Kyläkaupat kuolevat – kauppamatkat pidentyneet jopa useisiin kymmeniin kilometreihin

Monessa Suomen kunnassa vain keskustassa on enää ruokakauppa.

Hämeenlinna

Kyläkauppojen määrä kutistuu nopeasti. Joka vuosi lapun luukulle panee 30 maaseudun ruokakauppaa.

Ruokakauppa on monessa kunnassa enää keskustassa, joten maalla asuvien ja mökkiläisten kauppamatkat ovat pidentyneet monin paikoin useisiin kymmeniin kilometreihin.

”Nämä kirkonkylien kaupat pysyvät hengissä viimeiseen asti”, arvioi Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimuspäällikkö Anu Raijas.

Syrjässä olevia pienmyymälöitä on Suomessa yhä runsaat 250. Kyläkauppoja on selkeästi enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, mutta määrä jatkaa vähenemistään tulevina vuosina.

”Näyttää siltä, että myymälöiden määrä yhä laskee. Tätä avittaa myös aukioloaikojen vapautuminen isoissa yksiköissä”, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.

Kyläkauppojen säilymistä auttaisi sekä Luodon että Raijaksen mielestä kaksi asiaa: kyläkaupassa pitää käydä ja sinne pitää saada lisää myytävää.

”On tärkeää, että kyläkaupassa todella käydään, eikä aina valita sitä kauempana sijaitsevaa markettia”, Raijas vetoaa.

”Toimivalle lähikaupalle on tilausta, kunhan sieltä löytyy monipuolisesti palveluita. Jos kaupasta saa esimerkiksi vahvoja oluita ja apteekkituotteita, myös ruokaostos jää todennäköisemmin sinne”, Luoto sanoo.

Luodon mukaan kyläkauppojen pärjäämistä tuetaan parhaiten purkamalla sääntelyä, jotta kyläkauppojen tarjonta laajenee.

”Apteekkien palvelupisteiden määrä ei ole juurikaan kasvanut, koska se on tehty apteekkareille kalliiksi. Fimean perimä 1 500 euron lupamaksu tulisi poistaa kyläkaupan palvelupisteen osalta”, Luoto perää.

Raijas muistuttaa, että vaikka kauppamatkat maaseudulla ovat pidentyneet, palvelut ovat tietyllä tapaa parantuneet verkkokaupan ansiosta.

”Verkkokauppa on lisännyt saatavuutta ja pakettien jakelupisteitä on melko hyvin maaseudullakin. Postin ja Matkahuollon yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa kannattaa yhä syventää”, Raijas korostaa.

Suomessa vähittäiskaupan tuotteiden verkkokauppa on jatkanut joka vuosi kasvuaan taantumasta huolimatta.

Vaikka kaupan kokonaismyynti on ollut vähenemään päin, verkkokauppa on jatkanut sinnikkäästi kasvusuunnassa. Osa verkkokaupan kasvusta tulee maaseudulla asuvien lisääntyvistä verkko-ostoksista.

Usein kyläkauppa sammuu siihen, että ikääntyvä kauppiaspariskunta väsyy kaupanpitoon. Raijas soisi kaupoille löytyvän jatkajia, koska mökkeilykulttuurin muuttuessa kyläkauppojen kaivataan.

”Vaikka toisaalta kaupat häviävät sieltä, mistä ihmisetkin hä­viävät, näen mökkeilykulttuurin muutoksessa toivoa. Läpi vuoden asuttavat vapaa-ajan asunnot elävöittävät maaseutua ja tuovat kyläkaupoille käyttäjiä”, Raijas uskoo.

Monessa Suomen kunnassa vain keskustassa on enää ruokakauppa

Alvettulan kyläkaupassa Hämeenlinnan kupeessa asiakasta tervehtii myös kolme koiraa. Niistä Bella on aina siellä, missä sen emäntä Marianne Niiranen on – ja kesät kauppias Niiranen viettää tiiviisti työpaikallaan. Hän osti miehensä Jouni Niirasen kanssa vanhan kyläkaupan 10 vuotta sitten.

”Talo oli ehtinyt olla kolme vuotta tyhjillään, ja jäljellä olivat vain kantavat seinät”, Marianne Niiranen kertoo.

Nyt sisätilasta noin puolet on kahvilan käytössä, ja muun osan täyttävät kaupan metallihyllyköt. Ruokapuolella on kuivatavaraa kaurahiutaleista kotikalja-aineksiin. Eniten ostetaan olutta, maitoa ja makkaraa.

Muuten näkymät ovat kuin sekatavarakaupasta: sampoota, hiirenloukkuja, dvd-elokuvia ja marjanpoimureita.

”Onko teillä mustekaloja?” kysyy asiakas Pasi Harju.

Pian hän suuntaa kohti kassaa kädessään etsimänsä tuote, moniosainen naru, jonka molemmissa päissä on kiinnityskoukut. Harju on tyypillinen asiakas: hän tuli pitsalle ja osti samalla kaupasta tarvitsemansa. Myös Harjun kulkutapa on tavallinen.

”Jopa puolet asiakkaista tulee veneellä. Meillä ei ole vaikeita asiakkaita: kaikki ovat lomatunnelmissa. Valtaosa on mökkiläisiä”, Marianne Niiranen kertoo.

Aluksi Alvettulan kyläkauppa oli Niirasen mukaan ”enemmän kauppaa ja vähemmän kahvilaa”. Nyt mittasuhteet ovat kääntyneet toisinpäin. Viirein koristeltu ulkoterassi on jo suurempi kuin itse rakennus.

Itsenäisen elintarvikekaupan on käytännössä mahdotonta kilpailla suurten ketjujen kanssa, sanoo Niiranen. Hänen mukaansa syynä ovat hinnat: pienyrittäjä maksaa tukussa tuotteista jopa korkeamman hinnan kuin jos ostaisi ne suoraan marketista.

”Jos näin ei olisi, voisi Suomessa olla enemmän kyläkauppoja. Ne olisivat meidän kauppamme tapaan monipalvelupisteitä. Moni saisi työllistettyä itsensä ja kenties muitakin. Minulla on täällä 8–10 ihmistä töissä kesäisin.”

Alvettulassa ovat vuosien varrella ahertaneet myös perheen tytär ja kolme poikaa.

”Pelkällä kaupalla ei elä missään tapauksessa. Tulevaisuudessa kauppa säilyy, mutta ei kasva”, Niiranen arvelee.

Myymäläautoja ja -veneitä on jäljellä

 Kyläkauppojen määrä on kutistunut puoleen kymmenessä vuodessa. Vielä 2004 Suomessa oli 634 kyläkauppaa, viime vuonna enää 284.

 Myymäläautoja ja -veneitä on jäljellä 14 kappaletta. Vuonna 2004 niitä oli 56.

 Kyläkauppoja suljettiin viime vuonna suhteellisesti eniten Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Lapissa sekä Uudellamaalla.

 Kyläkauppa on haja-asutusalueella tai pienessä taajamassa sijaitseva päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on alle 400 neliömetriä ja vuosimyynti enintään 2 miljoonaa euroa.

 Päivittäistavaramyymälöiden kokonaismäärä on pienentynyt roimasti. Ruokakauppoja oli 20 vuotta sitten 4 700, nyt enää 3 200.

 Alle sadan neliön kauppojen myynti supistui alkuvuoden aikana keskimäärin

13 prosenttia.

Lähde: Päivittäistavarakauppa ry

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Barcelonan yliajossa kuolleita ja useita loukkaantuneita, poliisi etsii epäiltyä kaupungin keskustassa – HS seuraa, suora lähetys La Ramblalta käynnissä

    2. 2

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    5. 5

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    6. 6

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    7. 7

      Miltä suomalainen näyttää tulevaisuudessa? Perimä muuttuu hitaasti, mutta sairastamme jo nyt meille uusia perinnöllisiä tauteja

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    3. 3

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää