Valikko
Kotimaa

Tuulivahingot työllistivät pelastuslaitosta Helsingissä, sähkökatkot ovat pääosin ohi

Lauantaina sateet aiheuttivat monia vesivahinkoja. Monet kotitaloudet jäivät ilman sähköä.

Kovat sateet ovat riepotelleet pääkaupunkiseutua ja Uuttamaata torstaista alkaen, ja vesi on tulvinut teille ja paikoitellen sisään kiinteistöihin. Lauantai-illan aikana myös tuuli työllisti Helsingin pelastuslaitosta.

Päivystävä palomestari Jani Pitkänen Helsingin pelastuslaitokselta kertoo, että säästä johtuvia tehtäviä oli torstaiaamusta alkaen sunnuntaiaamuun mennessä ilmoitettu 30.

”Nyt on ollut tuulivahinkoja. Esimerkiksi puita on kaatunut”, hän sanoi sunnuntaiaamuna.

Lauantai-iltana pelastuslaitoksen piti esimerkiksi käydä kiinnittämässä rakennustelineistä tuulen vuoksi irronneita pressuja.

Lauantaina kova tuuli ja runsaat sateet jättivät monet kotitaloudet ilman sähköä, kun puita kaatui sähkölinjojen päälle. Sunnuntaiaamuun mennessä sähkökatkot olivat pääosin ohi.

Vielä lauantai-iltana kello seitsemän aikaan koko maan alueella oli Energiateollisuuden tiedotteen mukaan yhteensä 10 120 sähkötöntä asiakasta.

Sunnuntaiaamuna kello kahdeksan jälkeen sähköttömiä asiakkaita oli vain 342. Valtaosa heistä asuu Itä-Suomessa.

Lauantaina Helsingin Aleksanterinkadulla sattui pelastustoimen mukaan massiivinen vesivahinko, kun sadevesiputki hajosi. Vettä pumpattiin ylös kolmen pelastuslaitoksen yksikön voimin kymmenen kuutiota, minkä jälkeen vahingontorjuntaa jatkoi yksityinen yritys.

Torstaina itään päin kulkeva metrolinja jouduttiin sulkemaan, kun Rautatientorin metroasemalle valui vettä vieressä tulvineesta Elielin parkkihallista.

Sadevettä velloi torstaina myös HSL:n liityntäpysäköintihallissa kauppakeskus Itiksen vieressä, ja esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon sadevesiviemärit ja wc:t tulvivat.

Lauantaina kovan tuulen kaatama laho puu vahingoitti neljää ihmistä Lappee-Jukolan suunnistustapahtuman alkaessa Lappeenrannassa Etelä-Karjalassa, kertoo Yle. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin puolitoista kilometriä Lappee-Jukola-viestin pääportilta pysäköintipaikan suuntaan.

Ylen mukaan kaikki loukkaantuneet kuljetettiin Etelä-Karjalan keskussairaalaan. Järjestäjien mukaan yksi neljästä loukkaantuneesta sai vakavia vammoja.

Helsingin Sanomien meteorologin Anniina Törmän mukaan sateet vähenevät sunnuntai-iltaan mennessä.

”Iltapäiväksi sää vähitellen poutaantuu lounaasta alkaen. Iltapäivällä lounaassa ja etelässä voi paistaa aurinko, ja lämpötila kohoaa 20 asteeseen”, hän sanoo.

Alkavalla viikolla on kuluneeseen viikkoon verrattuna poutaisempaa.

”Sää on alkuviikolla vaihtelevaa. Lounaisen suunnasta voi saapua hajanaisia sateita ja tuuli voi olla puuskittaista. Lämpötila nousee kahteenkymmeneen asteeseen.”

Oikaisu: Keravan Aleksanterinkatu muutettu Helsingin Aleksanterinkaduksi.

Yhteenlaskettuja sademääriä havaintoasemilla 16.6.-18.6.

 Helsinki-Vantaa 83,9 mm

 Helsinki, Kaisaniemi 84,4 mm

 Helsinki, Kumpula 84,7 mm

 Jyväskylä 72,2 mm

 Turku 28,7 mm

 Joensuu 23,3 mm

 Kilpisjärvi 23,2 mm

 Vaasa 17,2 mm

 Oulu 15,7 mm

 Rovaniemi 14,1 mm

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • kesäsade
  • Uusimaa
  • Helsinki
  • Vesivahingot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta

    7. 7

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    9. 9

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    10. 10

      Verovaroilla hankitut Helsingin opetusviraston laitteet eivät koskaan edes käyneet kouluissa – päätyivät poliisin mukaan suoraan vääriin käsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    9. 9

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    10. 10

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää