Valikko
Kotimaa

Jotkut jonottavat tunteja, toiset pääsevät vähemmällä – katso HS:n videolta, mitä päivystyksessä tapahtuu

Potilaat hoidetaan päivystyksessä kiireellisyyden mukaan, ei saapumisjärjestyksessä.

Malmin sairaalan päivystyksessä Helsingissä oli keskiviikkona kello yhden aikaan odottava tunnelma. Joillekin odotus oli helposti sulatettavissa, toisille se kävi ylipääsemättömäksi.

Tutustuimme tilanteeseen paikan päällä, koska HS:n mielipidepalstalla keskiviikkona erikoislääkäri kertoi päivystyksessä jonottamisen aiheuttaneen hänelle turvattomuuden ja arvottomuuden tunnetta.

Eräs nainen kertoi tulleensa päivystykseen kiireellisen psyykkisen vaivan takia. Hän kertoi kuulleensa hoitajalta, että odotuksesta on tulossa pitkä. Aiemmin tulleet kertoivat olleensa tunteja jonossa.

”Ärsytti ja halusin kotiin”, nainen kertoi.

Nainen varasi kännykällään ajan yksityiselle vastaanotolle ja lähti kotiin.

Helsinkiläinen Jukka Saastamoinen kertoi, että hän oli saanut käyntinsä hoidettua tunnissa. Hän kävi päivystyksessä hoitamassa tulehtunutta jalkaansa.

”Minua kohdeltiin hyvin. Hoitajat kertoivat koko ajan, mitä tehdään.”

Eräs mies kertoi saaneensa käyntinsä hoidetuksi kymmenessä minuutissa. Miksi käynnit kestävät eri ihmisillä eri aikoja?

”Potilaat hoidetaan kiireellisyysjärjestyksessä eikä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat sisään”, kertoo päivystystoimintojen johtajalääkäri Mia Laiho Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastosta.

Laihon mukaan päivystykseen menoa ei kannata arastella, jos jokin asia vaivaa.

”Yhteydenottoa tai käyntiä päivystyksessä ei kannata pelätä, sillä turhia käyntejä ei ole. On ammattilaisten tehtävä arvioida, millaista apua tarvitaan”, Laiho sanoo.

”Mitä pienemmästä lapsesta tai iäkkäämmästä ihmisestä on kyse, sitä herkemmin kannattaa harkita päivystykseen menoa.”

Milloin päivystykseen?

Päivystykseen kannattaa mennä:

 Tapaturmat, kuten haavoja tai epäily murtumasta.

 Äkillinen hengenahdistus tai rintakipuoireet.

 Äkillisesti alkanut kova päänsärky tai vatsakipu.

 Erilaiset myrkytysoireet.

 Uudet halvausoireet.

 Allergiset reaktiot.

Päivystykseen ei kannata mennä:

 Lääkärintodistuksen saaminen.

 Rokotuksiin liittyvä asia.

 Krooninen vaiva, kuten pitkittynyt selkäkipu

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Terveydenhoito
  • sairaala
  • Malmin sairaala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    6. 6

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    7. 7

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    8. 8

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää