Valikko
Kotimaa

Trafi arvioi höyryveturiyhtiön jatkon – poliisin pysäyttämä Ukko-Pekka seisoo ainakin torstaihin

Rautateiden museoliikenteessä on viime vuosina sattunut useita onnettomuuksia ja vaaratilanteita.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi arvioi torstaina, saako liikennöintikieltoon asetettu höyryveturiyritys jatkaa toimintaansa.

Poliisi keskeytti viime torstaina Höyryveturimatkat1009 Oy:n liikennöimän höyryveturi Ukko-Pekan matkan Savonlinnan ja Punkaharjun välissä. Syynä oli poliisin saama ilmianto, jonka mukaan höyryveturia ajaneella yhtiön toimitusjohtajalla ei ollut oikeutta junan kuljettamiseen.

Myös yritys itse kertoo omalla Facebook-sivullaan, että toimitusjohtajalla ei yli vuoteen ole ollut enää lupaa toimia veturinkuljettajana.

Virallisesti Trafi suhtautuu tapaukseen tässä vaiheessa neutraalisti. Trafi kuulee yritystä torstaina.

”Kuulemistilaisuudessa arvioidaan sitä, onko vaihtoehtoja siihen, että yrityksen toiminta voi jatkua”, sanoo Trafin raideliikenteen toimijoiden yksikönpäällikkö Jouko Linnasaari.

”Kun yritystä ei ole kuultu, on vaikea sanoa asiaan vielä mitään. Tässä vaiheessa on olemassa siis epäilys [oikeudettomasta kuljettamisesta], mutta haluamme kuulla toimijan selityksen tapahtumista ja tehdä omat ratkaisumme vasta sen jälkeen”, Linnasaari sanoo.

Museoliikenne, johon höyryveturiliikennekin kuuluu, on viime vuosien aikana osoittautunut riskialttiiksi. Trafin vuonna 2014 julkaiseman raportin mukaan museoliikennöinnissä tapahtui esimerkiksi vuosina 2012 ja 2013 useita vaaratilanteita, joista vakavimpia olivat kaksi luvatonta liikkeelle lähtöä ja yksi matkustajapysähdys aikataulun ulkopuolella.

Matkustajapysähdyksessä matkustajia poistui museojunasta viereisen raiteen yli juuri ennen kuin Allegro-juna ohitti paikan suurella nopeudella.

Muita museoliikenteessä lähivuosina tapahtuneita onnettomuuksia ja vaaratilanteita ovat olleet ainakin höyryveturien aiheuttamat tulipalot, törmäys liikennöinnin ulkopuolella, seis-opasteen luvaton ohitus, suistuminen raiteilta ja kaksi tasoristeysonnettomuutta.

Kesällä 2012 Ukko-Pekka sytytti vahingossa useita tulipaloja, joiden vuoksi pääradan liikenne meni sekaisin. VR esti sen jälkeen Ukko-Pekan osallistumisen rautatieliikenteen perinneajotapahtumaan turvallisuussyihin vedoten.

Trafin raportin mukaan museoliikenteessä ei ole tapahtunut henkilövahinkoja, mutta joukossa on kuitenkin ollut korkean riskin läheltä piti -tilanteita.

”On niitä sattunut, mutta sattuuhan niitä muunkin junaliikenteen puolella. Sanoisin, että tilanne on vuodesta 2014 jonkin verran parantunut”, Linnasaari sanoo.

Trafin raportti kertoo, että rautateiden museoliikenteessä tapahtuu moninkertainen määrä poikkeamia junakilometriä kohden kaupalliseen rautatieliikenteeseen verrattuna.

Raportin mukaan ”kaksi museoliikenteen harjoittajaa on selvästi yliedustettuna museoliikenteen poikkeamissa”.

Jouko Linnasaari, onko toinen näistä Höyryveturimatkat1009 Oy?

”En nyt lähtisi museoliikenteestä erikseen näitä höyryveturiyrityksiä huomioimaan. Tämä on jo saanut mediassa aika suuret mittasuhteet. Että en lähtisi arvioimaan.”

Höyryveturimatkat1009 Oy:n markkinoinnista vastaava Marko Koskinen kertoi maanantaina Helsingin Sanomille, että yrityksen toimitusjohtaja lähti torstaina kuljettamaan höyryveturia, koska kaikki muut kuljettajat olivat peruneet.

”Johtaja vastaa yhtiönsä turvallisuudesta. Meillä oli torstaina kynnys matalalla, ja pykälien valossa se oli virhe”, Koskinen sanoi.

Ukko-Pekan on määrä ajaa Kouvolasta Lahden kautta Heinolaan 30.–31.7. ja 13.–14.8. Lisäksi Rauman radan liikennöintiin on myyty ennakkolippuja. Rauman kaupunki pyytää ennakkolipun ostaneita olemaan yhteydessä kaupungin palvelupiste Pyyrmanniin, josta ennakkolippujen rahat saa takaisin.

Oikaisu 19.7. kello 12.56: Jutussa puhuttiin aiemmin Savonlinnan ja Punkalaitumen välisestä rataosuudesta. Kyseessä on Savonlinnan ja Punkaharjun välinen rataosuus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Tanskan maahanmuutto­ministeri: Jos pizzeriassa ei puhuta tanskaa, ilmiantakaa se viranomaisille

    3. 3

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    4. 4

      Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Useita loukkaantunut yhteenotoissa Turkin Brysselin-konsulaatin luona

    7. 7

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    8. 8

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    9. 9

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    10. 10

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    8. 8

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    9. 9

      Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää