Kotimaa

Poliisi käyttänyt kauko-ohjattavia kuvauskoptereita piiritystilanteissa ja mielenosoituksissa – nyt se varautuu alamaailman lennokkeihin

Poliisi pyrkii laajentamaan kopterien käyttöä valvontatehtäviin ja kadonneiden henkilöiden etsintään.

Poliisihallituksen mukaan kauko-ohjattavista kuvauskoptereista ja muista miehittämättömistä ilma-aluksista on tulossa koko ajan tärkeämpi työväline poliisille. Nykyisin poliisilla on käytössä parikymmentä kauko-ohjattavaa kopteria, mutta uusia laitteita on pyrkimys hankkia lisää.

Poliisi varautuu samalla siihen, että myös rikolliset alkavat käyttää vastaavanlaisia laitteita. Niitä on tähän mennessä käytetty laittomaan toimintaan poliisin mukaan yllättävän vähän.

Poliisilaitokset ovat hyödyntäneet miehittämättömiä ilma-aluksia pääosin teknisessä rikos- ja onnettomuuspaikkatutkinnassa alueen kuvaamiseen.

”Ne ovat aivan loistava apuväline tutkinnassa. Olosuhteista ja etäisyyksistä saa ilmasta otetun videon ja kuvien ansiosta hyvän käsityksen”, kertoo ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta.

Koptereita on joitakin kertoja hyödynnetty myös vaativissa poliisioperaatioissa kuten piiritystilanteissa ja viime itsenäisyyspäivän mielenosoitusten yhteydessä Helsingissä.

Viime kesäkuussa poliisi käytti kuvauskopteria piiritystilanteessa Pelkosenniemellä, kun mies oli ammuskellut omakotitalosta.

”Työturvallisuuden varmistamiseksi kohderakennuksen ympäristöä tiedusteltiin ilmasta”, Hätönen sanoo.

Tulevaisuudessa poliisin tarkoituksena on laajentaa ilmakuvausta esimerkiksi kadonneiden henkilöiden etsintään ja erilaisiin valvontatehtäviin.

”Reaaliaikaisella ilmakuvalla voidaan parantaa työturvallisuutta ja operatiivista tilannekuvaa”, Hätönen kertoo.

Poliisi pyrkii hankkimaan tulevina vuosina lisää ilmakuvauslaitteita, jotka ovat puolustusvoimien viime torstaina esittelemää kiinteäsiipistä järjestelmää kevyempiä ja helpommin käyttöön otettavia.

Poliisihallitus pyrkii saamaan uusille laitteille rahoituksen kahdelle seuraavalle vuodelle. Rahoituksen kohtalo selviää loppuvuoden aikana.

Poliisin nykyisin käytössä olevat kuvauskopterit ovat Hätösen mukaan varsin edullisia harrastelijatason välineitä.

”Miehittämättömiä ilma-alusjärjestelmiä on nykyisin yhtä lukuun ottamatta kaikilla poliisilaitoksilla. Joillakin laitoksilla on useampi sellainen. Tarkoituksena on, että tulevaisuudessa joka puolella maata olisi saatavilla laitteet käyttöön kellon ajasta riippumatta”, ylikomisario Hätönen sanoo.

Poliisi varautuu myös kauko-ohjattavien lennokkien avulla tapahtuvien laittomuuksien torjuntaan.

”Se on konkreettinen ja potentiaalinen uhka. Maailmalta on tiedossa tapauksia, joissa laitteilla on harjoitettu salakuljetusta. Niitä on mahdollista käyttää myös terroristisessa tarkoituksessa”, Hätönen sanoo.

Poliisin tiedossa ei ole tapauksia, joissa lennokkeja olisi käytetty hyväksi vakavissa rikoksissa tai joissa ne olisivat aiheuttaneet onnettomuuksia.

”Yleisimmät poliisin tietoon tulleet tapaukset ovat liittyneet lentokieltoalueilla lennättämiseen. Esimerkiksi Helsingin keskustassa oleva laaja lentokieltoalue ei ole yleisesti tiedossa, mikä aiheuttaa tahattomia rikkomuksia”, Hätönen sanoo.

Käyttö ratkaisee laitteen nimen

  Harrastelennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten lennättämistä koskevat määräykset löytyvät http://www.trafi.fi/ilmailu/miehittamaton_ilmailu-nettisivuilta.

 Sama laite voi olla joko lennokki tai miehittämätön ilma-alus. Eron ratkaisee laitteen käyttö. Lennokkia käytetään vain harraste- tai urheilutarkoituksiin.

 Harrastelennokkia ei saa lennättää väkijoukkojen yllä. Sallittua tämä on tietyin ehdoin ammattimaisille toimijoille. Lisäksi on huomioitava yksityisyyden suoja ja kotirauha. Lennättäminen on kiellettyä ilmailukieltoalueilla sekä lentoasemien ja -paikkojen alueilla.

 Suomessa lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten lennättäjältä ei vaadita toimilupaa eikä lupakirjaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisi
  • Rikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      ”Lihaton vaihtoehto ei ole kasvavalle lapselle ravitsemuksellisesti riittävä” – Kerava uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat

    6. 6

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    7. 7

      Iso, puinen ABC-asema tärveltyi tulipalossa Hyvinkäällä: Katto paloi kokonaan, vesi pilasi sisätilat, eikä polttoainettakaan voi enää ostaa

    8. 8

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    9. 9

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi uudella vetypommilla, diktaattori haukkui Trumpin mielenvikaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    5. 5

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    6. 6

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    7. 7

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    8. 8

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    9. 9

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomalaisissa yliopistoissa tutkijoiden on pakko opettaa, ja siitä kärsivät opiskelijat – ”Opettajan liika itseluottamus ei ole hyvä asia”, sanoo Aalto-yliopiston palkittu professori
    3. Nico Rosberg tarttui tyylillä Cristiano Ronaldon heittämään haasteeseen ja panee Barack Obaman tiukkaan paikkaan – onnistuisiko sinulta?
    4. Sohva syttyi yöllä palamaan Helsingin Mellunkylässä –palovammoja yhdelle
    5. HS:n digi- ja näköislehdessä teknisiä ongelmia – lehti luettavissa sovelluksen tai suoran linkin kautta
    6. Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    7. Iso, puinen ABC-asema tärveltyi tulipalossa Hyvinkäällä: Katto paloi kokonaan, vesi pilasi sisätilat, eikä polttoainettakaan voi enää ostaa
    8. KokoTeatteriin tuotu Jutun loppu on tyylikäs, mutta herättää kysymyksen: miksi tämä tarina esitetään juuri nyt?
    9. Näin paimiolainen Marko Yrjövuori sai Tony Halmeen itkemään – NBA:n supertähden Kobe Bryantin luottomies kertoo kirjassaan myös ajastaan Jere Karalahden talonmiehenä
    10. Varhainen Hindemith tekee yhä vaikutuksen oopperoillaan – Nunnan himot heräävät ja murhattu nainen palaa tekemään aviorikoksen Ville Saukkosen ohjauksessa
    11. Lastenteatteri oli pitkään teatterin halvin homma, mutta nyt se nousee suurille näyttämöille – Katso HS:n lastenteatteritärpit
    12. Näytä lisää