Kotimaa

Juuan kunta pisti työttömät kesätöihin

Työttömyyskunnan tilannetta yritetään parantaa tehotoimilla.

Juuan kunta Pohjois-Karjalassa työllistää tänä kesänä koululaisten sijaan pitkäaikaistyöttömiä. Töihin on otettu yhteensä 25 työtöntä, jotka tekevät muun muassa metsänparannus-, ja puistotöitä, kiinteistöhuollon aputehtäviä ja töitä puhtaus- ja ruokapalveluissa. Heistä kolme työskentelee oppisopimuksella.

Työttömiä on työllistetty Juuassa aiempinakin kesinä, mutta tänä vuonna huomattavasti enemmän, kertoo tuore kunnanjohtaja Markus Hirvonen.

”Toimintaa on jo muutama kuukausi sitten tehostettu niin, että työttömille on etsitty tehokkaasti työpaikkoja. Niin on saatu ihmisiä sijoittumaan tänä kesänä huomattavasti paremmin kuin aiempina vuosina”, Hirvonen toteaa.

Kunnat saavat palkkatukea niistä työntekijöistä, jotka te-toimisto on osoittanut työllistettäväksi.

Hirvosen mukaan 5 000 asukkaan kunnassa työpaikkoja kesäksi on sen verran vähän, että paikat halutaan tarjota mieluummin pitkäaikaistyöttömille.

Kesätöitä hakevia koululaisia varten taas on käytössä kesätyöseteli, jonka avulla yritykset voivat työllistää nuoren kesäksi. Kunta maksaa työllistämisestä 200 euron tuen yrityksille. Kesätyösetelin avulla työllistyy Juuassa vuosittain 30–40 nuorta.

Yritysyhteistyötä aiotaan tehostaa entisestään ensi vuonna.

”Tänäkään vuonna ei montaa nuorta ole jäänyt ilman kesätyöpaikkaa. Nuoret työllistyvät kasvuyrityksiin hyvin, kun taas pitkäaikaistyöttömien sijoittuminen niihin on paljon haasteellisempaa.”

Yli 25-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien työllistäminen kesän ajaksi on osa suunnitelmaa, jolla Juuan työllisyyttä yritetään saada nousuun. Tämän vuoden huhtikuussa Juuan työvoimasta 18,8 prosenttia oli vailla töitä. Pientä parannusta viime vuodesta on silti tapahtunut: vuoden 2015 huhtikuussa työttömien työnhakijoiden osuus oli 20,6 prosenttia.

Työllistämistoimilla esimerkiksi työmarkkinatuen kustannuksia on saatu alennettua alkuvuonna yli 50 000 euroa vuoteen 2015 verrattuna. Yhteensä kustannukset olivat viime vuonna noin 500 000 euroa. Vuoden loppuun mennessä säästöä arvioidaan tulevan lähes 100 000 euroa.

Laki velvoittaa kunnat maksamaan puolet yli 300 päivää työttömänä olleen työmarkkinatuesta. Yli 1 000 työttömyyspäivän jälkeen kunta maksaa työmarkkinatuesta 70 prosenttia.

Juuka on romahtanut yhdeksi Suomen pahimmista työttömyyspaikkakunnista, kun sen kiviteollisuus joutui vaikeuksiin. Kiviteollisuus työllisti vielä muutama vuosi sitten noin 700 kunnan 5 000 asukkaasta. Nyt määrä on tippunut noin 300:aan. Korvaavia työpaikkoja ei ole syntynyt samaa tahtia.

”Velvoitetyöllistettyjä tulee edelleen, ja heitä on työllistetty nyt kesänkin ajaksi. Tarkoituksena on, etteivät he tippuisi ihan täysin työelämästä”, kertoo kunnan työnsuunnittelija Kyllikki Väyrynen.

Kunnalla on velvoite työllistää ne 57–59-vuotiaat työttömät työnhakijat, joilla työttömyyspäivärahan enimmäisaika on tullut täyteen, ja joille ei ole löytynyt muuta työtä tai koulutusta.

Hirvosen mukaan on tärkeää, että työttömille kaavaillut työt ovat syntyvät tarpeeseen.

”Ettei olisi vain keksittyjä tehtäviä vaan oikeasti järkevää tekemistä. Tänä kesänä esimerkiksi lähiliikuntapaikalle saatiin työtehtäviä ja paikkoja syntyi myös, kun vanhainkodin viereen tehtiin lammasaitaus, jonka työntekijät nyt pitävät kunnossa.”

Juuan työttömät ry:n puheenjohtajan Heikki Vannisen mukaan työllistämistoimenpiteissä on tapahtunut edistystä.

”Työtehtävät ovat sellaisia, joilla on ihan oikeasti merkitystä. Se auttaa paljon, kun ei tarvitse jäädä oman onnensa nojaan kotiin.”

Palkkatuella olevien 25 hengen lisäksi kuntouttavassa työtoiminnassa on noin 90 ihmistä. Syksyllä on tarkoitus tehostaa toimintaa ja tarkastaa, että kaikki ovat oikeassa paikassa, eikä esimerkiksi työttömänä työntekijänä ole henkilöitä, jotka voisivat olla eläkkeellä.

”Kuntouttavasta toiminnasta varmasti kaikki haluaisivat palkkatyöhön, mutta paikkoja ei ikävä kyllä ole tarjolla. Kuntouttava toiminta on tällöin passivoitumiselle parempi vaihtoehto”, sanoo Vanninen.

Väyrynen toivoo, että suunta on kohti parempaa. Tänä vuonna kuntouttavasta työtoiminnasta on Juuassa saatu siirrettyä työttömiä palkkatuen puolelle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työttömyys
  • Kesätyöt

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    5. 5

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      ”Jos potilaan mieli olisi antanut periksi, tarina olisi voinut päättyä toisin” – Ihmishenkiä pelastavat ammattilaiset kertovat, mitä työ on opettanut elämästä

    8. 8

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    9. 9

      Juutalaisten joukkotuhoa vähätellyt entinen kansan­edustaja määrättiin vierailemaan natsien keskitys­leireillä ja kirjoittamaan näkemästään

    10. 10

      Pohjois-Korean vastaus Trumpille: Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    10. 10

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    11. Näytä lisää