Valikko
Kotimaa

Tuhat porovaroitusta päivässä – uuden sovelluksen tavoitteena on puolittaa porokolarit

Suomessa ajetaan noin 4 000 porokolaria vuosittain. Poroista varoittavasta Porokello-sovelluksesta puhutaan jo ”villityksenä”.

Lapin poronhoitoalueella on kehitetty älypuhelimissa toimiva sovellus, joka varoittaa tiellä liikkuvista poroista.

Porokelloksi nimetyn sovelluksen avulla kuljettaja kykenee yhtä nappia painamalla kertomaan muille tiellä liikkujille, missä poro tai poroja on havaittu.

Sovellukselle on suuri tilaus, sillä Suomessa ajetaan vuosittain jopa noin 4 000 porokolaria.

Kolareita on yritetty vähentää mitä erilaisimmin keinoin: poroille on laitettu heijastinpantoja, tien vierustalle on levitetty porojen inhoamaa kanankakkaa ja eläinten sarvia on maalattu loistemaalilla.

Liikkuvaisten eläinten päätymistä törmäyskurssille autojen kanssa on kuitenkin vaikea estää, eikä kolareiden määrää ole aiemmin saatu laskuun.

Porokolareista seuraa harvoin henkilövahinkoja, mutta autot menevät usein ajokelvottomiksi. Myös kuluja syntyy, sillä ajoneuvojen korjaukset maksavat vakuutusyhtiöille vuosittain arviolta 15–20 miljoonaa euroa. Kolariin joutuneita poroja taas korvataan vuosittain noin 2,6 miljoonalla eurolla.

Porokello-sovellus on kuluneena kesänä ollut kuljetusalan ammattilaisten testikäytössä. Porosovellusta on näppäilty kuorma-autoissa, linja-autoissa, takseissa ja ambulansseissa. Porokellon projektipäällikön Maria Timo-Huhtalan mukaan Lapissa on innostuttu sovelluksesta toden teolla.

”Porokellon kohdalla voi puhua jo villityksestä. Poronhoitoalueella lähes kaikki ovat jo kuulleet sovelluksesta, ja palaute on kaikilta ollut hyvää. Ammattiautoilijat ja Paliskuntain yhdistys ovat tyytyväisiä.”

Testikäyttäjiä oli syyskuussa jo runsaat 600. Porovaroituksia oli maanantaihin mennessä kesän alusta alkaen annettu sovelluksen avulla jo yli 32 000.

”Päivässä tulee noin tuhat varoitusta. Se on paljon, mutta osoittaa vain sen, että homma toimii.”

Toistaiseksi sovellus on vain ammattiautoilijoiden käytössä, mutta Timo-Huhtala toivoo, että esimerkiksi vuoden päästä myös tavallinen kansalainen voisi saada Porokellon käyttöönsä.

”Tämä [sovellus] täytyy saada kaikkien saataville. Itse ajoin sunnuntaina runsaat sata kilometriä, näin neljä kertaa matkan aikana poroja, ja joka kerta sovellus varoitti niistä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tieliikenne
  • poro
  • Lappi
  • Porotalous
  • Jukka Vuorio
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teslan luova johtaja jätti työnsä ja päätti matkustaa Käpylään – Teknologia tekee meistä narsistisia addikteja, hän väittää

    2. 2

      Lääkärit ovat kalliita osastonsihteereitä

    3. 3

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Etera ja Ilmarinen aikovat yhdistyä Suomen suurimmaksi työeläkeyhtiöksi

    6. 6

      Ulkoministeri Soini nimitti Jutta Urpilaisen rauhanvälityksen erityisedustajaksi

    7. 7

      Maa on litteä – Voiko se olla totta? Skepsis-yhdistyksen juhlakirja esittelee epäilijöille nykyajan huuhaata ja rajatietoa

    8. 8

      Östersundomin metrolinja vedettiin jälleen kerran uusiksi – kalliiksi tullut unelma uudesta jätti­kaupunginosasta on ajautumassa vuosikymmeniksi pöytälaatikkoon

    9. 9

      Seppo Ojala on pappi, mutta hän ei tiedä, onko Jumalaa olemassa – ”Haluan pysyä mieluummin kriittisenä epäilijänä”

    10. 10

      Valtio myi 128-vuotiaan arvorakennuksen Punavuoresta 14 miljoonalla – taloon aiotaan rakentaa taas asuntoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin paljon autosi arvo alenee, kun ajat sen ulos autokaupasta – data-analyytikon gradutyöstä syntyi laskuri, joka paljastaa autokaupan todellisuuden

    2. 2

      Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä – Pitkästä liitosta on rakastuminen kaukana

    3. 3

      Tiina luuli saaneensa pojan, mutta lapsi sanoo olevansa tyttö ja pukeutuu pinkkiin – Alaikäisten transsukupuoli­suuden selvitykset lisääntyvät räjähdysmäisesti

    4. 4

      Tutkimusprofessori: Yksi kysymys paljastaa parisuhteen tilan – ”Jos suhteessa ei ole suutelua, harvoin siinä on onnellisuutta”

    5. 5

      Maailmanlaajuista verkkohyökkäystä ei ole saatu pysäytettyä – Asiantuntija: Moni tekijä viittaa venäläisrikollisiin

    6. 6

      Netflix peruu sarjojaan, ja se on hyvä uutinen

    7. 7

      Suomalainen unisex-symboli ei ollutkaan uusi: Merkin suunnittelija vastaa plagiointisyytöksiin

    8. 8

      Käräjäoikeus määräsi Uberin maajohtajan Joel Järvisen omaisuutta takavarikkoon 250 000 euron edestä – Uber aikoo valittaa päätöksestä

    9. 9

      Syyte: Sarjakuristaja valmisteli alaikäisen tytön kuristamista Helsingissä – syyttäjä vaatii neljän vuoden enimmäistuomiota, syytetty pysyy vangittuna

    10. 10

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    7. 7

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    8. 8

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    9. 9

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    10. 10

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    11. Näytä lisää