Kotimaa

Kansanedustajat kiistävät yhteydet natsijärjestöön, mutta myös ymmärrystä on löytynyt – Olli Immonen poseerasi viime vuonna Asema-aukion pahoinpitelystä epäillyn vieressä

Suomen vastarintaliike on oman kuvauksensa mukaan ideologialtaan kansallissosialistinen. Ei ihme, että kansanedustajat eivät mielellään tule yhdistetyksi järjestöön vaan sanoutuvat irti sen toiminnasta. Ainakin kahdella perussuomalaisten kansanedustajalla ja yhdellä entisellä eduskunta-avustajalla puheet ja teot ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia.

Viikonvaihteessa valtakunnan ykkösuutiseksi nousi Helsingin Asema-aukiolla Suomen vastarintaliikkeen (SVL) mielenosoituksessa tapahtunut pahoinpitely ja uhrin kuolema myöhemmin.

Pahoinpitelystä on pidätetty SVL:n aktiivijäsen, vuonna 1990 syntynyt Jesse Eppu Oskari Torniainen. HS:n tietojen mukaan Torniaisella on useita aiempia väkivaltarikostuomioita. Hän oli myös se, joka teki poliisille ilmoituksen 10. syyskuuta Asema-aukiolla järjestetystä tapahtumasta.

Miksi HS julkaisi kuolemantuottamuksesta epäillyn nimen?

Suomen vastarintaliike on oman kuvauksensa mukaan ideologialtaan kansallissosialistinen. Kyse on siis uusnatsijärjestöstä. Ei ihme, että kansanedustajat eivät mielellään tule yhdistetyksi järjestöön vaan sanoutuvat irti sen toiminnasta.

Ainakin kahdella perussuomalaisten kansanedustajalla ja yhdellä entisellä eduskunta-avustajalla puheet ja teot ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia.

Kesäkuussa 2015 kansanedustaja Olli Immonen (ps) nostatti kohun osallistumalla Eugen Schaumanin haudalla Porvoossa järjestettyyn äärioikeistolaiseen muistotilaisuuteen. Tilaisuudesta puheen piti SVL:n Otto Rutanen, ja yhteiskuvassa Asema-aukion pahoinpitelystä pidätetty Torniainen on yksi lähimpänä Immosta seisovista henkilöistä. Immonen puolusteli osallistumistaan tuoreeltaan toteamalla vain, että tilaisuus oli kaikille avoin. Hänen mukaansa oli silkkaa sattumaa, että paikalla oli runsaasti myös SVL:n uusnatseja.

Porvoon sattuma ei kuitenkaan ole Immosen kohdalla ainoa.

Viime syksynä ympäri Suomea kohistiin Soldiers of Odinin katupartioista. Odinit eivät katupartioiden perustamista kuitenkaan keksineet, sillä ajatuksen esitti jo vuonna 2014 Suomen sisun puheenjohtaja ja kansanedustaja Immonen. Immosen johtaman Suomen sisun sijaan katupartiointia ryhtyi kuitenkin tuolloin harjoittamaan Suomen vastarintaliike.

Itsenäisyyspäivänä Helsingissä on vuodesta 2014 järjestetty Suomen eri äärioikeistolaiset toimijat yhdistävä 612-marssi. Vuonna 2014 marssia mainostettiin muun muassa Suomen sisun ja Suomen vastarintaliikkeen sivustoilla. Olli Immonen julkaisi marssista kuvia sen päätyttyä. Myös Suomen vastarintaliikkeen edustus marssilla oli vahva. Järjestäjien mukaan Suomen vastarintaliike ei osallistunut marssin järjestämiseen, mutta Kansan uutisten mukaan vuonna 2014 marssin järjestysmiehinä toimi SVL:n väkivaltarikoksistakin tuomittuja jäseniä.

Heinäkuussa 2015 Immonen julkaisi Facebookissa englanninkielisen tekstin, jossa hän kirjoitti unelmoivansa "vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi".

Perussuomalaisten edeltäjänä pidetyn Smp:n entinen puheenjohtaja Pekka Vennamo vertasi tekstin julkaisun jälkeen kansanedustaja Immosta (ps) Norjan joukkosurmaaja Anders Behring Breivikiin jakamalla Facebookissa peräkkäin Immosen ja Breivikin kuvat.

"Immosen teksti on kuin lyhennelmä Breivikin manifestin aatesisällöstä ja vastaus Breivikin haasteeseen käydä taisteluun monikulttuurisuutta vastaan", Vennamo kirjoitti.

Syytökseen Immonen vastasi harkitsemalla Vennamon haastamista oikeuteen.

Kohun myötä tuhannet ihmiset osallistuivat rasisminvastaisiin mielenosoituksiin eri puolilla Suomea.

Sattumalta vain noin viikko sen jälkeen, kun Immonen oli julkaissut tekstinsä, SVL:n mielenosoitus Jyväskylässä muuttui väkivaltaiseksi, kun mielenosoittajat ryhtyivät riehumaan tavaratalossa.

Immonen ei suinkaan ole perussuomalaisista ainoa, jonka lämpimältä vaikuttava suhtautuminen uusnatseihin herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa niihin vastauksia.

Kun Suomen vastarintaliikkeen jäsenet yrittivät vasemmistopoliitikkojen uusnatseista kertovat kirjan julkistamistilaisuuteen Jyväskyläläisessä kirjastossa vuonna 2013, ja yhtä ihmistä puukotettiin, perussuomalaisten kansanedustaja ja 3. puheenjohtaja Juho Eerola (ps) epäili julkisesti iskua mahdollisesti vasemmiston lavastamaksi.

Mahdolliseksi motiiviksi Eerola vihjaili puukotuksen olevan hyvää mainosta Li Anderssonin (vas) ja Dan Koivulaakson (vas) kirjalle. Eerolan tulkittiin myös jakaneen uusnatseille vinkkejä siitä, miten he voisivat paremmin soluttautua yleisötilaisuuksiin. Kohun noustua Eerola kiisti jakaneensa soluttautumisvinkkejä, ja tuomitsi myös väkivallan.

Eerolan entinen eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo joutui niin ikään kohun keskelle, kun paljastui, että hän oli hakenut Suomen vastarintaliikkeen jäseneksi. Pyysalon hakemus paljastui vuonna 2011 tietomurron jälkeen, kun SVL:n jäsenhakemukset vuodettiin nettiin. Pyysalo puolusteli hakemustaan selittämällä, ettei hän tiennyt mitä kansallissosialismia sivuillaan julistanut SVL tarkoitti. Kansanedustaja Eerola tuki Pyysaloa läpi kohun.

Samoihin tilaisuuksiin SVL:n uusnatsien kanssa ovat osallistunut myös monet perussuomalaisten kunnanvaltuutetut eri puolilta Suomea.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uusnatsit
  • Perussuomalaiset
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Britannian prinssi William lopettaa työnsä ambulanssilentäjänä – keskittyy nyt kokonaan kuninkaallisiin tehtäviin

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    6. 6

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    7. 7

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    8. 8

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    9. 9

      ADN: Alaskalaissenaattori asettui Trumpin ja republikaanien tahtoa vastaan ja nyt siitä voi kärsiä koko osavaltio – sisäministeriöstä soitettu ”huolestuttavia puheluita”

    10. 10

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    5. 5

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    6. 6

      Näin suomalaiset yrittävät petkuttaa Kelaa – viime vuonna kiinni jäi lähes pari tuhatta huijaria, keskimääräinen vedätys 4 200 euroa

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Poliisilta erikoinen kirje savonlinnalaisille – Miksi kaupunkilaisten pitäisi välttää parvekkeilla oloa Putinin vierailun aikana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää