Valikko
Kotimaa

Ruotsin armeija vaihtaa suomalaisiin saappaisiin – Sieville yli 200 000 taistelujalkineen tilaus

Ruotsalaisarmeijan jalkineiden valmistus tietää noin sataa henkilötyövuotta Sieviin ja Oulaisiin.

Suomalainen Sievin jalkine on voittanut Ruotsin puolustusvoimien tarjouskilpailun taistelijan jalkineista. Yhtiö valmistaa Ruotsiin 212 240 paria kenkiä.

Kaupan työllistävä vaikutus on Sievin tiedotteen mukaan noin sata henkilötyövuotta ja rahallinen arvo noin 17 miljoonaa euroa.

Suomen armeijalle Sievin jalkine ei tällä hetkellä valmista mitään.

”Viimeinen kauppa toimitettiin tämän vuoden alussa”, sanoo toimitusjohtaja Juha Jokinen. ”Vuosien varrella olemme tehneet Suomen armeijalle paljonkin.”

Suomalaisen ja ruotsalaisen sotilaan saapasmallit ovat erilaisia.

Suomen ja Ruotsin välillä käytiin vuonna 2011 saaapassota, kun Sievi voitti Suomen armeijan 60 000 varsikengän tilauksen. Ruotsalainen Jalas hävisi tarjouskilpailun ja valitti asiasta markkinaoikeuteen.

Armeijan testissä Sievin kenkä kesti vettä selvästi ruotsalaiskenkää paremmin.

Etenkin työkengistään tuttu Sievin jalkine kertoo tiedotteessaan olevansa Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja. Konserni työllistää noin 460 henkeä. Tehtaat sijaitsevat Sievissä ja Oulaisissa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teollisuustilaukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    3. 3

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin

    5. 5

      Netissä kiertää nyt ”maailman epätyydyttävin” video, jolla tehdään harmittomia juttuja väärin ja katsojia inhottaa – psykologi selittää, mistä vastenmielisyys johtuu

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Lontoon iskun vuoksi on otettu kiinni seitsemän ihmistä useilla paikkakunnilla – video näyttää tapahtumat Westminsterin sillalla

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Tuhotyö räjäytti asevarastoja Itä-Ukrainassa, kertoo maan armeija – jopa 20 000 ihmistä evakuoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    4. 4

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      HSTV:n Arka paikka -ohjelma kello 11: Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    6. 6

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    11. Näytä lisää