Valikko
Kotimaa

Tekikö Putin Kultarannassa virheen? Väitti Venäjän vetäneen joukkonsa 1 500 kilometrin päähän Suomen rajasta

”Kuulostaa venäläistyyppiseltä retoriikalta, jossa asiat ammutaan varmuuden vuoksi yläkanttiin ja lujaa”, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro arvioi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti perjantaina Kultarannassa hämmentävän väitteen, että Venäjä olisi vetänyt joukkonsa 1 500 kilometrin päähän Suomen rajasta.

Putin toisti väitteen kolmeen kertaan presidentti Sauli Niinistön kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

”Muistutan teitä, että Venäjä on tehnyt päätöksen ja toteuttanut sen: me olemme vetäneet Suomen ja Venäjän rajalta joukkomme 1500 kilometrin etäisyydeltä”, Putin sanoi puhuessaan Suomen mahdollisesta Nato-päätöksestä ja turvallisuushuolista.

Hän myös vihjaili, etteivät Venäjän joukot enää pysyisi 1 500 kilometrin päässä Suomen rajasta, jos Suomesta tulisi sotilasliitto Naton jäsen.

”Mitä luulette, toimimmeko näin jatkossakin: 1500 kilometrin päähän vedimme joukkomme ja siellä ne myös pysyvät, muka?” Putin sanoi.

Todellisuudessa Venäjällä on joukkoja lähellä Suomen rajaa muun muassa Petsamossa, Alakurtissa, Petroskoissa ja Pietarin seudulla.

”Onhan siellä sitä populaa vaikka kuinka paljon ja asejoukkoja”, tutkimusjohtaja, professori Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista sanoo.

Kangaspuro kuvailee Putinin lausahdusta ”vähän hassuksi” ja ”suurpiirteiseksi hyvin suuressa mittakaavassa”.

”Ei niin tyhmästi voi sanoa kuin huonolla laskupäällä. Kuulostaa tällaiselta venäläistyyppiseltä retoriikalta, jossa asiat ammutaan varmuuden vuoksi yläkanttiin ja lujaa.”

Kangaspuron mukaan on vaikea sanoa, mitä Putin lausahduksellaan oikeasti tarkoitti.

Periaatteessa voisi olla mahdollista, että presidentti sekoitti keskenään pituuden ja leveyden ja viittasi sanomisillaan Suomen ja Venäjän rajan pituuteen. Rajalla on mittaa 1 340 kilometriä.

Presidentti Niinistö puolestaan sekoitti tiedotustilaisuudessa omissa puheissaan Ukrainan ja Unkarin.

Kangaspuro ei kuitenkaan vaikuta vakuuttuneelta siitä, että Putinilla olisivat menneet käsitteet sekaisin.

”Kuvittelisin, että hän tarkoitti sitä, että joukkoja ei ole runsaasti Suomen lähialueilla”, Kangaspuro sanoo.

”Koko viesti tässä on se, että verrattuna kylmän sodan aikaan Itämeren vaikutuspiirin alueella venäläisten joukkojen määrä on nykyään dramaattisesti pienempi.”

Kangaspuro muistuttaa myös, että esimerkiksi pohjoisessa Alakurtin sotilastukikohdan ottaminen uudelleen käyttöön ei liity Suomeen, vaan kilpailuun pohjoisen luonnonvaroista. Tähän valmistautuvat myös muut valtiot.

Putin sanoi Kultarannassa, että Venäjä kunnioittaa Suomen mahdollista Nato-päätöstä. Samalla hän kuitenkin vihjasi joukkojen tuomisesta lähelle rajaa.

”Venäjän virallinen linja on ollut pitkään, että Suomi tekee omat päätöksensä, mutta niin tekee Venäjäkin. Viesti on se, että teidän päätöksillänne on seurauksensa. Totta kai hän halusi muistuttaa siitä tosiasiasta, että Nato-Suomi olisi Naton etuvartioasema Venäjää vastaan”, Kangaspuro sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomen ja Venäjän suhteet
  • Venäjä
  • Nato
  • Suomi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Sirkka Lekman on leikannut Linnanmäellä tuhansia siluetteja, mutta tänä kesänä vuosikymmenten työ päättyy – ”En halua, että minua pitää höpsähtäneenä talutella kulisseihin’

    6. 6

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    7. 7

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    8. 8

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – Edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    9. 9

      Puola ottaa tiukan otteen oikeuslaitoksesta

    10. 10

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää