Kotimaa

Kesäkuussa satoi poikkeuksellisen paljon – järvien pinnat jopa kevättulvien tasolla

Sateet nostivat monen joen ja järven pinnan kevättulvan tasolle. Uimavedet ovat alle 20-asteisia.

Runsaat sateet pitävät sisävesien pinnat korkealla eri puolilla maata. Pohjanmaan joilla käytiin viikonloppuna kevättulvan korkeudessa, ja myös suurissa järvissä on vettä selvästi tavanomaista enemmän.

Näin korkeat lukemat eivät ole jokavuotisia, vaan niitä todetaan 3–10 vuoden välein, Suomen ympäristökeskus kertoo.

Kesäkuussa satoi poikkeuksellisen paljon, ja sateet ovat jatkuneet myös heinäkuussa. Esimerkiksi Vuoksen vesistön alueella satoi kahdessa viikossa koko heinäkuun keskimääräinen vesimäärä.

Runsaan sadannan alueita on muuallakin. Paljon vettä on tullut muun muassa Käsivarressa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.

Perhojoella, Siikajoella, Kälviänjoella ja Pyhäjoella nousi vedenpinta viikonloppuna pienen kevättulvan lukemiin. Pinta on korkealla myös Lappajärvessä ja Pyhäjärvessä. Lappajärven pinta on nyt 20 senttimetriä tavallista ylempänä.

Koko Pohjanmaan alueella maaperä on märkää. Siksi satanut vesi ei mahdu enää imeytymään maahan vaan valuu nopeasti vesistöihin. Vaikutukset näkyvät: Uljuan tekoaltaan pinta nousi noin metrillä viime viikolla.

Sadetta on tullut runsaasti myös Lapissa ja Keski-Suomessa. Ivalonjoen ja Inarinjärven pinnat ovat korkealla, ja Päijänteen pinta on noin 15 senttimetriä keskimääräisen yläpuolella.

Saimaan pinta on noin 35 senttimetriä yli tavanomaisen. Sen odotetaan pysyvän ylhäällä loppusyksyyn asti.

Vesien pintavedet ovat jäähtyneet heinäkuun kuluessa, kun epävakainen ja tuulinen sää sekoitti ne viileämpiin vesikerroksiin. Maanantain mittausten mukaan koko maan uimavedet ovat alle 20-asteisia:

Säkylän Pyhäjärvi 19 astetta, Lohjanjärvi, Tuusulanjärvi, Päijänne ja Kallavesi sekä Saimaa 18 astetta, Inarinjärvi 17 astetta.

Merivesi on lähes samoissa lukemissa. Pohjoisen Itämeren pintavesi oli maanantaina 17-asteista ja Selkämeren 16-asteista. Perämerellä mitattiin 13 astetta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 32,9 prosentin kannatuksella

    8. 8

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 32,9 prosentin kannatuksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää