Valikko
Kotimaa

HS Illassa tiistaina: Itä-Aasiassa joukkosurmaajan väline on yleensä veitsi

HS Illassa tänään uutisia esimerkiksi Ranskan ja Japanin väkivaltaisista hyökkäyksistä, joissa on kuollut yhteensä ainakin 20 ihmistä.

Japanissa tehtiin tiistaina vastaisena yönä kauhistuttava joukkosurma vammaisten hoitolaitoksessa. Tapaus ei ole maassa ensimmäinen lajissaan. Japanissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa on nähty silmittömiä puukkoiskuja muun muassa kouluihin ja metroasemille. Tiukkojen aselakien maissa joukkosurmaaja tarttuu useimmiten teräaseeseen.

Ilmeisin selitys ilmiölle on, että veitsiä on kaikkien saatavilla. Kaikissa näissä maissa on maailman tiukimpiin lukeutuvat aselait ja siviilien omistamat tuliaseet ovat harvinaisuuksia.

Sattumanvaraiset puukotukset ovat toki Aasiassakin erittäin harvinaisia. Itä-Aasian alueella asuu noin 1,5 miljardia ihmistä, ja joukkopuukotuksissa on kuollut vain joitakin kymmeniä ihmisiä tällä vuosituhannella.

Lisäksi HS Illassa kerrotaan tänään muun muassa konkurssiin hakeutuneen vähittäiskauppayhtiö Anttilan mahdollisesta ostajaehdokkaasta, uimavesien lämpötiloista, suomalaisten onnellisuudesta sekä tulevasta Harry Potter -ensi-illasta. Janna Rantala puolestaan pohtii kolumnissaan arkipäivän ilkeilyn koukuttavuutta.

Näin saat HS Illan käyttöösi

 Asenna Helsingin Sanomien maksuton sovellus tablettisi tai älypuhelimesi sovelluskaupasta (esimerkiksi Google Play, App Store, Windows-kauppa).

 Kirjaudu sovellukseen tilauksesi yhteydessä luomillasi HS:n verkkopalvelun tunnuksilla ja avaa HS Ilta sovelluksen sisällä.

 HS Iltaa voi lukea myös tietokoneen verkkoselaimessa osoitteessa HS.fi/ilta.

 Jos sinulla ei ole HS:n verkkotunnuksia, voit luoda ne osoitteessa HS.fi/asiakaspalvelu. Jos tilaukseesi ei sisälly verkkopalvelua, voit ottaa sen käyttöösi osoitteessa HS.fi/taydenna hintaan 4 euroa kuukaudessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Japani

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Kybervarusmiesten määrä on jäänyt odotettua pienemmäksi – koulutuksesta saatu ”erittäin positiivisia kokemuksia”

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    10. 10

      Gazassa rajat kiinni – Hamas etsii johtajansa murhaajaa, jonka se epäilee olevan Mossadin agentti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    5. 5

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää