Valikko
Kotimaa

Palomies on yksi syöpävaarallisimmista ammateista – terveyshaittoja hälytyksissä ja paloasemilla

Kahdessa vasta valmistuneessa tutkimuksessa on selvinnyt uutta tietoa palomiesten työturvallisuudesta.

Kaksi tuoretta tutkimusta kertoo, että palomiesten terveys on uhattuna sekä hälytystilanteissa että paloasemilla.

Hälytystilanteissa terveydelle ovat vaaraksi syöpää aiheuttavat aineet, jotka kulkeutuvat elimistöön tulipalon sammutus- ja jälkiraivaustilanteissa sekä varustehuollon yhteydessä.

Myös yhä useampi paloasema kärsii kosteusvaurioista, joka aiheuttaa henkilökunnalle terveyshaittoja. Tuore tutkimus nostaa paloasemat koulujen ja päiväkotien rinnalle sisäilmaongelmissa.

Palomiehen ammatti on yksi syöpävaarallisimmista ammateista, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta. Savusukeltajat altistuvat syöpää aiheuttaville pah-yhdisteille eli polysyklisille aromaattisille hiilivedyille.

”Ne tulevat yleensä epätäydellisestä palamisesta. Materiaalina voi olla melkein mitä vain. Yleensä on kysymyksessä, että happea ei ole riittävästi palamiseen”, kertoo Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Juha Laitinen.

”Lisäksi palamisessa syntyy bentseeniä, joka on yksi pahimmista palokaasuista.”

Palomiehet altistuvat esimerkiksi naftaleeneille, jotka kulkeutuvat elimistöön hengitysteiden kautta tai imeytymällä ihon läpi. Tästä johtuen altistuminen ei tapahdu vain savusukelluksen aikana.

Tilannepaikalla työskentely riittämättömässä suojavarustuksessa lisää syöpäriskiä. Varsinkin ihon läpi imeytyvät aineet voivat kulkeutua elimistöön, kun työskennellään esimerkiksi jälkiraivaustöissä. Myös varusteiden huoltaminen ja niiden säilytystiloissa oleskelu lisää altistumisriskiä.

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa palomiehillä havaittiin tulehdusvasteiden ja stressihormonien vapautumista pah-yhdisteille altistumisen jälkeen.

Tulehdusvaste tarkoittaa sitä, kun elimistöön kulkeutuu ärsyttäviä aineita, elimistö nostaa suojausta altistavia tekijöitä vastaan. Stressihormonipitoisuuksien muutos kuvastaa monenlaista muutosta palomiehen työssä. Henkisesti kuormittavat tilanteet lisäävät stressihormonia sekä bentseenille altistuminen vaikuttaa hormonipitoisuuksiin.

Laitinen painottaa, että palomiehiä ja heidän esimiehiään tulisi kouluttaa kemiallisilta aineilta suojautumiseen ja oikeiden toimintatapojen hallintaan kentällä ja kalustohuollossa. Työterveydenhuollolla on tärkeä rooli riskien ennaltaehkäisyssä ja seuraamisessa.

Vaikka palomies on yksi syöpävaarallisimmista ammateista, vain yksittäiset palomiehet kuuluvat Asa-rekisteriin, joka on Työterveyslaitoksen ylläpitämä rekisteri ammatissaan syöpää aiheuttaville aineille altistuvista.

”Kun palomiehet rekisteröidään Asa-rekisteriin, heidän terveydentilaansa ruvetaan seuraamaan tehostetummin. Jos jotain muutoksia elimistössä tapahtuu, niihin pitää pyrkiä reagoimaan mahdollisimman nopeasti”, sanoo Laitinen.

Tutkimushankkeessa verrattiin Suomessa käytettyjä toimintatapoja Ruotsissa kehitettyyn Skellefteå-malliin.

Ruotsalaisessa toimintamallissa likaiset varusteet ja työkalut eristetään tehtävän jälkeen ja kuljetetaan asemalle puhdistettavaksi. Skellefteå-mallin todettiin vähentävän sekä kokonaisaltistumista että käsien kautta altistumista.

Paloasemien homeongelmat huomattiin hankkeen aikana, jossa kehitettiin uusia menetelmiä lääkäreille homealtistuneiden diagnosointiin. Hanke suoritettiin kyselytutkimuksena, johon osallistui 609 henkilöä 127:ltä paloasemalta.

Paloasemista 93 kärsi sisäilmahaitoista, 64:llä kerrottiin olevan näkyviä kosteusvaurioita ja 43:lla paloasemalla aistittiin homeen hajua.

Kyselyyn vastanneet nuoret palomiehet olivat terveimpiä. Homealtistukseen viittaavia oireita näkyi varsinkin paloesimiehillä. Palopäällystö kärsi eniten terveysongelmista kuten astmasta. Tämä viittaa siihen, että pelastusalalla työperäisiin sairauksiin sairastutaan pitkän ajan kuluessa.

Kyselyyn vastanneesta palopäällystöstä viisi prosenttia oli astmaatikkoja. Palomiehistä kahdella prosentilla oli astmaa. Hälyttävää on se, että palomiehen ammattiin otetaan vain henkilöitä, joilla ei ole astmaa.

”Palomieheksi ei pääse, jos on astma. He ovat terveitä, kovakuntoisia, fyysisesti hyvässä jamassa olevia nuoria miehiä, jotka valitaan”, kertoo tutkimustulosten taustalla oleva Turun yliopiston työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Tuula Putus.

Pahimmassa tapauksessa on siirryttävä uuteen ammattiin, sillä astma voi estää palomiehen työskentelyä. Putus kertoo, että astmaatikkoja joko koulutetaan esimiestehtäviin tai siirretään palotarkastajiksi. Sopivan tehtävän löytäminen omalta paikkakunnalta on kuitenkin vaikeaa, joten uranvaihdos on yksi vaihtoehto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tulipalot
  • palomies

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    3. 3

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    4. 4

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    5. 5

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    6. 6

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    7. 7

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Pyöräilyä, busseja, kävelyä – mikä puolue puolustaisi autoilijaa?

    10. 10

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    9. 9

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    10. 10

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää