Kotimaa

Viinaralli kiihtyy kesällä – moni hakee lomajuomat Tallinnasta

Matkailijat toivat viime vuonna Suomeen 72 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Matkoilta tuodaan aiempaa enemmän erikoisoluita bulkkioluiden sijasta.

Tallinna. Kymmenen pullon pakkaus kirkasta viinaa, 15 laatikkoa olutta ja kymmenisen laatikkoa lonkeroa ja siideriä. Tuomas Klemola ja Jyri Eerola nyökyttelevät hyväksyvästi, kun Miikka Klemola listaa laivalta ostettuja juomia Tallinnan sataman A- ja B-terminaalien ulkopuolella.

Ruokolahdelta ja Imatralta saapunut seurue hakee maista vielä muun muassa liköörejä, ”joita laivalta ei saa” tai jotka ovat laivalla kalliimpia.

”Juhannus on tulossa, mutta nämä riittävät pidemmäksikin aikaa. Tulimme Helsinkiin aamulla ja ajoimme auton lauttaan. Tilatut juomat tuodaan valmiiksi autokannelle”, Miikka Klemola kertoo.

”Rahaa meni noin kuusisataa euroa, mutta säästöä tulee Suomeen verrattuna selvästi. Minä olen sitä mieltä, että alkoholiveroa pitäisi Suomessa laskea.”

Aurinko lämmittää tuulisessa säässä, kun Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen rakennetun Viking XPRS:in matkustajat purkautuvat kohti kaupunkia. Lapsiperheiden ohella tyypillisiä seurueita ovat muutaman aikuisen porukat. Heistä monilla on kokoon taitettuja kaljarattaita. Niin myös Tuomas Klemolalla ja Jyri Eerolalla.

Tilastojen perusteella niin sanottu viinaralli on yhä vilkasta, vaikka viime vuodet antavat viitteitä sen hiipumisesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaiseman ja TNS Gallupin tekemän, kyselytutkimuksiin perustuvan seurannan perusteella matkailijat toivat Suomeen viime vuonna arviolta 72 miljoonaa litraa alkoholijuomia eli kuusi miljoonaa litraa vähemmän kuin vuonna 2014. Matkustajatuonti väheni suunnilleen saman verran myös toukokuun 2015 ja huhtikuun 2016 välillä.

Valtaosa alkoholista tuotiin Virosta ja Viron-laivoilta. Sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna määrä vastaa yli kymmentä prosenttia alkoholijuomien kokonaiskulutuksesta Suomessa.

Tallinnassa alkoholishoppaajilla on totisesti valinnanvaraa. Matkustajaterminaalien välittömässä läheisyydessä on ainakin neljä Superalkoa, Viinapörssi, Sadamarket, Liviko sekä suurella alkoholiosastolla varustettu ruokakauppa Rimi. Lähimyymälöissä kuulee enimmäkseen suomea, satunnaisemmin myös viroa, ruotsia, venäjää ja saksaa.

”Tällä kertaa emme jaksaneet tehdä hintavertailua, niin tulimme tähän, johon oli terminaalilta lyhin matka. Hintavertailulla voi kuitenkin säästää rahaa”, sanoo A-terminaalin viereisessä Superalkossa vieraillut Olli Salo.

Maissa käynti kannattaa: Salon mukaan pullo Russian Standard -vodkaa maksaa laivalla hieman yli 30 euroa. Maissa saman pullon saa 24 eurolla.

”Laiva on selvästi kalliimpi ostopaikka muussa kuin oluessa”, sanoo Salon kaveri Ilari Rautiainen. ”Itselläni tämä on ensimmäinen puhdas viinanhakureissu. Se on selvää säästöä, kun tietää, että kesällä tulee juotua.”

Rautiaisen ja Salon tapaan noin puolet HS:n jututtamista viinakauppojen suomalaisasiakkaista kertoi olevansa ”viinanhakureissulla”. Juomia haetaan juhannukseksi ja kesän juhliin mutta myös yleisemmin kesälomaksi ja mökille.

Yhä harvempi kuitenkaan matkustaa Viroon viinan vuoksi, vaikka Kaupan liiton mukaan yhä arviolta 69 prosenttia matkustajista ostikin maassa alkoholia tammi–maaliskuussa.

Historialliseen hansakaupunkiin houkuttelevat myös kulttuuri ja huokeat palvelut, joiden ohessa viinakaupoilla käydään. Esimerkiksi jalkahoito maksoi Tallinnassa puolet siitä mitä Suomessa, kertoo tuusulalainen Marjatta Nurminen tax freen lonkerojuomapinojen ääreltä.

Tallinna on suosittu kohde vuoden ympäri, mutta etenkin kesäisin. Pelkästään juhannusaatolle Tallinnaan liikennöivät varustamot myivät noin kahtakymmentä reitti- ja risteilylähtöä.

Kesäsesonki tiedostetaan myös Tullissa.

”Kokonaisuudessa matkustajatuonnin määrät seurailevat turistivirtojen menemisiä ja tulemisia”, sanoo Tullin valvontajohtaja Mikko Grönberg.

Viron-tuomisilla lastattuja ”häkkikärryllisiä” ei näy, mutta katukuvaa täplittävät siniset, mustat, punaiset ja valkoiset laatikot kielivät juomatuomisten jatkuvasta suosiosta. Hienoinen trendi näyttää olevan, että bulkkioluen sijasta ostetaan kalliimpia erikoisoluita.

Sama on huomattu Viking Linella, jolle tax free -myynti on merkittävä tulonlähde.

”Oluen myynti on säilynyt samalla tasolla, mutta positiivista kehitystä on nähtävissä erikoisoluiden, kuten India pale alen ja American pale alen suhteen”, vahvistaa tax free -päällikkö Kim Engblom.

Suurimmat kertamäärät alkoholia tuodaan autoilla. Tutkimusyhtiö TAK:n tekemän kyselytutkimuksen mukaan noin viisi prosenttia Viron-matkaajista toi viime vuonna noin puolet kaikesta matkustajatuonnista. Yli 500 litraa alkoholia tuovien osuus oli kuitenkin vähentynyt kolmasosaan edellisvuodesta.

Suuria lasteja näkyy muun muassa Uus-Sadaman Superalkon pihalla aivan Tallink Siljan terminaalin kupeessa. Varastorakennusten ja aidan suojaamalla parkkipaikalla muutamat suomalaiset lastaavat autojen takakontteihin ja kaadettujen takapenkkien päälle lavakaupalla mietoja ja väkeviä sekä töniköittäin viiniä. Parkissa on nimen perusteella myös suomalainen linja-auto. Myymälän vartija estää kuvaamisen alueella.

Viinarallin eräs piirre on, että arviolta lähes kolmannes matkustajien hakemasta oluesta oli Suomessa valmistettua. Suuri määrä olutta siis seilaa edestakaisin Suomenlahtea.

Tullin tilastojen perusteella Suomesta vietiin Viroon viime vuonna kaikkia mallasjuomia noin 11,1 miljoonaa litraa. Luku sisältää myös Suomen kautta viedyn tavaran ja koostuu niiden viejien tiedoista, jotka veivät EU-alueelle tavaraa yli 500 000 euron arvosta.

 

Tallinnalainen Rimi-kauppa: Suomalaiset hukkaavat vuosittain 200 ostoskärryä

Alkoholin matkustajatuonti Virosta ja vironlaivoilta väheni kaksi miljoonaa litraa viime vuonna. Olutta, siideriä, lonkeroa, viinejä ja väkeviä tuotiin kuitenkin TNS Gallupin seurannan mukaan yhä arviolta 52,7 miljoonaa litraa eli lähes 75 prosenttia matkustajatuonnista.

Ainakaan tunnetuimmassa viinakauppaketjussa Superalkossa ei tunnuta olevan huolissaan trendistä. Syksyllä ketju jopa avaa sataman kupeeseen uuden, noin 2 800 neliöisen varastomyymälän.

”Vuoteen 2015 verrattuna ostoksien määrä on tänä vuonna noussut neljä prosenttia. En kuitenkaan pysty sanomaan, kuinka iso osa asiakkaistamme on suomalaisia: Tallinnan sataman kautta kulkee vuodessa noin 8 miljoonaa ihmistä, joista osa on EU-kansalaisia ja osa tulee EU:n ulkopuolelta”, sanoo johtaja Imre Poll Superalkosta.

Suomalaiset kantavat yhä paljon rahaa sataman lähellä sijaitsevaan ruokakauppa Rimiin, sanoo Rimi Eesti Foodsin viestintäpäällikkö Katrin Bats. Ketju ei kuitenkaan tilastoi suomalais­asiakkaitaan.

”Suomalaiset ostavat etenkin epäterveellisiä tuotteita, kuten alkoholia ja tupakkaa, mutta paljon myös ruokatarvikkeita, kuten suklaita ja juustoja.”

Ostosreissuilla on myös ikäviä lieveilmiöitä.

Batsin mukaan jotkut suomalaiset vievät ostoksensa ostoskärryillä satamaan tai jopa laivaan asti.

Kärryjä heitellään myös mereen.

”Joudumme joka vuosi ostamaan kaksisataa uutta ostoskärryä tähän myymälään. Se on suurin piirtein saman verran, mitä joudumme hankkimaan muihin noin 80 Rimiin yhteensä. Olemme kokeilleet kaikkea, esimerkiksi kolikkopantteja, mutta ilmiö pysyy.”

 

Poiminta

Kaikki matkustajatuonti lukuina vuonna 2015

72 000 000

(–6 000 000 litraa vuodesta 2014)

Alkoholijuomien matkustajatuonti litroina yhteensä.

12,8 litraa

(–1,1 litraa)

Matkailijoiden keskimäärin tuoma alkoholijuomien litramäärä ­paluuta kohden.

8,1 litraa

(–0,3 litraa)

Alkoholijuomien tuonti ­100-prosenttiseksi alkoholiksi muutettuna.

48 prosenttia

(–3 prosenttiyksikköä)

Osuus matkailijoista, jotka toivat maahan palatessaan alkoholia mukanaan.

74,5 prosenttia

(–2,6 prosenttia)

Virosta ja vironlaivoilta tuodun alkoholin osuus litroina kaikesta matkustajatuonnista.

31 prosenttia

(–3 prosenttiyksikköä)

Osuus matkailijoiden tuomasta oluesta, joka on Suomessa valmistettua.

Lähde: Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2015, TNS Gallup

Kuinka paljon voin tuoda alkoholia?

 EU-maista saa tuoda alkoholia omaan käyttöön, johon rinnastetaan myös tuonti perheenjäsenille, sukujuhliin tai lahjaksi.

 Tulli soveltaa oheisia ohjetasoja, joiden ylittyessä matkustajan tulee pyydettäessä esittää selvitys käytöstä. Ne eivät siis ole tuontirajoituksia. Siideri luetaan viineihin. Myös lonkero rinnastetaan viineihin, jos se on käymisteitse valmistettu. Jos lonkero on valmistettu etyylialkoholiin sekoittamalla, se luetaan muihin alkoholijuomiin.

 110 litraa olutta

 90 litraa viiniä, josta kuohuviiniä saa olla 60 litraa

 20 litraa välituotteita ja

 10 litraa muita alkoholijuomia.

Lähde: Tulli

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viinaralli
  • Viro
  • Alkoholi
  • alkoholijuomat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Sijaispula kärjistyi helsinkiläisessä päiväkodissa: Vanhempia pyydettiin hakemaan lapset pois ”mahdollisimman aikaisin”

    6. 6

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    9. 9

      ”Jos potilaan mieli olisi antanut periksi, tarina olisi voinut päättyä toisin” – Ihmishenkiä pelastavat ammattilaiset kertovat, mitä työ on opettanut elämästä

    10. 10

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    10. 10

      Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Nobinan lakko alkoi pääkaupunki­seudun bussiliikenteessä: ”Siellä sun täällä liikkuu sattumanvaraisesti autoja eri linjoilla” – näihin linjoihin lakko vaikuttaa

    11. Näytä lisää