Kotimaa

Sivulliset pelastivat ihmisiä palavasta autosta ja veden varasta – ”Kyllä Suomessa lähimmäisestä yhä välitetään”

Neljä miestä sai torstaina hengenpelastusmitalit Joensuussa erityisen rohkeista teoistaan. Tasavallan presidentti myönsi kesäkuun alussa mitalit 13 ihmiselle.

Ihmisiä moititaan nykyään piittaamattomuudesta, mutta todellisen hädän tullen suomalaiset pysähtyvät yleensä auttamaan toisiaan. Joissain tilanteissa auttajat asettavat itsensäkin vaaraan.

Siitä esimerkkejä ovat torstaina Joensuussa luovutetut hengenpelastusmitalit. Tasavallan presidentti myönsi kesäkuun alussa hengenpelastusmitalit yhteensä 13 ihmiselle. Heistä Jesse Kuikka, Santtu Väkeväinen, Petri Väänänen ja Tuomas Kinnunen saivat omansa Itä-Suomen aluehallintoviraston tilaisuudessa Joensuussa.

Hengenpelastusmitali on tunnustus ihmishengen pelastavasta teosta, joka on ollut erittäin rohkea, neuvokas tai jonka myötä pelastaja on vaarantanut omankin henkensä. Mitalit myönnetään kerran vuodessa.

Kesäkuussa 2015 Kuikka, Väkeväinen ja Väänänen pelastivat ihmisen palavasta autosta rallikilpailussa, jossa kolmikko oli katsojina, kun ralliauto ajoi ulos tieltä. Kuikka alkoi sammuttaa paloa. Väkeväinen ja Väänänen menivät irrottamaan tajuttoman apukuljettajan autosta ja vetivät hänet ulos.

Tuomas Kinnunen pelasti viime vuoden toukokuussa uimalla ihmisen, joka oli mennyt itsetuhoisissa aikeissa virtaavaan Pielisjokeen.

Vuosittain pelastuu lukemattomia ihmishenkiä sivullisten autettua hädässä olevaa. Hätäkeskuslaitoksen viranomaisyhteistyön johtaja Juha-Veli Frantin mukaan pelastuneiden tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.

”Kyllä niitä tilanteita tulee erittäin usein”, hän sanoo.

”Meillä on positiivinen kuva siitä, että kansalaisilla on vastuuntuntoa. Suurin osa ihmisistä toimii hätätilanteessa oikein ja soittaa hätäkeskukseen. Kyllä Suomessa lähimmäisestä yhä välitetään.”

Hätäkeskukseen soitetaan vuosittain lähes 2,8 miljoonaa hätäpuhelua. Niistä vajaa puolet koskevat suoraan henkeä ja terveyttä.

Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinosen mukaan veden varaan joutuneita autetaan varsinkin, jos avunhuutoja kuuluu.

”Haasteellista on se, ettei aina tunnisteta, että toisella on hätä, jos vaikka uidessa on hukkumassa. Usein hukkuminen on aika hiljainen tapahtuma”, hän sanoo.

Frantin mukaan hätäkeskuspäivystäjän työn kannalta haasteena on joskus se, ettei soittaja itse jää paikalle antamaan tarkempia tietoja. Esimerkiksi autoilijat saattavat soittaa kolarista, mutta jatkavat itse matkaa.

Rohkeus ja valmius omatoimisen avun antamiseen vaihtelevat. Esimerkiksi noin joka kolmannen suomalaisen uimataito ei välttämättä riitä toisen pelastamiseen vedestä. Suomen Punaisen Ristin (SPR) ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinteen mukaan moni on epävarma auttamistaidoistaan.

Hän muistuttaa ensiaputaitojen hankkimisesta ja niiden ylläpitämisestä. Älypuhelimiin voi ladata esimerkiksi SPR:n ensiapuohjeet. Moni on ladannut myös Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -mobiilisovelluksen, jonka kautta soitettaessa hätäkeskuspäivystäjä saa tiedon sijainnista.

Hätäkeskuspäivystäjäkin antaa ensiapuohjeita soittajalle.

”Kansalaiset noudattavat ohjeita hyvin. Kun jäädään esimerkiksi sydänkohtaustapauksissa elvyttämään hätäkeskuksen ohjeiden mukaisesti, kyllä sillä on pelastettu ihmishenkiä”, Frantti sanoo.

Joensuussa Tuomas Kinnunen ei epäröinyt mennä Pielisjokeen, kun hän tajusi, että joessa on ihminen.

”Ensireaktio oli, että joku on veden varassa ja hänet pitää pelastaa”, hän kertoo.

Puolimaratonia varten juoksulenkillä ollut Kinnunen riisui kengät ja vaatteitaan ja meni veteen. Vesi oli kylmää ja virtaus kova. Urheiluharrastustensa ansiosta Kinnusella oli kuitenkin hyvä kunto. Kylmä vesi oli avantouinnista ja virtapaikat koskikalastuksesta tuttuja.

Silti siinä vaiheessa, kun jalat eivät enää yltäneet pohjaan ja kylmä vesi salpasi hengityksen, Kinnunen mietti, uskaltaako jatkaa.

”Mutta aina pitää yrittää auttaa toista”, hän sanoo.

Kinnunen kertoo pystyneensä vetämään ihmistä vedessä melko helposti. Sen sijaan vaikeuksia tuli, kun hän yritti vetää vaatteet päällä veteen menneen ihmisen kuivalle maalle. Siinä vaiheessa rannalle tulleet ihmiset tulivat apuun.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan tapahtumapaikka on vaativa ammattipelastajallekin, sillä joki on leveä ja virta voimakas. Myös pelastuslaitos muisti Kinnusta tämän rohkeasta teosta.

Kinnunen uskoo, että hän toimisi samoin jatkossakin.

”Jos olisin itse vedessä, toivoisin että saisin apua. Siellä vedessä on jonkun läheinen ihminen. Riippumatta siitä, miten veteen joutuu, on tärkeää antaa toinen mahdollisuus.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuus
  • 112
  • Elvytys
  • Hukkuminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      11 altistunut kaasulle Mannerheimintiellä, maahanmuuttajien kotoutuskeskukseen saatettu heittää tahallaan kaasumaista ainetta – HS seuraa

    2. 2

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – HUS on tiennyt asiasta jo keväällä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Marko Junkkarin kommentti vihreiden gallup-suosion hurjasta noususta: ”Nyt huojuu toden teolla sekä Sipilän että Rinteen asema”

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Seinät ryskyvät ja aitaa kaatuu, mutta urheiluväki vaikenee: ”Edes tykkäyksiä ei uskalleta jakaa”

    9. 9

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    10. 10

      Huumekuski kaahasi satasta keskellä aamuliikennettä Helsingissä – Pakenijat motitettiin Hämeentielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää