Valikko
Kotimaa

Harvinainen kesämyrsky iskee Suomeen keskiviikkona – koko maassa tuulee ja sataa

Hillalle yöpakkaset ja rankkasade ovat tuhoisia. Sato saattaa olla suurelta osin menetetty.

Harvinainen kesämyrsky riepottelee luontoa keskiviikosta alkaen. Voimakkain myräkkä koetaan keskiviikkoiltapäivästä torstai-iltapäivään.

Luvassa on niin kova myrsky, että sille joudutaan antamaan nimi. Epävarmaa on, onko se keskiviikon Salomon vai torstain Ensio.

”Voimakkaimmat, vahinkoja aiheuttavat tuulet mitataan keskiviikon ja torstain välisenä yönä”, kertoo HS:n meteorologi Anniina Törmä.

Myrsky saapuu matalapaineen mukana pohjoisesta. Koko maassa tuulee ja sataa, eniten lännessä ja pohjoisessa.

Voimakkaimmin tuulee Törmän mukaan pohjoisilla merialueilla, Länsi-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä Lapin etelä- ja keskiosissa.

Luoteen puoleinen tuuli yltyy pohjoisilla merialueilla 25 metriin sekunnissa ja sisävesilläkin tuuli on kovaa. Maa-alueilla puuskat ovat 20–25 metriä sekunnissa.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapin eteläosissa voi vuorokauden aikana sataa 50 millimetriä vettä, Lapissa osa voi tulla lumena.

Vaikka vettä tulee paljon, Törmä ei ennusta tulvia.

”Tähän asti on ollut kuivaa, joten maa jaksaa imeä aika paljon. Esimerkiksi Helsingissä satoi koko toukokuun aikana vain seitsemän milliä.”

Tuulituhoja sen sijaan on luvassa: tavarat voivat lennellä ja puita kaatuu. Koska puut ovat täydessä lehdessä ja maa on roudaton, puut kaatuvat myrskyssä helpommin kuin syksyllä.

Näin kovia myrskyjä esiintyy kesäaikaan noin viiden vuoden välein.

Kukkiva luonto on nyt kovilla, kun yöpakkasten jälkeen se joutuu myrskyn silmään. Alkuviikosta koetut kylmät yölämpötilat eivät lupaa hyvää hillasadolle.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) vanhempi tutkija Rainer Peltola kertoo kukinnan olleen parhaillaan käynnissä laajoilla alueilla, kun hallayöt tulivat. Loputkin terälehdet saattavat pudota rankkasateen myötä.

”Hillasadosta ei todennäköisesti tule tänä kesänä kovin kummoista”, Peltola arvioi.

Mustikan suhteen ei tarvitse olla niinkään huolissaan. Koska kesä on kahdesta kolmeen viikkoa edellä tavanomaisesta aikataulustaan, mustikka ehti jo kukkia suurimmassa osassa maata.

”Mustikka on ehtinyt raakilevaiheeseen eteläistä Lappia myöten. Raakileet eivät ole niin herkkiä kuin auenneet kukat.”

Hilla kasvaa hallanaroissa paikoissa eli alavilla mailla.

”Se on osa hillan taikaa. Eihän se olisi niin arvokasta, jos sitä löytyisi helpommin. Tänäkin kesänä hillaa löytyy, mutta sankon kanssa vain joutuu kävelemään pidempään”, Peltola korostaa.

Peltola opastaa vesistöjen lähelle ja vaarojen rinteisiin. Niissä on säästytty todennäköisimmin kovilta pakkaslukemilta.

Puutarhoilla on jouduttu viime päivinä suojaamaan kasvustoja.

”Mansikanviljelijät elivät jo uskossa, että tästä tulee ensimmäinen vuosi, ettei hallasuojausta tarvita. Ei tullut”, Peltola toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sää
  • Myrskyt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    7. 7

      Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu

    8. 8

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    9. 9

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    10. 10

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Viivi Lehikoinen aitoi 19-vuotiaiden EM-pronssia hurjalla ennätysparannuksella: ”Tuo aika oli hirveä yllätys”
    3. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    4. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    5. Verottaja tutkii Panaman papereiden perusteella kymmeniä suomalaisia – veroparatiisivuodon tutkinta on ottanut kesän aikana ison harppauksen eteenpäin
    6. Naisille viime hetken yllätyspäätöksellä uusi laji yleisurheilun MM-kisoihin
    7. ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu
    8. Jenna Laukkanen jäi sekauintiennätyksellään MM-kisojen alkueriin – kaksi muutakin suomalaista karsiutui jatkosta
    9. Temppelin torni luisui jokeen Myanmarissa – Rankkasateiden aiheuttamien tulvien uskotaan tuhonneen perustukset
    10. Tunti sitten
    11. Lihavuus lisääntyy joka puolella maailmaa – Suomessa on lihavia Ruotsia enemmän, mutta maailmassa olemme vain keskitasoa, kertoo 195 maan vertailu
    12. Real Madridin tähtipuolustaja siirtyy pelaajakaupoilla mässäilevään Manchester Cityyn – kymmenien miljoonien arvoinen sopimus
    13. Näytä lisää