Valikko
Kotimaa

Maahanmuuttajista heikoiten työllistyivät Somaliasta ja Lähi-idästä tulleet

Maahanmuuttajat ovat työllistyneet huomattavasti paremmin 2000-luvulla kuin 1990-luvulla. Erot ryhmien välillä ovat kuitenkin suuret.

Maahanmuuttaryhmien työllistymisessä Suomessa on erittäin suuria eroja, kertoo Pellervon Taloustutkimuksen tuore tutkimus. Pääasiallinen teettäjä oli Eläketurvakeskus. Selvästi heikoimmin työllistyvät Somaliasta ja Lähi-idästä tulleet. Sen sijaan eniten töissä käyvät virolaiset maahanmuuttajat. Yleisesti miehet ovat töissä paljon enemmän kuin naiset.

Pellervon Taloustutkimus tutki 1990- ja 2000-luvulla Suomeen muuttaneiden työuria hyödyntäen Eläketurvakeskuksen ja Tilastokeskuksen aineistoja.

Ekonomisti Henna Busk sanoo, että tuloksissa yllätti ehkä se, etteivät maahanmuuttajien työurat ole suinkaan sirpaleisia, vaan ne, jotka pääsevät kiinni töihin, ovat töissä koko ajan. Osa maahanmuuttajista on kuitenkin töitä vailla pitkään.

Yksi keskeisistä havainnoista on, että Suomeen muuttavien työllistyminen on parantunut selvästi 1990-luvulta. 1995–1996 Suomeen muuttaneet olivat neljän ensimmäisen Suomen vuotensa aikana töissä vain alle vuoden. Sen sijaan 2005–2006 muuttaneet olivat töissä kaksinkertaisen ajan aiemman vuosikymmenen ryhmään verrattuna. Tosin näiden kahden ryhmän koostumus oli hyvin erilainen.

Maahanmuutto on lisääntynyt 1990-luvulta, ja vuonna 2015 Suomessa asui 230 000 ulkomaan kansalaista.

Tutkimuksessa katsottiin, kuinka pitkään maahantulijat olivat töissä neljän ensimmäisen vuoden aikana.

Parhaiten menestyneet virolaiset olivat töissä huomattavasti yli kaksi vuotta ja heikoimmin menestyneet Somaliasta ja Lähi-idästä tulleet selvästi alle vuoden.

Henna Busk pohtii, että työllistymiseroja selittää ainakin lähtömaa sikäli, että eri maista saapuneiden tulon syy on erilainen. Virosta muutetaan Suomeen usein nimenomaan työn vuoksi, kun taas Somaliasta ja Lähi-idästä tullaan humanitaaristen syiden vuoksi.

Virolaisilla on työllistymisessä myös kielietu. Moni ymmärtää suomen kieltä, tai heidän on ainakin helpompi oppia lähisukukieltä kuin esimerkiksi Afrikasta saapuvien.

Lähes yhtä hyvin virolaisten kanssa työllistyvät Länsi- ja Etelä-Euroopasta tulevat. He ovat koulutettuja, ja heidänkin muuttonsa on usein työperäistä, Busk sanoo.

Afrikan eteläosista ja Pohjois-Afrikasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta muuttaneet olivat töissä vajaat kaksi vuotta ensimmäisestä neljästä vuodestaan.

Venäläisten työllistyminen oli vertailuryhmistä toiseksi heikointa. He olivat neljän ensivuoden aikana töissä vain vuoden verran. Venäläisten edelle työllistymisessä ylsivät myös Aasiasta, Turkista sekä Keski- ja Itä-Euroopasta tulleet. Näissä ryhmissä työtä kertyi puolisentoista vuotta.

Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että maahanmuuttajien työurat jäävät lyhemmiksi ja ansiot pienemmiksi kuin kantasuomalaisilla. Niinpä heidän työeläkkeestäkin muodostuu pienempi. ”Perusturvan varaan eläkeaikana uhkaavat jäädä etenkin vanhemmalla iällä maahan muuttaneet ja naiset”, tutkimuksessa sanotaan.

Kahdeksan Suomessa vietetyn vuoden jälkeen maahanmuuttajanaisten mediaaniansiot olivat alle 11 000 euroa vuodessa ja maahanmuuttajamiehillä lähes 19 000 euroa. Mediaani on suuruusjärjestyksessä keskimmäinen luku.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    5. 5

      Suomalaisnainen opettaa Kreikan saarelle päätyneitä pakolaisia kutomaan – ”Shiian on hirveän vaikea antaa sunnille lankaansa”

    6. 6

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    9. 9

      Seksi neandertalilaisten kanssa tartutti papilloomaviruksen nykyihmiseen, osoitti suomalainen paleogeneetikko

    10. 10

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää