Valikko
Kotimaa

Poliisi pysäytti aseella osoitelleen miehen etälamauttimella Jyväskylässä

Poliisi käytti etälamautinta pysäyttääkseen aseella osoitelleen miehen perjantai-iltana Jyväskylässä. Muiden paikalla olleiden hallusta löytyi vielä kaksi käsiasetta lisää sekä useita teräaseita.

Poliisi käytti etälamautinta juhannusaattoiltana Jyväskylässä pysäyttääkseen käsiaseella osoitelleen miehen.

Poliisipartio havaitsi perjantai-iltana kello 22.30 aikaan, että neljä tai viisi ihmistä riiteli keskenään Jyväskylän keskustassa Kauppalaispihalla. Kun partio ryhtyi selvittämään tilannetta, se huomasi, että yhdellä seurueen miehistä oli kädessään käsiase.

Mies osoitteli aseella eteensä ja käveli ympäriinsä. Poliisi varautui käyttämään ampuma-asetta ja käski miestä pudottamaan aseensa. Mies ei reagoinut käskytykseen, joten poliisi käytti etälamautinta. Tämän jälkeen poliisi otti miehen kiinni ja käsiaseen haltuunsa.

”Mies ei ole suoranaisesti uhannut poliisia muttei ole silti myöskään noudattanut käskytystä”, kertoi tutkinnanjohtaja Kimmo Halme Helsingin Sanomille lauantaina iltapäivällä.

Kauppalaispihalle saapui nopeasti useita poliisipartioita. Paikalla olleilta löytyi vielä kaksi käsiasetta lisää sekä useita teräaseita. Viranomaiset ottivat kiinni yhteensä kahdeksan ihmistä, joista neljä on miehiä ja neljä naisia. Yksikään kiinniotetuista ei asu Jyväskylässä.

Kiinniotettujen kuulustelut on aloitettu lauantaiaamuna Jyväskylän poliisiasemalla. Poliisi epäilee osaa heistä kolmesta ampuma-aserikoksesta, kahdesta laittomasta uhkauksesta ja kahdesta toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapito -rikoksesta.

Poliisin tietojen mukaan paikalla ei ammuttu yhtäkään laukausta eikä sivullisille aiheutunut konkreettista vaaraa.

Halmeen mukaan vaikuttaa siltä, että aseita on ollut esillä jo ennen kuin poliisit tulivat paikalle. Kaikki osapuolet eivät välttämättä ole olleet toisilleen entuudestaan tuttuja, vaan kyse on ilmeisesti ollut kahdesta eri seurueesta.

Henkilöillä, joiden hallussa aseet olivat, ei ollut aseen hallussapitolupia. Poliisi selvittää yhä aseiden alkuperää ja omistajia, tilanteen etenemistä ja muun muassa sitä, kuinka moni kokee joutuneensa uhatuksi.

”Voisi sanoa, että aseita oli poikkeuksellisen suuri määrä yhdelle kertaa. Harvoinhan poliisi saa kolme asetta eri henkilöiden hallusta yhdeltä tapahtumapaikalta haltuun”, Halme sanoo.

Kiinniotetuista neljä on lauantaina päässyt vapaaksi jo ensimmäisten kuulustelujen jälkeen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    4. 4

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    5. 5

      ”Itseoppineet suomalaistutkijat” haukkuvat hallituksen perustulokokeilun New York Timesissa: ”Lähinnä julkisuustemppu”

    6. 6

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    7. 7

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    8. 8

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    9. 9

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    10. 10

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    7. 7

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    8. 8

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    11. Näytä lisää