Kotimaa

Tutkimus: Äidinäiti on lapselle läheisin isovanhempi – avioero heikentää erityisesti isoisän suhdetta lapsenlapsiin

Helsingin yliopiston väitöstutkimus tarkasteli isovanhempien asemaa perheissä.

Äidinäiti hoitaa lapsenlapsiaan eniten ja on heille isovanhemmista kaikkein läheisin, kertoo uusi väitöstutkimus.

Tutkimuksessa tarkastellaan eroja isovanhempien, vanhempien ja lasten vuorovaikutuksessa 16 eri maassa.

”Vaikka tulos ei päde kaikkiin yksittäistapauksiin, kaava on vakaa eivätkä sitä monet asiat heilauta: Äidinäiti on läheisin”, kertoo tutkija Mirkka Danielsbacka, jonka väitös tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 10. kesäkuuta.

Tulevaisuudessa kaikkien isovanhempien asema perheissä saattaa kuitenkin kasvaa niin Suomessa kuin muissakin maissa, Danielsbacka arvioi. Se johtuu hänen mukaansa hyvinvointipalvelujen leikkaamisesta.

Toinen syy on se, että eliniän pidentyessä isovanhemmilla ja lapsenlapsilla on yhä enemmän yhteisiä vuosia. Lisäksi perheisiin syntyy yhä vähemmän lapsia, joten isovanhemmillakin on enemmän aikaa yksittäiselle lapsenlapselle.

Väitöstutkimuksen aineistona oli yksi suomalainen, yksi brittiläinen ja yksi eurooppalainen kyselytutkimus, joihin vastasi yhteensä noin 13 000 vastaajaa.

Äidin puolen sukulinja on Danielsbackan mukaan ollut perinteisesti vahvempi ja on sitä edelleen. Hän arvioi, että äitilinjan vahvuus kuuluu ihmisluontoon. ”Äiti on lapsen selviytymisen kannalta tärkein ihminen”, Danielsbacka sanoo.

Naiset joutuvat myös ”investoimaan” lapsiinsa enemmän kuin miehet. Se tarkoittaa, että naiset kokevat muun muassa raskauden, synnytyksen ja imetyksen.

Danielsbacka havaitsi myös, että lapsen saaminen lähentää äitejä ja tyttäriä. Tutkimuksen mukaan lapsen saaneiden naisten suhde omaan äitiinsä on läheisempi kuin niiden naisten, joilla ei ole lapsia. Tosin myös miehet lähentyvät lapsia saatuaan puolisonsa vanhempiin, eivät omiinsa.

Isille puolison vanhemmat ovat läheisempiä kuin miehille, joilla ei ole lapsia. Tosin läheisyys voi tuoda myös lisää ristiriitoja.

”Miehet ja naiset kokevat omat vanhempansa läheisemmiksi kuin puolison vanhemmat, mutta samalla heillä on myös todennäköisemmin ristiriitoja omien vanhempiensa kuin appivanhempiensa kanssa. Tosin appivanhempienkin kanssa tulee riitaa herkemmin, jos perheessä oli lapsia”, Danielsbacka toteaa.

Avioero näyttää tutkimuksen mukaan heikentävän erityisesti isoisien suhdetta lapsenlapsiinsa, varsinkin jos isovanhemmat avioituvat tahoillaan uudelleen.

”Jos isoisä on eronnut isoäidistä, hänellä on selkeästi pienempi todennäköisyys nähdä ja varsinkin hoitaa lapsenlapsiaan kuin sellaisella isoisällä, joka on naimisissa isoäidin kanssa”, Danielsbacka kertoo.

Myös jos isoisä solmii uuden avioliiton, suhde lapsenlapsiin heikkenee. Sama pätee isoäiteihin: Uudelleen avioituminen saattaa heikentää yhteyttä lapsenlapsiin.

Miten sitten suomalaiset isovanhemmat poikkeavat muista eurooppalaisista?

”Yleisesti ottaen voi sanoa, että Suomessa useampi isovanhempi osallistuu lastenlastensa hoitoon kuin esimerkiksi Etelä- Euroopassa, mutta apu ei ole niin intensiivistä. Suomalaiset isovanhemmat eivät useinkaan hoida lapsenlapsia päivittäin, kuten joissain muissa maissa tapahtuu.

Selitys on Danielsbackan mukaan se, että eteläisessä Euroopassa lasten päivähoitoa ei ole järjestetty samalla tavalla kuin Suomessa. Siellä kolme sukupolvea asuu useammin yhdessä ja isovanhemmat hoitavat lapsia päivittäin”, Danielsbacka sanoo.

Isovanhemmuutta käsittelevä väitöstutkimus on filosofian tohtori ja valtiotieteiden maisteri Danielsbackan toinen väitöskirja. Ensimmäisensä hän teki sotahistoriasta.

Tutkija kertoo soveltaneensa perheenjäsenten välisiin suhteisiin samaa evoluutioteoreettista viitekehystä.

Hän opettaa sosiologiaa Turun yliopistossa ja työskentelee vierailevana tutkijana Väestöliitossa. Lapsia Danielsbackalla ei ole.

Hänen oma kokemuksensa ei myöskään vahvista tutkimustulosta: Danielsbackalle läheisin oli isän äiti.

”Asuin 19-vuotiaaksi Pyhtäällä ja isäni äiti asui naapurissa. Hän hoiti paljon minua ja serkkuani. Erityisesti mieleen ovat jääneet uintiretket yhdessä isoäidin kanssa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Perhe
  • isovanhemmuus
  • Ihmissuhteet
  • lapsenlapsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    7. 7

      Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

    8. 8

      Seksiviestien lähettely teinille toi ex-kongressi­edustajalle lähes kaksi vuotta vankeutta – Clintonin kampanjaakin sekoittaunt Anthony Weiner sai tuomion Yhdysvalloissa

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lennokkitaksin koelennot alkoivat Dubaissa – Kruununprinssi koeistui laitteen, mutta jäi lennon ajaksi maihin taputtamaan
    3. Sampo Terho ilahtui Saksan vaalituloksesta: ”Laittaa jäitä hattuun näihin liittovaltiovisioihin”
    4. Kurdistan järjesti kansanäänestyksen itsenäistymisestä – Irak uhkasi lähettää joukkoja, Turkki katkaisi kolmen kurdikanavan lähetykset
    5. Tunti sitten
    6. Huippu-urheilun valmennustukiean saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    7. Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin
    8. NFL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Tom Brady sanoi viimein mielipiteensä Trumpista: ”Olen eri mieltä hänen kanssaan. Hänen sanomansa oli hajottavaa.”
    9. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    10. Seksiviestien lähettely teinille toi ex-kongressi­edustajalle lähes kaksi vuotta vankeutta – Clintonin kampanjaakin sekoittaunt Anthony Weiner sai tuomion Yhdysvalloissa
    11. Brexit-neuvottelut jatkuivat aiempaa toiveikkaammissa merkeissä – Ministeri Sampo Terho pitää brittien pehmentyneitä asenteita ”rakentavina ja oikeansuuntaisina”
    12. 2 tuntia sitten
    13. Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina
    14. Näytä lisää