Valikko
Kotimaa

Lentomatkailusta satoja kuluttajariitoja vuosittain

Lennon viivästymisistä ja peruuntumisista matkustajille koituvat korvaukset määritellään EU-asetuksessa.

Lentomatkustajan oikeudet poikkeustilanteissa turvataan EU-asetuksessa, jota on noudatettava aina, kun lento lähtee EU-alueelta.

Lennon viivästymistä ja perumista koskevat hieman eri säännökset, kertoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylitarkastaja Satu Toepfer.

Lennon viivästymistapauksessa matkustajalla on EU-asetuksen mukaan oikeus huolenpitoon ja lennon saapuessa määränpäähän yli kolme tuntia myöhästyneenä myös vakiokorvaukseen.

”Lentoyhtiöiden velvollisuudet riippuvat muun muassa siitä, kuinka monta tuntia matkustaja joutuu lentoa odottamaan. Alle kahden tunnin odotuksesta ei yleensä tule matkustajalle korvauksia eikä velvollisuuksia lentoyhtiölle”, Toepfer selvittää.

”Lennon pituudesta riippuen 2–4 tuntia pidemmissä viivästyksissä lentoyhtiölle tulee huolenpitovelvollisuus lentokentällä ja mahdollisesti velvollisuus kustantaa matkustajalle hotelliyöpyminen ja sen vaatimat kuljetukset.”

Huolenpitovelvollisuus tarkoittaa muun muassa aterioiden ja virvokkeiden sekä hotellimajoituksen järjestämistä lentoa odottaville.

”Viivästyksissä lentoyhtiöllä ei sen sijaan ole velvollisuutta uudelleenreititykseen”, Toepfer muistuttaa.

Uudelleenreitityksessä matkustajalle etsitään vaihtoehtoinen reitti kohteeseen.

Vakiokorvaus viivästyksestä on 250–600 euroa matkan ja viivästyksen pituudesta riippuen, jos lennon myöhästyminen ei johdu poikkeuksellisista olosuhteista.

Satu Toepfer ei ota yksittäistapauksessa kantaa siihen, onko kapteenin sairastuminen poikkeuksellinen tilanne.

EU-tuomioistuin on linjannut, että esimerkiksi tekninen vika on vain harvoin pätevä syy olla maksamatta korvauksia.

Jos viivästys aiheuttaa matkustajalle vahinkoa, hän voi vaatia vahingonkorvausta.

Viivästyksen venyessä yli viiden tunnin pituiseksi matkustaja saa valita lentomatkan pituudesta riippumatta, jatkaako hän matkaansa vai vaatiiko hän lipunhinnan maksettavaksi takaisin, jos matkasta ei olisi hänelle enää alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan hyötyä. Tällöin hänelle on tarvittaessa tarjottava myös paluumatka lähtöpaikkaansa.

”Kun matkustaja saapuu määränpäähänsä vähintään kolme tuntia myöhässä, eikä viivästys ole johtunut poikkeuksellisista olosuhteista, vakiokorvauksen määrä riippuu lennon pituudesta”, Toepfer selvittää.

Lennon peruuntuessa sovelletaan samoja vakiokorvaussääntöjä kuin viivästyksissäkin, mutta matkustajalla on tällöin oikeus päättää, haluaako hän lipunhinnan palautuksen vai uudelleenreitityksen.

Tiedot matkustajan oikeuksista eri tilanteissa löytyvät Kilpailu- ja kuluttajaviraston nettisivulta.

Satu Toepferin mukaan Kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi päätyy vuosittain useita satoja lentomatkustajien korvauksia koskevia tapauksia.

Toepfer neuvoo ongelmatapauksissa esittämään korvausvaatimuksen ensin lentoyhtiölle.

”Jos yhtiö ei halua maksaa vakiokorvauksia, sillä on näyttövelvollisuus poikkeuksellisista olosuhteista ja siitä, että niitä ei olisi voitu välttää, vaikka kaikki kohtuudella edellytettävät toimenpiteet olisi suoritettu.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    8. 8

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    10. 10

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää