Valikko
Kotimaa

Vauhkoontunut hirvi rynnisti poliisia kohti Hangossa – ”En ole aiemmin tuntenut samanlaista hengenvaaraa”

Poliisimiehen ampuma hirvi pysähtyi vain kolmen metrin päähän.

Täysikasvuinen hirvi aiheutti torstaina aamupäivällä vaaratilanteen Hangon Itäsatamassa.

Poliisi sai ilmoituksen hankolaiskoulun pihamaalla nähdystä eläimestä kello 9.48, ja Raaseporin poliisin partio lähti paikalle Tammisaaresta. Partio ei kuitenkaan tavannut hirveä koulun pihalta.

”Kun ajoimme hotelli Regattaa kohti, näin että hirvi seisoi ravintola HSF:n parkkipaikalla”, kertoo vanhempi konstaapeli Janne Niiniharju.

Ravintola HSF sijaitsee Hangon vierasvenesatamassa, jonka alueella on useita muita turistien suosimia ravintoloita. Niiniharjun mukaan torstaina aamupäivällä liikkeellä oli kuitenkin melko vähän ihmisiä.

”Päätin ajaa hirveä kohti merenrantaa ja pois ihmisistä ja autoista. Toiveena oli, että se uisi pois.”

Niiniharju juoksi hirveä kohti, joka siirtyikin kolmisenkymmentä metriä kohti Regattaa. Eläin kuitenkin pysähtyi ja kääntyi takaisin.

”Eläin ei vaikuttanut siltä, että se pelkäisi ihmistä. Se ei käyttäytynyt, kuten villieläimet tekevät.”

Niiniharju haki poliisiauton takakontista haulikon, latasi sen ja meni kohti hirveä. Hän kysyi radiolla päivystävältä komisariolta lupaa ampua. Vastausta hän ei ehtinyt kuulla.

”Hirvi juoksi suoraan päin sarvet alhaalla valmiina puskemaan. Kun se oli viiden metrin päässä, metsästystä harrastava partiokaveri huusi: ’Ammu’.”

Niiniharju ampui, ja hirvi pysähtyi vain kolme metrin päähän.

”En ole näinä yhtenätoista vuotena, joina olen näitä hommia tehnyt, tuntenut kertaakaan aiemmin samanlaista hengenvaaraa”, Niinivaara sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hirvieläimet
  • Poliisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      HS seuraa: F1-kausi starttasi Australiassa – suomalaiset sijoilla 3 ja 4

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    6. 6

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää