Valikko
Kotimaa

Vaasan yliopisto aikoo luopua tutkintoon tähtäävistä kieliopinnoista ja siirtää ne Jyväskylään

Yliopistot aikovat esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle, että Vaasan yliopiston tutkintoon johtava kielten opetus siirrettäisiin Jyväskylän yliopistoon ensi vuoden elokuussa.

Vaasan ja Jyväskylän yliopistot kertovat yhteisessä tiedotteessa, että Vaasan yliopiston tutkintoon johtavat kieliopinnot halutaan siirtää Jyväskylän yliopistoon. Asiasta tehdyn aiesopimuksen mukaan myös alan tutkimus siirtyisi Jyväskylän yliopistoon.

Jyväskylään siirtyisivät englannin, saksan, pohjoismaisten kielten sekä nykysuomen opetus ja tutkimus. Muut kieliopinnot säilyvät Vaasan yliopistossa. Siirtymän ajankohdaksi kaavaillaan elokuun 2017 alkua.

Yliopistojen hallitukset aikovat esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle suunnitelmansa siirrosta.

Muutos aiotaan toteuttaa liikkeenluovutuksena. Se vaikuttaisi noin 700 opiskelijaan ja 40 työntekijään.

Opiskelijat voisivat siirtymäkauden aikana joko siirtyä Jyväskylän yliopistoon tai halutessaan suorittaa opintonsa loppuun Vaasassa. Henkilöstö siirtyisi aiesopimuksen mukaan Jyväskylän yliopistoon vanhoina työntekijöinä.

”Ensinhän ihmiset ovat yleensä vähän mykistyneitä siitä, mitä tapahtuu. Mutta jopa ne, joita tämä koskee, ovat nähneet, että ehdotettu vaihtoehto on parempi kuin yt-neuvotteluihin joutuminen”, Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto kertoo työntekijöiden reaktioista tiistaina tulleeseen uutiseen.

”Ajatus on, ettei [muutos] olisi yhdessä päivässä poikki, vaan henkilöstö vaihtaisi paikkaa joustavasti.”

Kuusiston mukaan muutoksen toteuttamisesta keskustellaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa noin vuoden mittaisen suunnitteluajan aikana.

Taustalla on molempien yliopistojen halu erikoistua vahvemmin omiin osaamisalueisiinsa. Kuusiston mukaan Vaasan yliopiston toiminta ei supistuisi muutoksen myötä, vaan se saisi opetusministeriöltä lisärahoitusta.

Uudistuksen varmistumista odotetaan syksyn aikana, kun ministeriö on tehnyt oman päätöksensä asiasta.

”(Ministeriö) tukee tätä, mutta mitkään yliopistojen sopimukset eivät vielä ole lopullisia, koska valtion budjetista ei ole päätetty”, Kuusisto sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yliopistot
  • Kielentutkimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    8. 8

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    9. 9

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää