Valikko
Kotimaa

Kadonnut nelivuotias löytyi kesämökiltä Tampereelta – kahta epäillään törkeästä vapaudenriistosta

Yli vuoden kadoksissa olleen pojan seurassa oli kaksi aikuista, jotka vangittiin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Yli vuoden kadoksissa ollut nelivuotias poika löytyi viikonloppuna Tampereelta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi. Kaksi henkilöä on vangittu epäiltyinä törkeästä vapaudenriistosta.

Poliisi tiedotti helmikuun lopussa pojan katoamisesta ja pyysi yleisöltä vihjeitä hänen olinpaikastaan. Hän oli ollut kadoksissa loppuvuodesta 2014 asti. Tuolloin poliisi kertoi, että tapausta tutkitaan lapsikaappauksena ja lapsen omavaltaisena huostaanottona.

Poliisin mukaan poika löytyi lauantaina vuokramökiltä Tampereelta, Näsijärven rannalta.

Hänen seurassaan oli 41-vuotias nainen ja 29-vuotias mies, jotka poliisin mukaan vangittiin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Heitä epäillään törkeästä vapaudenriistosta.

Lapsi löytyi poliisin omien tutkimusten perusteella. Poliisin mukaan hänet oli naamioitu näyttämään tytöltä, jotta hänet olisi vaikeampi löytää. Nyt hänet on luovutettu lastensuojeluviranomaisille.

Poliisi tutkii parhaillaan, liittyykö tapaukseen muita henkilöitä, jotka olisivat esimerkiksi piilotelleet lasta jossain muualla.

”Poliisi selvittää, missä kaikkialla hän on ollut. Tiedossa on, että hän on ollut useilla eri paikkakunnilla ja paikkaa on vaihdettu usein”, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Pasi Nieminen.

Katoaminen liittyi aiemmin julkisuudessa olleeseen ihmiskauppatapaukseen, jossa keski-ikäinen mies tyttärineen piti nuorta naista vankinaan vuosien ajan.

Heidät tuomittiin viime vuonna vankeuteen törkeästä ihmiskaupasta. Tuomioita korotettiin hovioikeudessa niin, että mies sai viiden vuoden ja kahdeksan kuukauden tuomion ja hänen tyttärensä neljän vuoden tuomion.

Kadoksissa ollut poika on vanhin kolmesta lapsesta, jotka vangiksi otettu nuori nainen synnytti vankeutensa aikana.

Pojan isä oli kertonut poliisille, että hän oli luovuttanut lapsen toisille henkilöille ennen kiinni jäämistään, mutta hän ei ollut paljastanut henkilöä eikä tarkkaa paikkaa. Komisario Niemisen mukaan nyt vangittu nainen on kuulunut lapsen isän lähipiiriin.

Poliisin mukaan yleisöltä tuli etsinnän aikana jonkin verran yhteydenottoja, joista mikään ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä lapsen löytymisessä. Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kadonneet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    2. 2

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    3. 3

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    4. 4

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    5. 5

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    6. 6

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    7. 7

      Selvitys: Euroopan suurimmat pankit kätkevät miljardeja veroparatiiseihin – listalla mukana myös Nordea

    8. 8

      Perusterveestä Kaisa Tolosesta, 52, tuli sairas työtön kuudessa vuodessa: ”Tulevaisuuteni jäi Mikkolan kouluun”

    9. 9

      Murrosiässä ihminen oppii tunnistamaan todelliset ystävät – ”Alkavat tehdä tehdä eroa siinä, keille he haluavat mukavia ja keille eivät”

    10. 10

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    2. 2

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Useiden satojen tuhansien eurojen vahingot”

    9. 9

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    10. 10

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää