Valikko
Kotimaa

Raportti: Suomi on maailman sosiaalisesti edistyksellisin valtio

Tutkimuksessa ykköseksi tulleella Suomella on viiden kärkimaan matalin bruttokansantuote henkeä kohden.

Suomi on ykkössijalla torstaina julkaistussa sosiaalisen edistyksellisyyden tutkimuksessa. Social Progress Imperativen selvityksen viiden kärjessä olivat Suomen lisäksi Kanada, Tanska, Australia ja Sveitsi.

Maat laitettiin järjestykseen ihmisten perustarpeiden täyttymisen, hyvinvoinnin perusteiden toteutumisen ja mahdollisuuksien perusteella.

Perustarpeina huomioitiin esimerkiksi vesi, terveydenhuolto ja turvallisuus, ja hyvinvoinnin osalta huomioitiin muun muassa ympäristön laatu ja pääsy tiedon pariin. Mahdollisuuksiin vaikuttivat yksilön vapaudet ja vaihtoehdot sekä suvaitsevaisuus.

Suomi oli perustarpeissa listan viides, hyvinvoinnissa kahdeksas ja mahdollisuuksissa kolmas. Osa-alueista annettujen pisteiden perusteella kokonaissija oli listan ykkönen.

Suomen vahvuuksina tutkimuksessa näyttäytyivät vähäinen korruptio ja hyvä ilmanlaatu. Heikkouksia olivat esimerkiksi ylipainon yleisyys ja itsemurhien suuri määrä.

Yhteensä kaksitoista maata sai tutkimuksessa ”erittäin korkean” indeksiarvosanan. Joukossa olivat Suomen lisäksi muut Pohjoismaat, Kanada, Australia, Sveitsi, Hollanti, Britannia, Uusi-Seelanti ja Irlanti.

Listan viimeiseksi jäi Keski-Afrikan tasavalta. Muut häntäpään maat ovat Afganistan, Tšad, Angola ja Niger.

Tutkimuksessa koko maailman keskimääräinen sosiaalisen edistyksen taso vastaa Mongoliaa.

Yhdysvaltojen sijoitus on 19. Tutkimusraportin mukaan maa on ainoa länsimainen demokratia, joka alisuoriutuu sosiaalisessa edistyksessä suhteessa bruttokansantuotteeseensa. Muiksi alisuoriutujiksi raportti nimeää Kiinan, Venäjän, Iranin, Nigerian ja Saudi-Arabian.

Tutkimusraportissa todetaan, että viiden kärkimaan joukosta Suomen bruttokansantuote henkeä kohden on matalin. Social Progress Imperativen johtaja Michael Green huomauttaa tiedotteessa, että indeksi todistaa, ettei bruttokansantuote ei määrittele kohtaloa.

”Tarvitsemme enemmän Costa Rican kaltaisia maita, jotka rutistavat vaatimattomasta bruttokansantuotteestaan paljon sosiaalista edistystä”, hän sanoo.

Keski-Amerikassa sijaitseva Costa Rica on saavuttanut raportin mukaan lähes yhtä korkean sosiaalisen edistyksen tason kuin Etelä-Korea, vaikka maan bruttokansantuote on alle puolet Etelä-Korean vastaavasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tutkimus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    5. 5

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    8. 8

      Gerbiili peräaukossa ja muita syitä, miksi mielipiteet eivät muutu, vaikka faktat muuttuvat

    9. 9

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    10. 10

      Poliisi: Cincinnatin yökerhoammuskelussa ei toistaiseksi viitteitä terrorismista – yksi kuollut, 14 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    7. 7

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    8. 8

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    9. 9

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    10. 10

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää