Valikko
Kotimaa

Lentoemäntä- ja stuerttiyhdistykseltä lakkovaroitus lentoyhtiö Norralle

Työntekijäpuoli haluaa yleissitovan työehtosopimuksen paikallisen sopimisen sijaan.

Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys SLSY ry on antanut lentoyhtiö Nordic Regional Airlinesia eli Norraa koskevan lakkovaroituksen. Norra tunnettiin aiemmin nimellä Flybe Finland, ja se operoi monia Finnairin kotimaan ja Euroopan lentoja.

SLSY tavoittelee Norralla työskentelevälle matkustamohenkilökunnalle nykyistä parempia työehtoja.

SLSY:n Norralla työskentelevien jäsenten lakko alkaa 16.6. klo 0.00 ja kestää vuorokauden eli 17.6. kello 23.59 saakka. SLSY oli käynyt neuvotteluja Palvelualojen työnantajat Palta ry:n kanssa viime torstaista lähtien, mutta neuvottelut päättyivät sunnuntaina.

”Työnantajaosapuoli totesi eilen, että nyt neuvottelut varmaan päättyvät”, kertoo SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne.

Tällä hetkellä Norran matkustamohenkilökunnalla on voimassa yrityskohtainen työsopimus, joka pohjautuu vuonna 2011 toimintansa lopettaneen Finncomm Airlinesin ja sen edeltäjän Golden Airin työehtoihin. Nyt SLSY haluaa viedä Norralla työskentelevien työehtoja lähemmäs kohti alan työehtosopimusta.

Puheenjohtaja Kuurneen mukaan Norran työehdot poikkeavat alan yleissitovasta työehtosopimuksesta ”aika radikaalisti”.

”Norran työsopimus mahdollistaa tällä hetkellä esimerkiksi sen, että työntekijällä voi olla viisi päivää putkeen töitä, yksi päivä vapaata ja sitten taas viisi päivää töitä. Tai kahden kolmipäiväisen rupeaman välissä taukoa saattaa olla vain kaksitoista tuntia. Käytännössä se tarkoittaa, että moni on töissä aikalailla koko ajan”, Kuurne sanoo.

Enemmistö Norran matkustamohenkilökunnasta on SLSY:n jäseniä.

”Meillä on työntekijöistä syvä huoli. Moni on puhki ja uupunut, ja se näkyy myös tavallista suurempina sairauspoissaoloina.”

Lentomatkustajien suuntaan Kuurne ei kuitenkaan usko väsymyksen välittyvän.

”Työntekijät ovat niin ammattitaitoista väkeä, ettei tilanne asiakkaille asti näy.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lakko
  • Jukka Vuorio
  • Lentoliikenne
  • Lentokoneet
  • Työehtokiistat
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    4. 4

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    9. 9

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    10. 10

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Elina Jyväs 1977–2017

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää