Kotimaa

Yhteensä kahdeksan kuubalaista on pidätetty tai otettu kiinni raiskausepäilyn takia Tampereella

Pidätetyt ja kiinniotetut miehet ovat pelaajia Kuuban lentopallomaajoukkueessa, joka hävisi maailmanliigan ottelun Suomea vastaan.

Sisä-Suomen poliisi on viikonlopun aikana ottanut kiinni tai pidättänyt yhteensä kahdeksan Kuuban lentopallojoukkueen pelaajaa, rikoskomisario Joni Länsipuro kertoi Helsingin Sanomille.

Poliisi tutkii pidätettyjen ja kiinniotettujen pelaajien tapausta törkeänä raiskauksena, Länsipuro sanoi.

Länsipuro totesi, että tässä vaiheessa tutkintaa kysymys on epäilystä. Epäiltyjen syyllisyydestä päättää esitutkinnan ja mahdollisen syytteen nostamisen jälkeen käräjäoikeus.

Ensimmäiset kolme Kuuban lentopallomaajoukkueen pelaajaa otettiin kiinni lauantaina Tampereella.

Sunnuntaina poliisi otti rikoksesta epäiltynä kiinni vielä yhteensä viisi miestä, jotka ovat Kuuban lentopallomaajoukkueen pelaajia.

Ilta-Sanomien mukaan epäilty teko tapahtui hotellissa, johon pelaajat olivat majoittautuneet.

Rikoskomisario Länsipuro kieltäytyi vahvistamasta tai antamasta mitään tietoja rikoksen mahdollisesta tekopaikasta.

Kaikki esitutkintaan liittyvät tiedot ovat salaisia, koska siten halutaan turvata mahdollisen rikoksen asianomistajan yksityisyys, Länsipuro sanoi.

Sen asian Länsipuro vahvisti, että asianomistajia on yksi.

Länsipuron mukaan pelaajien oli tarkoitus poistua Suomesta varhain maanantaina. Pidätetyt ja kiinniotetut pelaajat tuskin kuitenkaan pääsevät poistumaan muun joukkueen mukana.

Kun rikoksesta epäilty pidätetään, poliisi saa pitää epäillyn säilössä kolmen vuorokauden ajan. Sen jälkeen tuomioistuimen päättää, vangitaanko epäilty.

Maanantain aikana mahdollisesti selviää, esittääkö poliisi epäiltyjen vangitsemista. ”On tavanomaista, että poliisi esittää tällaisessa rikosnimikkeessä henkilöä vangittavaksi”, Länsipuro sanoi.

Poliisi on koonnut Tampereelle päteviä espanjan kielen tulkkeja, ja esitutkinta etenee nyt tulkkien avulla niin nopeasti kuin se on mahdollista, Länsipuro sanoi.

Suomen miesten lentopallon maajoukkue kohtasi Kuuban Maailmanliigan ottelussa Tampereella lauantaina.

Suomi voitti Hakametsän jäähallissa 3–1, mutta illan puhutuin asia tuli esiin jo ennen ottelua, kun kävi ilmi, että olympialaisiin päässeen Kuuban joukkueesta puuttui kolme sen kirkkainta tähteä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Seksuaalirikokset
  • Lentopallo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    4. 4

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    8. 8

      Suomalaistoimittaja tapasi tanskalaisen keksijän sukellusveneessä, joka vain muutamaa kuukautta myöhemmin upposi – Samalla ruotsalainen toimittaja katosi jäljettömiin

    9. 9

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    10. 10

      ”Emme enää näytä uskottavalta vaihtoehdolta nuorelle arvoliberaalille sukupolvelle”, sanoo Sdp:n Sanna Marin surkeista kannatusluvuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Ei ole mitään näyttöä siitä, että Turun puukotukset olisivat olleet terroritekoja

    7. 7

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    10. 10

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Viimeisimmät tiedot Turun puukotuksista: Kaksi uhria ja epäilty yhä tehohoidossa – STT: poliisi melko varma epäillyn henkilöllisyydestä

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää