Kotimaa

Entinen sotalaiva valmistautuu elämään siviilissä – miinalaiva Pohjanmaa koki muodonmuutoksen

Entinen sotalaiva valmistautuu uuteen elämään siviilissä.

Merenmittausalus Pohjanmeri valmistautuu Hangon edustalla Barentsinmerelle lähtöön. Siellä sen on tarkoitus kartoittaa merenpohjaa Norjan karttaviranomaisen lukuun.

Pohjanmeri on entinen merivoimien lippulaiva Pohjanmaa, joka myytiin pienoisen kohun jälkeen valtion omistamalle Meritaito-yhtiölle. Meritaito on muuttanut aluksen siviilikäyttöön sopivaksi.

Täysin ongelmitta ei ole selvitty. Aluksen lähtö Barentsinmerelle viivästyy viime viikolla paljastuneen teknisen ongelman vuoksi.

”Käynnistystilanteessa tuli pieni konevika. Sitä selvitettäessä meni lähes viikko telakalla”, sanoo Meritaidon toimitusjohtaja Jari Partanen.

”Maanantaina aamulla aikaisin alus lähti Hangon suuntaan tekemään testimittauksia. Vielä menee varmaan viikon verran loppuvarustelussa ja muutamissa kalibroinneissa. Toivottavasti se sitten pääsisi lähtemään Barentsinmerelle.”

Meritaito päätyi Barentsinmeren pohjan kartoittajaksi kansainvälisen tarjouskilpailun voittajana.

Yhtiössä työskentelee yli 200 ihmistä. Se on erikoistunut muun muassa merenmittaukseen, väyläsuunnitteluun, vesirakentamiseen, öljyntorjuntaan sekä kanavien käyttöön ja kunnossapitoon.

Pohjanmeri-alus kartoittaa Barentsinmeren pohjaa ääneen perustuvalla monikeilainteknologialla. Lähellä Huippuvuoria oleva kartoitettava alue on noin 11 000 neliökilometriä. Valmista pitäisi olla lokakuun lopussa.

”Siellä kammataan käytännössä joka sentti merenpohjasta”, Partanen sanoo.

Laiva keilaa kerrallaan merenpohjaa kuukauden ajan ympäri vuorokauden eli niin kauan kuin polttoainetta riittää. Sen jälkeen seuraa miehistön vaihto ja polttoaineen tankkaus, jotka kestävät neljä päivää.

Pohjanmeri-aluksen merenkulusta huolehtii noin kymmenen hengen miehistö. Varsinaisia mittauksia varten aluksella on 3–4 mittaajaa.

”Käytännössä tiimejä pitää olla kaksi. Kun toinen tulee lepäämään, niin toinen vaihtaa tilalle.”

Partanen kertoo, että Suomessa ei järjestetä koulutusta merenmittaajille lainkaan. Merenmittaajat ovat usein käytännössä maanmittareita, joita on jatkokoulutettu ulkomailla.

Keilain on asennettu aluksen pohjaan.

”Keilan leveys on käytännössä 1,5 kertaa syvyys. Jos esimerkiksi vettä on sata metriä, niin keilan kaistanleveys on 150 metriä, jonka tiedot se ajaa tietokoneelle”, Partanen kertoo.

”Keilain kuvaa hyvin tarkasti syvyyden, ja se pystyy hahmottamaan muodon eli tennispalloa suuremmat kohteet.”

Keilaimen havaitsemat pohjanmuodot siirretään myöhemmin merikartoille. Partanen sanoo, että keilain tunnistaa myös erilaisia pohjanlaatuja.

Partasen mukaan Barentsinmeren olosuhteet ovat paljastuneet vaativiksi kovine virtauksineen ja suurine syvyyksineen.

Pohjanmeri on lähes 80 metriä pitkä alus, johon on aikoinaan rakennettu iso miinakansi. Monikeilain on läpimitaltaan vain muutaman metrin kokoinen.

”Miinakansi on aika tyhjä. Tämä on iso alus pienen mittalaitteen kuljettamiseen. Tärkeintä ei ole mittalaitteen koko vaan aluksen merikelpoisuus. Siellä on toki paljon tyhjää tilaa. Kyllä me mietimme, mitä muuta voisimme mukanamme kuljettaa.”

Miinalaivan muuttaminen merenmittausalukseksi maksoi 2,2 miljoonaa euroa. Merenmittauslaitteiston osuus oli 700 000–800 000 euroa.

Miinalaiva Pohjanmaa oli aikoinaan merivoimien lippulaiva. Partasen mukaan aluksen asema säilyy.

”Luonnollisesti se on meidän merenmittauslaivastomme lippulaiva.”

Lippulaiva joka melkein romutettiin

 Miinalaiva Pohjanmaa valmistui Wärtsilän Helsingin telakalta vuonna 1979.

 Alus oli 78 metriä pitkä ja uppoumaltaan 1 450 tonnia.

 Merivoimien lippulaivana toimineen Pohjanmaan tehtävänä oli miinoitus ja toimiminen koululaivana.

 Alus osallistui merirosvouksen vastaiseen Atalanta-operaatioon Adeninlahdella vuonna 2011.

 Laivaa oltiin jo romuttamassa, koska sitä ei ollut varaa museoida eikä sille löytynyt sopivaa ostajaa.

 Lopulta ostajaksi löytyi valtion omistama osakeyhtiö Meritaito.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Merentutkimus
  • Merivoimat
  • Miinalaiva Pohjanmaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    2. 2

      Liikakilot voivat sotkea seksielämän, koska käsitämme seksin väärin, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Katovuodesta kärsivä Pohjois-Korea jakaa kansalaisilleen vain 300 grammaa ruokaa päivässä – maan ruokahuolto ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille

    5. 5

      Koirat haistavat syövän ja eläytyvät ihmisen suruun, mutta syyllisyyttä ne eivät tunne – Miten viisaita koirat todella ovat?

    6. 6

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

    9. 9

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    10. 10

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    3. 3

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    4. 4

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    5. 5

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    6. 6

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    7. 7

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”

    10. 10

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää