Valikko
Kotimaa

Hoitoalan henkilökunta: Potilastieto­järjestelmissä on suuria ja hoidon vaarantavia riskejä

Tutkimukseen vastasi lähes 3 000 Hus-alueella työskentelevää hoitoalan ammattilaista.

Terveydenhuollon potilastietojärjestelmissä on niitä käyttävän henkilökunnan mukaan suuria ja pahimmillaan potilaiden hoidon vaarantavia riskejä, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkijaryhmä selvitti käyttäjien kokemuksia riskitilanteista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vuoden 2015 aikana.

Yli puolet kyselyyn vastanneista terveydenhuollon ammattilaisista sanoi, että merkittäviä vaaratilanteita aiheutuu erityisesti silloin, kun järjestelmää ei syystä tai toisesta voinut käyttää asianmukaisella tavalla.

Potilaiden hoito vaarantui vastanneiden mukaan myös silloin, kun potilastiedot oli kirjattu järjestelmään väärin, yhteydet tietojärjestelmän osa-alueiden välillä eivät toimineet, tai kun potilaan viimeisimpiä hoitotietoja ei löytynyt järjestelmästä tai niitä ei osattu sieltä etsiä.

Kysely toimitettiin 17 336:lle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskentelevälle hoitoalan ammattilaiselle ja siihen vastasi 2 868 ammattilaista, joista neljän vastaukset hylättiin vajavaisina.

Vastaajat muodostavat kattavan ja luotettavan otannan Hus-alueella potilastietojärjestelmää käyttävistä ammatti- ja ikäryhmistä sekä sukupuolista.

Tutkimusryhmään kuuluivat Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen väitöskirjatutkija Sari Palojoki ja professori Kaija Saranto, FCG Consulting Groupin aluepäällikkö Tuuli Pajunen ja Helsingin yliopistollisen sairaalan hallintoylilääkäri, professori Lasse Lehtonen.

Tutkijaryhmän johtopäätös on, että potilastietojärjestelmäkoulutuksen tulisi olla pakollista kaikille järjestelmää käyttäville. Lisäksi terveydenhuollon organisaatioiden olisi järjestelmällisesti arvioitava potilastietojärjestelmien riskejä, jotta muun muassa potilasturvallisuutta uhkaavat tapahtumat pystytään estämään.

Tutkimusartikkeli on julkaistu kansainvälisesti arvostetussa JMIR Medical Informatics -tiedejulkaisussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hus
  • Potilastietojärjestelmät
  • Terveydenhoito
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    5. 5

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    6. 6

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    7. 7

      Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

    8. 8

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    9. 9

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    10. 10

      ”Siihen loppuivat Delta-poikien laulut” – rumpali Ilpo Kallio muistelee dramaattisen käänteen saaneita hautajaisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Kun entinen poikaystävä tappoi itsensä, Tuisku Lehto, 27, päätti elää – nyt hän on tehnyt näyttelyn, jossa näkyy mielenterveys­kuntoutujien ilo

    11. Näytä lisää