Kotimaa

Myyrien määrä kasvaa etelässä ja idässä, kesämökillä voi vaania myyräkuume

Edessä on myyräkesä ja syksy. Myyräkuume voi vaania kesämökillä.

Myyrien määrät ovat kasvussa Etelä- ja Itä-Suomessa, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Niiden arvioidaan olevan huipussa syksyllä.

Se tietää ihmisille kahdenlaisia vaaroja. Myyrien jätösten kautta leviävä Puumala-virus aiheuttaa myyräkuumetta, joka voi viedä ihmisen sairaalahoitoon.

Myyrät myös nakertavat puita ja pensaita, ja voivat tehdä isoja tuhoja taimikoissa ja puutarhoissa.

Pelto- ja metsämyyrien kannat alkoivat kasvaa etelässä ja idässä viime vuonna. Luken koepyynneissä keväällä selvisi, että myyrien tiheydet olivat enimmäkseen kohtalaisia.

Myyrät kuitenkin lisääntyvät niin tehokkaasti, että tutkijat odottavat huippua syksyksi. Kotipuutarhureille on luvassa puuhaa, kun kasveja pitää suojata talveksi.

Kesämökeille suuntaavien kannattaa ottaa huomioon myyräkuumeen mahdollisuus. Sairastumisia on todettu alkuvuonna varsinkin Etelä-Savossa.

Tartunta saadaan yleensä metsämyyrästä ja sen virtsan saastuttamasta maasta, usein ulkorakennuksesta. Sen vuoksi halot pitäisi hakata mieluummin ulkona kuin liiterissä, ja sisätilat siivoja desinfioivaan pesuaineeseen kastetulla rätillä eikä imurilla.

Keski- ja Länsi-Suomessa on myyriä vain vähän. Pohjois-Suomessa taas kannat ovat romahtaneet tai romahtamassa viimevuotisen huipun jälkeen.

Myyriä oli paljon eteläisellä Pohjanmaalla, Suomenselällä ja Keski-Suomessa syksyllä 2014. Sen jälkeen kannat pienenivät, mutta tutkijat odottavat niiden runsastuvan tänä vuonna. Seuraava huippu on todennäköisesti ensi vuoden syksyllä.

Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa on viimesyksyisen huipun jälkeen enää vähän myyriä. Tutkijat odottavat niidenkin katoavan alkukesällä petojen ja tautien myötä.

Myyräkuumeen sairastaa vain kerran

 Myyräkuume itää hitaasti. Tartunnasta oireisiin voi mennä viikkoja.

 Tavallisin oire on kuume. Lisäksi päätä, selkää tai jäseniä voi särkeä. Joka kolmannella on vaikeuksia näön tarkentamisessa.

 Myyräkuume heikentää munuaisten toimintaa tilapäisesti, ja virtsan eritys vähenee. Neste jää elimistöön ja voi aiheuttaa hengenahdistusta tai jopa aivopöhön.

 Oireiden takia kannattaa lähteä lääkäriin. Tauti todetaan verikokeella. Se paranee itsestään ja jättää elinikäisen immuniteetin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • myyrä
  • Myyräkuume

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Tutkimus: Homopari vanhempina ei ennakoi lapsen sukupuolista käyttäytymistä – lapsen käyttämät lelut kylläkin

    3. 3

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    4. 4

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    5. 5

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    6. 6

      Näin valta turmelee – Tutkijoiden mukaan vaikutukset ovat verrattavissa aivovaurion seurauksiin

    7. 7

      Sukellus­veneretkellä kadonneen ruotsalais­toimittajan perhe kirjoitti koskettavan kirjeen: ”Antakaa meille tieto siitä, mitä on tapahtunut”

    8. 8

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    9. 9

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Hurjat terveyserot jakavat Suomea – katso kartalta, mitä kunnassasi sairastetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää