Valikko
Kotimaa

Suojatie on jalankulkijan suurin vaaran paikka – tutkija ehdottaa lisää korotuksia suojateille

Taajamien suojateillä kuoli vuosikymmenen alussa keskimäärin kymmenen jalankulkijaa vuosittain.

Tampere

Suojatie ei näytä kovin suojaiselta kadun ylityspaikalta, kun lukee tuoretta Onnettomuustietoinstituutin (OTI) raporttia. Sitä varten tutkittiin kaikki vuosina 2010–2014 taajamissa tapahtuneet ja kuolemaan johtaneet onnettomuudet. Raportti julkistettiin maanantaina Tampereella.

Tutkitun viiden vuoden jakson aikana yli puolet jalankulkijoiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtui suojatiellä. Kuolemia oli 94, ja niistä 49 tapahtui suojatiellä. Näin siis keskimäärin kymmenen ihmistä kuolee suojatiellä vuosittain.

Raportin tehneen OTI:n liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvolan mukaan yksi keino parantaa liikenneturvallisuutta voisi olla lisätä suojateiden korokkeita.

”Eniten merkitsee tilannenopeus. Ei kameroita voi panna ihan jokaisen suojatien kohdalle, jossakin ne voivat olla paikallaan. Tärkeämpää olisi korottaa tärkeimmät suojatiet, jotta autoilijat joutuvat hidastamaan niiden kohdalla”, Sihvola sanoo.

Tärkeää olisi myös havainnointi: se, että näkee muut kulkijat.

”Usein pelkkä nopeusrajoituksen laskeminen ei riitä, vaan tulisi tehdä myös infraratkaisuja, kuten teiden kavennuksia suojateiden kohdalla”, hän sanoo.

Myös näkyvyyden pitää olla hyvä, Sihvola sanoo. ”Esimerkiksi kasvillisuus ei saa olla sillä kohdalla liian korkea.”

Kun katsotaan kaikkia jalankulkijan kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tutkittuna aikana, erityisesti uhrien ikäjakauma nousee raportissa esiin. Mitä vanhempi jalankulkija on, sitä todennäköisempää on, että hän joutuu onnettomuuteen. Yli 80 prosenttia kuolonuhreista oli yli 44-vuotiaita, ja enemmän kuin kolmannes oli yli 74-vuotiaita.

Vertailun vuoksi alle 18-vuotiaita kuoli samana aikana jalankulkuonnettomuuksissa viisi.

Myös sukupuolijakauma oli epätasapainossa: naisia oli 53, miehiä 41. Onnettomuuksien aiheuttajana oli moottoriajoneuvon kuljettaja 78 prosentissa tapauksista.

Kaikissa jalankulkijan kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa osasyynä oli erilaisia havaintovirheitä. Raportin mukaan valtaosassa onnettomuuksia moottoriajoneuvon kuljettaja ei huomannut lainkaan toista osapuolta. Osansa oli raportin mukaan myös arviointi- ja ennakointivirheillä, ja niitä tekivät myös jalankulkijat.

Lähes puolet onnettomuuksista sattui pimeän tai hämärän aikaan. Raportissa arvioidaan, että kolmannes kuolleista olisi todennäköisesti tai mahdollisesti pelastunut, jos olisi käyttänyt heijastinta.

Samojen viiden vuoden aikana taajamissa kuoli pyöräilijöitä 51. Heidän onnettomuuksissaan toisena osapuolena oli useimmiten henkilöauto tai pakettiauto. Onnettomuuksista noin puolet oli pyöräilijän aiheuttamia, ja suurin osa onnettomuuksista oli törmäyksiä risteävissä ajosuunnissa.

Valtaosa eli noin 80 prosenttia pyöräilijöistä ajoi ilman kypärää. Raportti arvioi, että heistä noin kuusikymmentä prosenttia olisi pelastunut kuolemalta todennäköisesti tai mahdollisesti, jos kypärä olisi ollut käytössä.

Raportti tutki myös kuolemaan johtaneita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia, joita tapahtui tuona aikana 105. Suurin osa kuljettajista, 64 prosenttia, ajoi ylinopeutta vähintään kymmenen kilometriä tunnissa. Kolmannes kuljettajista oli humalassa.

Kuljettajista ja matkustajista kaksi kolmasosaa ei käyttänyt turvavyötä. Noin puolet heistä olisi voinut pelastua turvavyön käytöllä.

Tarkastelussa taajamat

 Onnettomuustietoinstituutti on yksikkö Liikennevakuutuskeskuksessa.

 Se tutki taajamissa tapahtuneet, kuolemaan johtaneet onnettomuudet vuosilta 2010–2014 niin kevyen liikenteen kuin moottoriliikenteenkin osalta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Liikenneturvallisuus
  • suojatieturmat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      HS seuraa: Manchesterin pommi-iskussa kuoli ainakin 19 ihmistä ja loukkaantui noin 50 – Reutersin mukaan poliisi epäilee itsemurhapommittajaa

    2. 2

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    3. 3

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    4. 4

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    5. 5

      Jos olisi amerikkalainen äänestäjä, alkaisin olla epätoivoinen

    6. 6

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    7. 7

      Isääni hoidetaan kuin sielutonta nukkea

    8. 8

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    9. 9

      Alkoholilakiin haetaan kompromissia, keskusta haluaa tiukentaa esitystä – Jäävätkö vahvat lonkerot, limuviinat ja oluet sittenkin Alkon hyllyyn?

    10. 10

      Niko Leppänen halvaantui 16-vuotiaana ja rakensi sen jälkeen itseluottamuksensa uudestaan – Nyt hän auttaa veljensä kanssa muita huippusuorituksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    2. 2

      ”Käypäs tyttö keittämässä kahvit” – Meillä keski-ikäisillä miehillä on valta ja vastuu muuttaa asenteemme

    3. 3

      Helsinkiläismies kuoli, mutta kotihoitaja ei ilmoittanut kuolemasta läheisille – sitten ruumistakaan ei löytynyt

    4. 4

      Suomessa kasvanut Kawsar pakotettiin lapsena Somaliaan ”länsimaistumisen estämiseksi”, paluulippu irtosi näyttelemällä kilttiä

    5. 5

      Kiipeilijän kuva todistaa: Osa Mount Everestin huipusta romahti – ”Se oli mahtava kiviseinämä, jonka tilalla on nyt löysää kivimurskaa ja muuta maaperää”

    6. 6

      Näin kehut lastasi oikein: Taitava kannustus motivoi, mutta huono kehu saa lapsen häpeämään

    7. 7

      Totta se on: Pohjois-Korean ohjus kohosi syvälle avaruuteen peräti yli 2 000 kilometrin korkeuteen – Kansainvälinen avaruus­asema kiertää Maata ”vain” 400 kilo­metrissä

    8. 8

      Painoni ei kuulu sinulle, ohikulkija

    9. 9

      Molemmat mielenosoitukset jatkavat sittenkin Rautatientorilla – leirit joutuvat kuitenkin siirtymään pois Maailma kylässä -festivaalin alueelta

    10. 10

      Näin opetat lapsen syömään terveellä tavalla – Psykologi: Jos isä tavoittelee kesäkuntoa ja äiti syö vain salaattia, lapsen suhde ruokaan voi vinoutua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Tutkimus: Uusi tapa synnyttää vähentää selvästi repeämiä – tekniikka olisi myös vauvan kannalta parempi ja parantaisi seksielämää synnytyksen jälkeen, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Netissä on kiertänyt vuosia salaliittoteoria, jonka mukaan laulaja Avril Lavigne on kuollut ja häntä esittää näyttelijä – Nyt huhut lähtivät taas leviämään vauhdilla, tästä on kyse

    7. 7

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    8. 8

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    9. 9

      Äiti kuvasi, kuinka autoilijat ajavat pitkin jalkakäytävää Helsingin Meilahdessa – edes vastaan kävelevä tokaluokkalainen ei pysäytä autoja

    10. 10

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    11. Näytä lisää