Valikko
Kotimaa

Vanheniko passi? Nopeimmin saat uuden jonottamalla

Paikan päällä jonottamalla passin voi saada jopa yhdessä arkipäivässä.

Lomamatka edessä, mutta passi on vanhentunut?

Älä hermostu.

Lupapalvelupisteissä saattaa olla ruuhkaa, kun esimerkiksi kymmenen vuoden passit vanhenevat kuluvan vuoden aikana. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton.

Helsingin Poliisilaitoksen lupaesimies Petra Vänttisen mukaan passin saa nopeimmillaan yhden arkipäivän aikana.

”Jos on kiire, kannattaa tulla mahdollisimman nopeasti poliisilaitokselle kuvien ja vanhan passin kanssa jonottamaan. Tätä voi vielä nopeuttaa laittamalla passihakemuksen jo kotona sähköisesti vireille. Näin pääsee asioimaan nopeammalla jonotusnumerolla”, Vänttinen vinkkaa.

Nykyään passihakemuksen voi tehdä myös poliisin verkkosivulla. Passin saaminen edellyttää kuitenkin tunnistautumista poliisilaitoksella.

”Kun hakemus on tehty, järjestelmä ilmoittaa, tarvitaanko poliisilaitoksella käynti tunnistautumista varten ja antaa mahdollisuuden varata ajan”, Vänttinen kertoo.

Tällä hetkellä Helsingin poliisilaitoksella verkon kautta asiointiaikoja on varattavissa vasta 12.7. alkaen.

Jos hakemuksen tekee sähköisesti ja tunnistautumiskäynti vaaditaan, verkkoajanvarauksella passin saaminen kestää enintään neljä viikkoa.

Verkon kautta tehdyssä passihakemuksessa tarvitaan lisäksi sähköinen valokuva. Hakemukseen liitettävän kuvakoodin saa monista valokuvausliikkeistä passikuvan ottamisen yhteydessä.

Jos passin saamisella ei ole kova kiire, Vänttinen suosittelee sähköistä asiointia. Sen avulla säästää rahaa ja asiointi on myös helpompaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Poliisi
  • Passit ja viisumit
  • Loma
  • lomamatka
  • Kesä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    7. 7

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    8. 8

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää