisäpuolella.

”Mankkaa on rauhallinen, turvallinen sekä vihreä ja siellä on riittävästi tilaa. Siellä ei myöskään ole paljoa kerrostaloja”, hän kertoo.

”Meillä on kiva metsikkö kodin vieressä eikä lähellä ole isoja teitä.”

Asuinpaikan valinnassa painoi myös se, että Mankkaa on lähellä entistä kotipaikkaa.

Odotettu lapsiluku on kohonnut viime vuosina yli kahteen alueilla, jotka sijaitsevat noin viiden kilometrin säteellä kaupunkien keskustoista. Vielä vuonna 2000 odotettu lapsiluku oli samoilla alueilla 1,6.

Toisaalta kaikilla ei ole varaa asua keskustassa. Odotettu lapsiluku onkin kohonnut viime vuosina myös yli 50–60 kilometrin päässä maakuntakeskuksista sijaitsevilla alueilla.

”Lapsiperheet sijoittuvat sielläkin alueille, jotka ovat lähellä moottoritietä tai junarataa”, Lainiala sanoo.

”Niitä pitkin vanhemmat pääsevät käymään töissä isommissa kaupunkikeskuksissa.”

Lainiala uskoo, että lähitulevaisuudessa useampaan suuntaan kurkottava kehitys jatkuu.

”On urbanisoituvia, lähemmäs keskustaa siirtyviä lapsiperheitä ja sitten niitä, jotka haluavat ympärilleen enemmän tilaa.”

”Enemmän tilaa haluavat saattavat sijoittua mieluummin radanvarteen, jossa ei ole liikenneruuhkia eikä tarvita välttämättä autoa”, Lainiala arvioi.

Jäämaa on kotoisin Hämeenkoskelta Lahden kupeesta. Hän kertoo, että maaseudulle muuttaminen ei olisi hänelle kynnyskysymys, mutta esimerkiksi Helsingin kantakaupunkiin hän ei välttämättä muuttaisi.

Perheeseen kuuluu myös yksivuotias Erkka, joka nukkuu leikkipuiston laidalle parkkeeratuissa vaunuissa.

”Kantakaupunki asuinpaikkana voisi joskus olla kiva kokea, mutta lasten kanssa se tuntuisi vieraalta ajatukselta.”

”Ehkäpä sitten eläkeiässä”, Jäämaa naurahtaa.

Näin tutkimus tehtiin

 Yleensä väestötieteessä on vertailtu, syntyykö kaupunkimaisissa, maaseutumaisissa vai taajaan asutuissa kunnissa suhteellisesti eniten lapsia.

 Tässä Väestöliiton tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, kuinka pitkä matka asuinkunnasta on lähimpään maakuntakeskukseen ja missä on syntynyt suhteellisesti eniten lapsia hedelmällisessä iässä olevien naisten määrään verrattuna.

 Tutkimus kertoo, kuinka monen kilometrin päässä keskuksesta kokonaishedelmällisyys on suurimmillaan vuosien 1980–2014 aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapsiperhe
  • Asuminen
  • Kaupungit
  • Maaseutu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      HS:n tuotannossa oli ongelmia lauantaina – sunnuntain näköislehti luettavissa maksutta

    8. 8

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    9. 9

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää