Valikko
Kotimaa

Monet suomalaiset kurittavat yhä lapsiaan fyysisesti – ”Lasta ei saisi myöskään uhata hylkäämisellä tien poskeen”

Lasten kasvatustapojen kehitys on ollut 2000-luvulla myönteistä, mutta jakaa vanhempia, kertoo asiantuntija. Järjestöt haluavat vanhemmat pohtimaan kannustavia kasvatuskeinoja.

Suomalaisten asenteet kasvatuksellista väkivaltaa kohtaan ovat tiukentuneet, mutta tutkimusten mukaan monet vanhemmat turvautuvat siihen silti toisinaan arjessa.

Samalla kun fyysinen väkivalta on vähentynyt, tukistamista ja luunappeja on korvattu huutamisen, uhkailun, haukkumisen ja laiminlyönnin keinoilla, arvioi Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkö Satu Keisala.

”Kasvatuksellisen väkivallan taustalla on ihan tavallisia, arkisia asioita, kuten vanhemman väsymystä, uupumusta ja keinottomuutta. On kyse aikuisen kyvyttömyydestä säädellä omaa tunnetta ja toimintaansa, jos kontrolli niin sanotusti pettää.”

Neljä vuotta sitten julkaistun Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan lähes joka toiseen alle 13-vuotiaista lapsista on kohdistettu kotona kuritusväkivaltaa. Sitä ovat esimerkiksi tukkapöllyt, luunapit, ravistelu, töniminen tai läimäiseminen.

Tutkimuksen mukaan eniten kuritetaan 3–6-vuotiaita lapsia, mutta myös pienemmät lapset kokevat kasvatuksellista väkivaltaa.

Suomi kielsi kuritusväkivallan lailla toisena maailmassa vuonna 1984. Asiantuntijoiden mukaan sen jälkeen ei ole kuitenkaan tehty aktiivista työtä sen eteen, että vanhemmille tarjottaisiin uusia, lapsen kehitystä tukevia kasvatusmalleja.

Lapsi- ja perhejärjestöt haluavatkin vanhemmat pohtimaan kannustavia kasvatuskeinoja juuri aloittamallaan kasvatuspuntari-kampanjalla.

Asiantuntijoiden mukaan vanhemmat eivät tunnista etenkään henkisen väkivallan muotoja lapselle haitallisiksi. Missä raja sitten menee, sillä todennäköisesti jokainen vanhempi jossain tilanteessa huutaa tai uhkailee jollain?

”Kasvatustehtävästä pitää suoriutua ilman fyysisen väkivallan käyttöä tai sillä uhkailua. Myös siinä on selkeä raja, ettei lasta saisi uhata hylkäämisellä esimerkiksi parvekkeelle tai tien poskeen”, Keisala sanoo.

Hänen mukaansa kyse on myös siitä, mikä on perusvire suhteessa lapseen: onko siinä lämpöä, hellyyttä ja jakamista, ja osaako aikuinen pyytää ylilyöntejä anteeksi ja korjata tekemisiään.

Kannustavammassa kasvatustavassa vanhempien pitäisi kohdistaa huomio lapsen ja aikuisen väliseen vuorovaikutukseen ja miettiä, miten pieni lapsi mahtaa ristiriitatilanteet kokea.

”Pitäisi ihan yksinkertaisesti kuunnella tarkoin korvin, mitä tuo kiljuva ja maahan heittäytyvä lapsi haluaa viestittää, ja suhtautua hänen tunteeseensa empaattisesti, jutella ja kannatella lasta tilanteen yli. Vanhemmalta se vaatii itsensä rauhoittamista ja sitä, ettei heittäydy samalle tasolle kiljumaan, kiroilemaan ja riuhtomaan.”

Lasten kasvatustavat ovat muuttuneet sotavuosien niukkuuden ja kurin ajoista, mutta Keisalan mukaan ei ole tutkimusta, joka kuvailisi, millaista kotikasvatus on nykyään.

Muutos on ollut hänen mukaansa 2000-luvulla myönteistä, mutta toisaalta kasvatuksessa näkyy polarisaatio: on hyvin pärjääviä perheitä, jotka osaavat pyytää, saada ja antaa tarvittaessa apua ja niitä, joilla ei ole tukiverkostoa.

Kasvatukselliseen väkivaltaan ei ole yhtä syytä, vaan riski siihen nousee, jos vanhempi on kuormittunut ja hänen ajatuksensa ovat muualla kuin lapsessa, Keisala sanoo. Syynä voivat olla vaikeudet työn ja perheen yhteensovittamisessa, työttömyys ja taloushuolet tai tuen puute parisuhteessa.

”Ihmislapsen kasvattamistehtävä on kuormittava, eikä siitä pidäkään selviytyä yksin. Jotta kahtiajakoa ei syntyisi, pitää huolehtia, että kaikki saavat tarvittaessa tukea.”

Vinkkejä vanhemmille

 Kuuntele, mitä kiljuva ja maahan heittäytyvä lapsi haluaa viestittää. Suhtaudu hänen tunteeseensa empaattisesti, juttele ja kannattele lasta tilanteen yli.

 Sanoita lapsen tunne. Sano esimerkiksi, että sinua kiukuttaa, kun et saa ostaa tikkaria, mutta sitä ei voida ostaa, vaikka miten paljon kiukuttaisi.

 Harjoittele keinoja, joilla voit rauhoittaa itseäsi. Hengitä syvään tai ota aikalisä. Rauhoittamalla itsesi onnistut rauhoittamaan lasta.

 Pyydä lapselta anteeksi, jos tunteet ovat lyöneet yli. Myös aikuisella saa olla tunteita, mutta käyttäytymisestä pitää ottaa vastuu. Lapselle pitää sanoa, että käyttäydyit väärin, jos huusit.

 Aseta lapselle rajoja rakentavasti ja selkeästi puheen, ilmeiden ja eleiden avulla. Muistuta järjestelmällisesti uudestaan samoista asioista, sillä lapsen muistikapasiteetti on aika lyhyt.

 Huolehdi omasta jaksamisestasi. Kasvatusvastuuta on hyvä jakaa puolisolle ja muille läheisille.

 Pohdi omaa kasvatushistoriaasi: millaista hoivaa ja vuorovaikutusta sait ja miten ristiriitoja käsiteltiin? Tästä voi keskustella esimerkiksi neuvolassa.

Lähteet: Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkö Satu Keisala ja Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lastenkasvatus
  • Väkivalta
  • henkinen väkivalta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    7. 7

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      ”Suolisto oli hajalla, mutta olin koko ajan tajuissani” – aleppolaiset kertovat HS:lle, millaista on elää murskaksi pommitetussa kaupungissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää