Valikko
Kotimaa

Suomen vastarintaliike on uusnatsijärjestö

SVL:llä on tiiviit suhteet etenkin Ruotsin järjestöön.

Suomen vastarintaliike (SVL) on kansallissosialistinen uusnatsien järjestö.

SVL perustettiin vuoden 2008 keväällä. Vuonna 2012 liikkeen johtajaksi tuli Juuso Tahvanainen (s. 1990), joka on kotoisin Oulusta.

SVL on ruotsalaisen uusnatsiliikkeen Svenska motståndsrörelsenin veljesjärjestö. Molemmat kuuluvat Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen.

Suomen vastarintaliike järjestäytyi tiettävästi viime syksynä uudelleen. Päätösvaltaa liikkeessä käyttää nykyään yhden johtajan sijasta ilmeisesti ”valtuusto”, jossa on esimerkiksi jäseniä eri kaupunkien ryhmistä.

SVL:llä on kytköksiä useampaan viime vuosina tapahtuneeseen väkivallantekoon.

Esimerkiksi vuoden 2015 kesällä Jyväskylän kävelykadulla puhkesi mellakka SVL:n mielenosoituksen yhteydessä. Poliisi epäili, että osalla pidätetyistä oli yhteyksiä Svenska Motståndsrörelseen.

Vuoden 2013 tammikuussa kolme miestä tunkeutui väkivalloin Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Tilanne kärjistyi puukotukseen. Syyttäjä vaati rangaistuksia kahdelle tunkeutujalle, joista toinen on toiminut HS:n tietojen mukaan aktiivisesti äärioikeistolaisessa Suomen vastarintaliike -ryhmässä. Puukottaja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.

Vuonna 2012 poliisi tutki Oulun Setan North Pride -järjestön oheistapahtumassa Oulussa tapahtunutta kaasuhyökkäystä. Uhri, vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakso, uskoi jo tutkintavaiheessa, että epäillyllä on yhteyksiä äärioikeistolaiseen Suomen vastarintaliike -järjestöön.

Vuonna 2011 vastarintaliikkeen sivuille tehtiin tietomurto, ja jäsenhakemuksia vuodettiin julkisuuteen.

Vuoden 2014 keväällä Suomen vastarintaliikkeen keskustelupalstalle tehtiin uusi tietomurto.

Myöhemmin samana vuonna Helsingin Sanomat sai haltuunsa aineiston, joka osoittautui Pohjoismaissa toimivien kansallissosialistien Nordfront.tv-keskustelupalstan kopioksi. Aineistoon kuuluu tuhansia keskustelupalstan viestejä. Pohjoismaissa toimivat kansallissosialistit keskustelevat sisäisellä foorumillaan omilla nimillään.

HS:n Laura Halmisen ja Tommi Niemisen kirjoitus, joka perustuu osittain keskustelupalstan aineistoon, julkaistiin 8. helmikuuta 2015, ja voit lukea sen täältä. Artikkeli voitti huhtikuussa tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon.

Kesäkuussa HS julkaisi entisen uusnatsijohtajan Esa Henrik Holapan haastattelun. Holappa kertoi Laura Halmisen ja Tommi Niemisen kirjoittamassa artikkelissa, miten omisti elämästään 15 vuotta rotuvihalle mutta katuu nyt syvästi ja tahtoo toimia ääriajattelua vastaan.

Voit lukea Holapan koko haastattelun täältä.

Holapan haastattelun yhteydessä julkaistiin aikajana, joka kertoo Holapan elämän lisäksi Suomen vastarintaliikkeen vaiheista vuosina 2008–2016. Aikajanaa voit selata tästä:

Sisäministeriön julkaiseman väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksen mukaan vuonna 2015 kirjattiin 33 äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvää rikosepäilyä. Suurin yksittäinen rikoskokonaisuus oli Jyväskylässä vuoden 2015 elokuussa tapahtunut SVL:n mellakka.

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kirjattiin kuusi rikosepäilyä. SVL liittyy niistä viiteen tapaukseen, kertoo selvitys. Satunnaisia väkivaltaisten äärioikeistolaisiksi profiloituneiden henkilöiden tekemiä pahoinpitelyrikoksia kävi ilmi yhteensä 12 vuonna 2015, kertoo sisäministeriö.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Äärioikeisto
  • Väkivaltarikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    2. 2

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    3. 3

      Olen 48-vuotiaana erinomaisessa kunnossa – silti työnhakuni tyssäsi ”iän asettamiin rajoituksiin”

    4. 4

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    5. 5

      Moni treenaaja lepää liian vähän, sanoo urheilufysiologi – ”Lepo ei ole sama asia kuin se, että ei harjoitella”

    6. 6

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    7. 7

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    8. 8

      Tällaista on käydä Cheekin luona kylässä

    9. 9

      Syyttäjä vaatii Axl Smithille ehdollista vankeusrangaistusta ja oheissakkoa

    10. 10

      Trumpia ahdistelusta syyttävä nainen aikoo haastaa tulevan presidentin oikeuteen kunnian­loukkauksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    4. 4

      Tammikuun palkkakuitissa odottaa yllätys – tarkista, paljonko maksusi ovat nousseet kilpailukykypäätösten takia

    5. 5

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    6. 6

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu on yhä kateissa, poliisi julkaisi kasvokuvan – ”mahdolliset vihjeet hätäkeskukseen”

    8. 8

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    9. 9

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    10. 10

      Vanhemmat ovat menneet digiloikasta sekaisin, ja siksi monien lasten sanavarasto laahaa pahasti jäljessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää